Hirvi

Täysikasvuisen hirven sorkka on suuri. Ensilumien aikaan vasankin sorkka on saavuttanut valkohäntäpeuran sorkan mitan. Sorkkaparin leveys on hyvä tuntomerkki. Valkohäntäpeuran sorkkaparin leveys voi olla 9 cm, hirven tätä selvästi suurempi. Täysikasvuisen hirven sorkan pituus on 12–16 cm. Etujalkojen sorkat ovat suuremmat kuin takajalkojen, ja kulkiessaan hirvi usein levittää etujalkojen sorkkia. Lisäsorkat sijaitsevat suhteellisen matalalla, ja jo käydessään raskas eläin painaa sorkkia maata vastaan niin voimakkaasti, että lisäsorkat piirtyvät jälkeen. Hirven jälki on niin iso, että lajista ei juuri voi erehtyä. 

Hirven kulkutapa on käynti. Omaehtoisesti se ei mielellään edes lähde raviin, vielä kuluttavammasta kulkutavasta puhumattakaan. Rauhallisen käynnin askelpituus on lähes kaksi metriä. Kantavalla alustallakin takajalka astuu etujalan jälkeen tai hieman sen taakse. Tämä on ehkä hieman odottamatonta ottaen huomioon hirven pitkät raajat. Hirven rintakehä on leveä, joten käyntijäljen askel leveys on suuri. Upottavassa hangessa askel lyhenee. Hirvi ei nosta jalkojaan korkealle, vaan pehmeään lumeen jää laahausura. Syvän lumen käyntijälki muodostuu siten kahdesta rinnakkaisesta urasta. 

Ravissa hirvi astuu takajalallaan etujalan jäljen yli. Lisäsorkat piirtyvät jälkeen, ja askel on pitkä, jopa yli 3 m. Ravin nopeutuessa askelleveys vähenee. Upottavan lumen ravijäljessä takajalka astuu silti tarkasti etujalan jälkeen. Ravissa sorkat harottavat, etujalkojen hieman enemmän kuin takajalkojen. Ravia nopeampaan liikkeeseen hirvi ei aivan vähäisestä syystä lähde, mutta tarvittaessa hirven laukka on nopeaa. 

Hirvet aiheuttavat vahinkoa maa- ja metsätaloudelle syönnin kohdentuessa voimakkaasti esimerkiksi yhdelle taimikkokuviolle. Tutustu vahinkojen ennalta estämisen menetelmiin.

Hirven ulostepapanat ovat 2–3 cm pitkiä, usein melko pyöreitä ja toisesta päästään suippenevia. Tuoreita ulosteita peittää limakerros. Talvella ulosteet ovat tummia, kesällä vihertäviä ja löysempiä. 

Taloudellisesti tärkein riistalaji Suomessa. Metsästetään tyypillisesti pysäyttävien koirien avulla. Pyydetään jonkin verran myös ajoketjumetsästyksenä, kyttäämällä sekä jäljittämällä ja naakimalla. Saalismäärät vaihtelevat runsaasti vuosittain. Saalismääriin vaikuttaa kannan kehitystila ja alueelliset kannanhoidon tavoitteet. Kannanhoidossa huomioidaan, että hirvien aiheuttamat vahingot metsätaloudelle ja liikenteessä säilyvät kohtuullisina. 

Hirvikannan hoito edellyttää, että metsästäjät osaavat tunnistaa hirvien sukupuolen ja ikäryhmän. Tämä on tärkeää, jotta voidaan päättää, onko hirvi sopiva kaadettavaksi vai tulisiko sen antaa vanheta hirvitalousalueen tavoitteiden mukaisesti: Hirvet jaetaan uroksiin ja naaraisiin, ja molemmissa ryhmissä erotellaan vasa (puolivuotias), nuori (1½–5½-vuotias) ja täysikasvuinen (yli 6½-vuotias). 

Hirven kehon koko kasvaa iän myötä, mikä helpottaa eri ikäryhmien tunnistamista. Eri ikäryhmillä on myös muita niille tyypillisiä ominaispiirteitä. Hirven ulkonäkö voi vaihdella muun muassa vuodenajasta ja säästä riippuen ja tästä syystä oikean ikäryhmän tunnistamiseksi tarvitaan monesti useita piirteitä. Huomaa, että esimerkit ovat vain suuntaa antavia. Hirvien kehitystä omalla alueella tulee paikallisten erojen takia tarkastella alueella kaadettujen hirvien varmistetun iän pohjalta.

