Valkohäntäpeuran metsästys

Valkohäntäpeuran metsästykseen on oltava Suomen riistakeskuksen myöntämä pyyntilupa. Pyyntiluvan saajan on ilmoitettava metsästyksen johtaja ja varajohtajat ennen metsästyksen alkamista sähköisesti Oma riista -palvelun kautta tai kirjallisesti Suomen riistakeskukselle. Valkohäntäpeuran metsästys edellyttää, että yhtenäistä maapinta-alaa on vähintään 500 ha. Valkohäntäpeuran metsästykseen rihlatulla luotiaseella tai metsästysjousella ampujana osallistuvan henkilön on suoritettava ampumakoe. Valkohäntäpeuraa metsästetään tyypillisesti ajavia mäyräkoiria apuna käyttäen sekä vahtimalla ruokintapaikoilta tai kulkureittien varrelta.

Valkohäntäpeuraa saa ampua vain aseella, jonka patruunan lyijyä sisältävän luodin paino on vähintään 6 grammaa ja osumaenergia 100 metrin päässä piipun suusta mitattuna vähintään 2000 joulea tai lyijyä sisältävän luodin painon ollessa 8 grammaa tai enemmän osumaenergia on vastaavalla tavalla mitattuna oltava vähintään 1700 joulea. Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten ampumiseen on käytettävä laajenemaan suunniteltua luotia.

Lyijyttömien luotien osalta luodin paino- ja osumaenergiavaatimukset ovat matalammat: ns. ”peuraluokan” kiväärikaliiperissa luodin painon tulee olla 5,1 grammaa tai enemmän ja osumaenergiavaatimus (E100) vähintään 1700 joulea. Jos jousiasetta käytetään valkohäntäpeuran ampumiseen, nuolessa on käytettävä leikkaavaa kärkeä, jonka halkaisija on vähintään 22 millimetriä. Riistaeläimen ampumiseen saa käyttää vain sellaista jousiasetta, jonka jännittämiseen tarvittava voima on vähintään 180 newtonia (n. 40,5 paunaa).

Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästyksessä oranssia tai oranssinpunaista väriä on oltava vähintään kaksi kolmasosaa vaatteen tai päähineen näkyvästä pinta-alasta. Vaatimus ei kuitenkaan koske metsästäjää, joka metsästää rakennelman suojasta tai metsästysjousella. Seuruejahdissa, jossa käytetään myös ruutiaseita, kannattaa passimiehenä toimivan jousimetsästäjän kuitenkin turvallisuussyistä pukeutua oranssiin tai oranssinpunaiseen, vaikka laki ei siihen velvoitakaan.

Metsästys ajavilta koirilta

Hirvieläinten metsästyksessä ei saa käyttää kytkemättömänä sellaista ajavaa koiraa, jonka säkäkorkeus on yli 39 senttimetriä, joten pieniä hirvieläimiä metsästetään lähinnä ajavia mäyräkoiria apuna käyttäen. Koira päästetään hakuun metsästysalueella, josta oletetaan löytyvän toivottua riistaa. Koiran tehtävänä on etsiä riistan yöllinen jälki ja seurata sitä hajuaistinsa avulla. Eläimen lähtiessä liikkeelle koiran tulee ilmaista hajun voimistuminen haukkumalla. Metsästäjät asettuvat oletetuille kulkureiteille ja pyrkivät ampumaan saaliseläimen, jota koira seuraa haukkumalla.

Passipaikan valinnassa on tärkeää, että eläin ei havaitse metsästäjää liian aikaisin. Metsästäjällä tulee kuitenkin olla riittävän avoin ampumasektori, jolloin eläimen ampumiseen jää riittävästi aikaa. Kun passipaikaksi valitaan muuta maastoa korkeampi kohta, eläin ei havaitse metsästäjää tai aseen nostamista niin helposti ja ampuminen voidaan suorittaa turvallisesti alaviistoon maata kohti.

Vahtimismetsästys

Vahtimis- tai kyttäysmetsästys tarkoittaa riistaeläimen odottamista saapuvaksi joko sen luontaiselle tai järjestetylle ruokailupaikalle. Pyynti voidaan toteuttaa myös odottamalla eläintä sen luontaisella kulkureitillä. Tämä metsästysmuoto vaatii harrastajaltaan metsästettävän eläimen elintapojen ja metsästysalueen maaston tuntemista. Metsästäjän tulee tietää, mistä suunnasta riistaeläin oletettavasti saapuu alueelle, ja asettua sen mukaan vahtimaan tuulen alapuolelle, hyvän ampumaetäisyyden päähän. Riistakamera onkin oiva apuväline eläinten kulkureittien ja -aikojen selvittämisessä.

Suomen riistaeläinlajistoon kuuluvia pieniä hirvieläimiä ovat valkohäntäpeura, kuusipeura ja metsäkauris.

Pienten hirvieläinten verotussuunnittelun tavoitteena on

• kantojen kestävyys ja elinvoimaisuus
• vahinkojen ja liikenneonnettomuuksien kohtuullinen määrä
• metsästyssaaliin määrällinen ja laadullinen sopivuus.

Valkohäntäpeuraa ja kuusipeuraa voidaan metsästää pyyntiluvan nojalla. Metsäkauriin osalta pyyntilupaa ei tarvita, mutta saadusta saaliista on ilmoitettava seitsemän vuorokauden kuluessa kaadosta. Saalismäärissä ja taloudellisesti mitattuna merkittävin pienistä hirvieläimistä on valkohäntäpeura.

Suunnittelussa huomioitava kannan rakenne

Luvanvaraiselle valkohäntäpeuralle alueelliset riistaneuvostot asettavat hirvitalousaluekohtaiset kannanhoidon tavoitteet. Metsäkauriilla tavoiteasetantaa ei ole, vaan suppean elinpiirin lajina paikalliset metsästysseurat hoitavat kantaa paikallisten tavoitteiden mukaisesti. Parhaaseen tulokseen kannanhoidon kannalta päästään, mikäli saman riistanhoitoyhdistyksen sisällä tai jopa naapuriyhdistysten kesken on sovittu yhtenevistä kannanhoidon periaatteista.

Verotussuunnittelussa on syytä kiinnittää huomiota eri sukupuolten ja ikäluokkien osuuteen saaliissa. Tavoiteltavat saaliin sukupuoli- ja ikäjakaumat riippuvat kannan tilasta ja kannan kehitykselle asetetuista tavoitteista. Luonnonvarakeskus kehittää valkohäntäpeurakannan arviointia ja siinä hyödynnetään metsästäjien kirjaamia metsästyksen aikana tehtyjä havaintoja. Riistanhoitoyhdistykset tekevät verotussuunnitelmat myös valkohäntäpeuroille.

Suomessa etenkin valkohäntäpeuran verotuksessa on laajalti ollut käytössä niin sanottu lihantuotantomalli, jossa on pyritty kannan korkeaan tuottoon aikuisia naaraita säästämällä. Alueilla, joilla tavoitteeksi on asetettu kannan leikkaus, on metsästystä pyritty ohjaamaan erityisesti kannan tuottavaan osaan eli aikuisiin naaraisiin.

Mikäli kanta on rakenteeltaan luonnontilaisen kaltainen ja se halutaan myös sellaisena säilyttää, aikuisverotuksen tulisi noudattaa syntyvyyssuhteita; yleensä pukkeja syntyy vain hieman enemmän kuin naaraita. Kannan koon ja ikärakenteen kehitykseen voidaan verotussuunnittelun kautta vaikuttaa paitsi verotuksen määrällisen mitoituksen kautta myös säätelemällä saaliin vasaosuutta. Elinvoimaisissa kannoissa vasatuotto on pienillä hirvieläimillä yleensä suhteellisen korkea, joten vasaverotuksen osuuden kokonaissaaliista tulisi normaalitilanteessa olla vähintään puolet.

Metsäkauriin lisääntymisbiologia eroaa muista hirvieläimistä. Se perustuu suurelta osin erikoiseen yhteisöjärjestelmään, johon kuuluu muun muassa urosten vahva reviirikäyttäytyminen. Metsäkauriin kohdalla erityisesti keväisen pukkijahdin kohdentaminen alueen vähempiarvoisiin pukkeihin onkin olennaisen tärkeää alueen kauriskannan elinvoimaisuuden kannalta.

Onnistuneen ja tuloksekkaan verotussuunnittelun yksi edellytys on luontaisten kuolevuustekijöiden huomioon ottaminen. Esimerkiksi ilves- ja susikannan vahvistuminen on monin paikoin lisännyt pienten hirvieläinten kuolleisuutta.

Tavoitteena on kaataa täysikasvuisia uroksia ja pienempiä ylivuotiaita uroksia.

Valkohäntäpeuraurosten sarvet kasvavat vauhdilla 4½-ikävuoteen asti. Kasvu riippuu mm. ravinnon saatavuudesta ja yksilön geneettisistä ominaisuuksista. Sarvien kokoa voidaan käyttää yhtenä arvioinnin perusteena valikoivassa verotuksessa. Sarvien lisäksi myös peuran vartalon tulee tarkastella. Hyvin kehittyneillä 3½-vuotiailla on jo varsin suuret sarvet mutta vartalo ei ole vielä kehittynyt täyteen mittaansa.

Säästettävät urokset

Tavoitteena on säästää mahdollisuuksien mukaan hyvin kehittyneitä 1½-vuotiaita sekä kaikki 2½–3½-vuotiaat urokset.

• Urokset, joiden molemmat sarvet ovat haarautuneet (yleensä 4–8 piikkiä), mutta sarven tyvenympärys on vielä alle 12cm, sisäleveys alle 50cm tai sarvipuoliskon pituus alle 54 cm.
• Urokset, joiden sarvien sisäleveys on vähintään 50 cm, mutta joiden vartalo ei ole vielä täysikasvuisen mitoissa. Vartalo ei näytä tasapaksulta vaan vyötärö on etupäätä kapeampi ja peräpää hieman koholla. Kaula ei ala vielä rinnan alaosasta. Tällaiset pukit eivät useinkaan ole vielä täysikasvuisia.
• Sarvensa pudottaneiden uroksien ampumista vältetään

Kaadettavat urokset

• Urokset, jotka ruumiinrakenteeltaan näyttävät täysikasvuisilta. Vartalo on tasapaksu ja kaula vahva. Tyypillisesti sarvet ovat selvästi yli korvien (sisäleveys yli 50 cm), sarvirungon paksuus on vähintään 12 cm tai sarvipuoliskon pituus vähintään 54 cm.
• Urokset, joiden sarvissa on 1–3 piikkiä. Nämä ovat yleensä 1½-vuotiaita, joiden keho on vielä siro ja teuraspaino noin 40 kg.
• Kiima-aika korostaa kaulan paksuutta ja tämä on tärkeä huomioida vartalon mittasuhteita tarkastellessa.

Kevätlaskenta on oikea-aikaisesti ja järjestelmällisesti toteutettuna hyvä menetelmä hirvieläinkantojen koon arviointiin, etenkin vahvemman kannan alueilla. Laskenta antaa indeksinkaltaisen arvion siitä, mihin suuntaan kanta on kehittymässä.

Oma riista- verkkopalvelun työkalulla metsästysseura voi raportoida kevätlaskennan tulokset ja vertailla niitä aiempiin vuosiin. Kevätlaskenta ja Oma riistan työkalu parantavat pienten hirvieläinten kannanhoidon edellytyksiä etenkin paikallistasolla.

Katso ohjeet kevätlaskennan toteuttamiseen ja Oma riista -työkalun käyttöön: Ohjeet sorkkaeläinten kevätlaskentaan (pdf)