Valkohäntäpeura

Odocoileus virginianus

Hirveä huomattavasti pienempi ja sirompi. Säkäkorkeus 90–110 cm, ruumiin pituus 150–180 cm. Pukki voi painaa jopa 130 kg, naaras 40–80 kg. Valkohäntäpeuran tunnistaa parhaiten muista yleisimmistä suomalaisista hirvieläimistä pitkästä, alta valkeasta hännästä, jonka se häirittynä nostaa varoitussignaaliksi.

Karva on kesällä punertavan ruskeaa, syksyllä vaaleanharmaata. Vatsa on vaalea. Vasa on tanakka, neliömäinen, ja sen erottaminen metsäkauriista voi joissain olosuhteissa olla hankalaa. Pukilla on sisäänpäin kaarevat sarvet, usein niin kutsutut tulppaanisarvet. Valkohäntäpeuraa kutsutaan myös valkohäntäkauriiksi.

Valkohäntäpeura on maahamme 1930-luvulla tuotu laji, josta on kehittynyt tärkeä riistaeläin etenkin lounaisessa Suomessa. Kanta runsastui voimakkaasti 2020-luvun alkuun asti ja on sittemmin lähtenyt laskuun. Valkohäntäpeuroja esiintyy Oulu-Joensuu-linjan eteläpuolella, mutta kanta painottuu voimakkaasti lounaiseen osaan maata. Paikallisesti peuratiheydet voivat Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Hämeessä ja Satakunnassa olla useita kymmeniä yksilöitä tuhannella hehtaarilla. Muualla maassa peurakanta on selvästi harvempi.

Elää viljelysalueiden tuntumassa reheväkasvuisissa metsissä. Runsaslumisina talvina hakeutuu vähälumisiin kuusikoihin. Hyötyy levinneisyysalueen äärirajoilla tukiruokinnasta runsaslumisina ja kylminä talvina. Esiintyy tyypillisesti eteläisen ja lounaisen Suomen peltovaltaisilla alueilla.

Vaihtelee vuodenajasta ja tarjonnasta riippuen. Syö luonnosta ruohovartisia kasveja, orasta, puiden ja pensaiden versoja sekä varpuja. Talvella myös mustikka ja kataja ovat tärkeitä ravintokasveja.

Valkohäntäpeuran lisääntymiskäyttäytyminen muistuttaa suuresti hirveä. Uroksilla ei ole reviiriä kuten metsäkaurispukilla eikä omaa haaremia esimerkiksi saksanhirviurosten tapaan. Niillä ei myöskään ole tiettyjä kiimapaikkoja. Kiima-aika on marraskuussa. Valtaurokset vaeltavat pitkiä matkoja yrittäessään astua mahdollisimman monta naarasta. Myös naaraat etsivät innokkaasti sopivia uroksia. Jos useat urokset haluavat paritella saman naaraan kanssa, syntyy kamppailua. Parhaassa iässä olevat noin 4–9-vuotiaat urokset pääsevät yleensä astumaan sukukypsät naaraat.

Valkohäntäpeura kärsii monella tapaa, mikäli kannan sukupuolijakauma on vääristynyt. Jollei kannasta löydy riittävää määrää sopivia uroksia, kaikki naaraat eivät hedelmöity normaalin kiiman aikana. Naaraiden uusintakiima on noin 26–28 vuorokautta ensimmäisen kiiman jälkeen. Vielä myöhemmätkin uusintakiimat ovat mahdollisia.

Naaraiden kantoaika on 190–220 vuorokautta ja normaali vasojen syntymisaika on toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa. Ne naaraat, jotka eivät tiinehdy ensimmäiseen kiimaan synnyttävät myöhemmin. Myöhään syntyneet vasat eivät ehdi kasvaa ennen talvea yhtä isoiksi kuin normaaliin aikaan syntyneet lajitoverinsa. Myöhemmin syntyneet vasat ovat talvella teuraspainoltaan keskimäärin noin kolmanneksen normaaliin aikaan syntyneitä pienempiä.

Valkohäntäpeurakannan naaraiden iällä on merkittävä vaikutus kannan tuottavuuteen. Osa parhaassa lisääntymisiässä (n. 5–7 v) olevista naaraista voi saada jopa kolmoisvasoja. Mitä suurempi osa kannan naaraista on lisääntymisiässä olevia, sitä suurempi on kannan vasatuotto. Jos siis kannan tuottoa halutaan vaalia tai kasvattaa, on verotuksen kohdentaminen vasoihin järkevää tuottavan aikuiskannan säästämiseksi.