Ikää voidaan parhaiten arvioida hirven kehon rakenteen ja pään muodon perusteella. Kuolleen hirven iän arviointi onnistuu hampaista. 

Vasa eli ½-vuotias:

Uroksen iänmääritys:

Naaraan iänmääritys:

Iänmääritys hampaista:

Uudistusaloilla lehtipuiden vesoja ei kannata raivata liian varhain. Suuntaamalla hirvien ravinnonkäyttöä lehtipuuvesakoihin voidaan vähentää ja ehkäistä hirvien aiheuttamia taloudellisia vahinkoja. Männyn taimia suojaamaan on kehitetty Trico-hirvikarkoite, joka on valmistettu lampaan munuaisrasvasta. Tricon haju ja maku suojaavat puiden taimia hirvieläinten syönniltä. Metsään voi viedä myös nuolukiviä, joilla pyritään vaikuttamaan hirvien ravinnonkäyttöön. Nuolukiviä voi sijoittaa myös esimerkiksi voimalinjojen alle, missä puusto on muutenkin pidettävä matalana.

Kannan säätely perustuu metsästyksen suunnitteluun. Jos metsästystä ei suunnitella riittävän laajoilla alueilla, seurauksena voi olla vinoutunut sukupuoli- ja ikäjakauma, alentunut tuottokyky, pienet teuraspainot ja heikot sarvitrofeet. Jos sonneja on liian vähän, normaali kiimakäyttäytyminen häiriintyy, mikä johtaa siihen, että lehmät synnyttävät vähemmän vasoja ja synnytykset tapahtuvat myöhään. Myöhemmin syntyneet vasat jäävät pienemmiksi. Myös liian nuori naaraiden ikärakenne heikentää hirvikannan tuottavuutta. Liian harva hirvikanta laskee myös kannan tuottoa.

Hirvikannan hoidossa tavoitellaan vakaata ja rakenteellisesti tasapainoista hirvikantaa. Vuonna 2014 vahvistetussa hirvikannan hoitosuunnitelmassa (mmm.fi) on asetettu kannan rakenteelle yleistavoitteet, jotka pyritään saavuttamaan metsästyksen ohjauksella. Tarkemmista tavoitteista päätetään aluetasolla. Toimintatavalla pyritään ottamaan huomioon alueelliset erityispiirteet ja parantamaan eri tahojen vaikuttamismahdollisuuksia hirvikannan hoidossa. Suurpedot, kuten karhu ja susi, käyttävät hirveä ravintonaan ja niiden saalistus on suunniteltava hirvikannan verotuksen suunnittelussa. Petojen saalistus vähentää metsästettävien hirvien määrää.

Hoitosuunnitelman tavoitteena on lisätä hirvikannan säätelyn joustavuutta ja pyyntiluvansaajien paikallista harkintavaltaa ja -vastuuta hirvikannan hoidossa. Tavoitteita edistetään kehittämällä niin sanottuja yhteislupa- ja pankkilupamenettelyjä. Ajantasaisella ja havainnollisella tiedolla on tärkeä merkitys joustavan kannansäätelyn tukemisessa ja hoitosuunnitelman tavoitteiden toteutumisen seurannassa.

Hoitosuunnitelman toimenpiteillä on lisäksi tavoitteena turvata hirvitalouden tuottamat hyödyt sekä ennaltaehkäistä hirven liikenteelle sekä metsä-, maa- ja porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja ja parantaa hirvivahinko- ja onnettomuustiedon tarkkuutta ja hyödynnettävyyttä.

Hirvikannan hoitosuunnitelman valmistelussa alueellisilla ja paikallisilla sidosryhmillä sekä yksittäisillä kansalaisilla oli laajat osallistumismahdollisuudet suunnitelman valmisteluun. Alueelliset riistaneuvostot ja valtakunnallinen riistaneuvosto osallistuivat hoitosuunnitelman laadintaan järjestämällä alueelliset sidosryhmätilaisuudet ja ottamalla kantaa hoitosuunnitelmaluonnokseen.

Lue lisää hirvien verotussuunnittelusta.