Siirry sisältöön

Suurpetovahinkojen estäminen

Maasuurpedot aiheuttavat vuosittain useiden miljoonien eurojen taloudelliset vahingot porotaloudelle, kotieläintiloille, metsästyskoirille ja mehiläistarhaukselle.

Suurimmat vahingot aiheutuvat porotaloudelle. Porot laiduntavat pääosan vuodesta vapaana, joten niiden suojaaminen kiinteillä suojilla ei ole käytännössä mahdollista. Pääasiallinen keino suurpetojen aiheuttamien porotalousvahinkojen vähentämiseen poronhoitoalueella on vahinkoa aiheuttavien petojen poikkeusluvilla tapahtuva metsästys.

Tietoa suurpetojen aiheuttamien vahinkojen ilmoittamisesta ja korvaamisesta (ruokavirasto.fi)

Ulkona laiduntavia kotieläimiä voidaan suojata sähköaidalla

Suomessa käytetään kotieläinten suojaamiseen suurpetojen aiheuttamilta vahingoilta sähköaitoja. Sähköaidat tulee rakentaa huolella annettujen ohjeiden mukaisesti ja ne tulee huoltaa riittävän usein aidan toiminnan varmistamiseksi. Samanlaisia sähköaitoja käytetään kotieläinten suojaukseen Pohjois-Amerikassa ja Ruotsissa.

Suomen riistakeskus voi myöntää perustellun hakemuksen pohjalta materiaalit sähköistettyyn suurpetoaitaan elinkeinonharjoittajalle viljellyille laitumille. Sähköistä petoaitaa voi hakea sivulla olevalla hakemuksella, jonka liitteeksi tulee toimittaa peltolohkokartta, mihin aidattava laidun on rajattu selvästi. Hakemuksen voi toimittaa Suomen riistakeskuksen aluetoimistoihin sähköpostin liitteenä tai kirjepostina.

Petoaitahakemus (docx)  Petoaitahakemus (pdf)

Ohje petoaitamateriaaleille ja niiden käytölle (pdf).

Petoaitamateriaaleja ei ole mahdollista saada Suomen riistakeskukselta, jos petoaitaamiseen voi saada tukea muusta lähteestä, esimerkiksi maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimuksen kautta.

Älä ruoki karhua

Yleensä ongelmilta vältytään sillä, ettei pihapiirien läheisyydessä säilytetä mitään karhuja houkuttelevaa ravintoa. Ongelmat ajoittuvat useimmiten kevääseen ja alkukesään. Loppukesästä karhujen kiima-aika on ohitse ja maastosta löytyy riittävästi luontaista ravintoa.

Katso 10 kohdan ohjeet karhun kohtaamiseen (PDF)

Mehiläistarhojen suojaus

Karhu aiheuttaa vuosittain merkittävää vahinkoa mehiläistarhaukselle. Mehiläistarhojen suojaukseen on kehitetty kevyt sähköaita, joita tarhaajat voivat tilata suoraan toimittajalta. Ohjeet löytyvät Suomen Mehiläishoitajain liiton kotisivuilta.

Mehiläistarhojen suojausohjeet (pdf)

Metsästyskoirien suojaus

Sudet aiheuttavat vuosittain noin 50 metsästyskoiran menetyksen omistajalleen. Koirille on kehitetty suojaliivejä ja niitä on kokeiltu koirilla metsästyskäytössä. Myös susikelloja on ollut käytössä syksystä 2014 lähtien. Tiedossamme on yksi tapaus Ruotsista, missä suojaliivi pelasti todennäköisesti koiran hengen. Vammoitta ei tässäkään tilanteessa koira selviytynyt.

Lisää tietoa petovahinkojen ennaltaehkäisystä

Petovahinkojen ennaltaehkäisyopas alkutuotantotilallisille (pdf)

Opas koti- ja tuotantoeläinten suojausmenetelmistä (pdf)

Lisää tietoa suurpetovahingoista suurpedot.fi-sivustolta