Valkohäntäpeurojen vuosikotialueet ovat suhteellisen isoja. Siksi peurakannan säätelyyn tarvitaan laajoja alueita. Peurat ovat myös melko pitkäikäisiä eläimiä, joten samoja kannanhoitoperiaatteita on sovellettava useiden vuosien ajan tuloksien saamiseksi.

Valkohäntäpeurapukki talvisessa maisemassa.

Jäljet

Valkohäntäpeuran sorkan pituus on 7–12 cm. Pukin sorkka on isompi kuin naaraan, mutta sukupuolen tunnistaminen sorkan pituudesta ei ole suositeltavaa. Valkohäntäpeuran sorkan ulkoreuna on pyöristynyt ja kärki melko terävä. Sorkan muoto eroaa selvästi kuusipeuran sorkasta, jonka ulkoreuna on lähes suora. Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran sorkat ovat osin samanmuotoisia, mutta metsäkauriin sorkka on paljon pienempi, pituudeltaan alle 6 cm. Sorkan leveys on kenties pituutta parempi mitta erottamaan eri lajeja toisistaan. Valkohäntäpeuran sorkan leveys on 6–9 cm.

Hirvieläinten tavoin valkohäntäpeura liikkuu mieluiten käyden. Käynti on usein verkkaista eikä erityisen vetävää. Rauhallisen käynnin askelpituus on metrin kummallakin puolen, ja takajalan jälki jää usein etujalan jäljen taakse. Etenkin pukin askelleveys on melko suuri. Valkohäntäpeuran ravi on nopeaa, mutta pakoon se lähtee pitkin ja usein korkein loikin. Loikka on helposti nelimetrinen.

Jätökset

Valkohäntäpeuran ulostepapanat ovat tummia noin 1,5 cm pitkiä ja senttimetrin paksuisia, toisesta päästä teräväkärkisiä. Ne muistuttavat metsäkauriin ulosteita, mutta ovat näitä suurempia.

Kulku-ura ja jätöksiä lumisessa metsässä. — Valkohäntäpeurat ovat kulkeneet läpi talven samaa polkua ruokailupaikalle. Keväällä lumien sulaessa paljastuu lumen alta suuri määrä jätöksiä.

Metsästys

Metsästysaika

Valkohäntäpeurasta on tullut hirven jälkeen taloudellisesti merkittävin riistalaji Suomessa. Vuosisaaliit vaihtelevat riippuen kannan kehityksestä ja sen hoidon tavoitteista.

Valkohäntäpeuroja ruokitaan talvella riistanhoidollisista syistä ja koska ruokintapaikat helpottavat metsästystä. Valkohäntäpeuroja metsästetään tyypillisesti vahtimalla ruokintapaikoilta sekä pienen ajavan tai karkottavan koiran avulla.

Iänmääritys

Valkohäntäpeurakannan hoito edellyttää, että metsästäjät osaavat tunnistaa peuran sukupuolen ja ikäryhmän. Tämä on tärkeää, jotta voidaan päättää, onko peura sopiva kaadettavaksi vai tulisiko sen antaa vanheta. Valkohäntäpeuran ikää tunnistaessa tulisi osata erottaa vasa (puolivuotias) vanhemmista peuroista. Urosten osalta olisi hyvä osata erotella ylivuotias uros (1½-vuotias), nuori (2½-3½-vuotias) sekä täysikasvuinen uros (>4½-vuotias). Naaraiden osalta riittää hyvin ylivuotiaan ja aikuisen naaraan (>2½-vuotias) erottaminen.

Ikää voidaan parhaiten arvioida valkohäntäpeuran kehon rakenteen ja pään muodon perusteella. Kaadetun valkohäntäpeuran iän arviointi onnistuu hampaista.

Valkohäntäpeuran koko kasvaa ja ruumiin mittasuhteet muuttuvat iän myötä. Tätä voidaan hyödyntää eri ikäryhmien tunnistamisessa. Ulkonäköön vaikuttaa kuitenkin esimerkiksi karvanlaatu ja kiima-aika ja oikean ikäryhmän tunnistamiseksi tarvitaankin yleensä yhden tuntomerkin sijaan useita indikaattoreita.

Vasa: