Siirry sisältöön

Terveyttä ja yhteisöllisyyttä

Metsästäminen, metsästyskoirien ulkoiluttaminen, riistalaskennat ja riistanhoito vaativat liikkumista. Riista-asioiden ympärillä tapahtuva hyötyliikunta on hyvin yleistä sekä useille metsästäjille säännöllistä. Metsästykseen sekä luonnon- ja riistanhoitoon liittyvä runsas ulkoilu ja liikkuminen ehkäisevät sairauksia, edesauttaa toimintakyvyn ylläpitämisessä ja parantaa jaksamista.

Riista tuo ihmiset yhteen. Metsästysseuratoiminta on usein kyläyhteisön aktiivista toimintaa ja sen parissa tavataan naapureita ja tuttuja lukuisia kertoja vuoden aikana. Yhteiseksi hyväksi tehdään talkoilla suuria voimanponnistuksia, esimerkiksi rakennetaan metsästysseuran majoja, joita voidaan käyttää koko yhteisön hyödyksi erilaisten tapahtumien keskuspaikkana.