Tukkasotka
Aythya fuligula
Tuntomerkit
Tukka- ja lapasotka muistuttavat suuresti toisiaan kaikissa puvuissa. Syksyisten tukka- ja lapasotkien erottaminen maastossa on vaikeaa, ja usein määrityksessä on käytettävä suhteellisia tuntomerkkejä, kuten kokoa ja muotoa.
Lennossa molemmilla lajeilla erottuu leveä valkoinen siipijuova, mikä erottaa lajiparin kaikista muista vesilinnuistamme. Lapasotkan siivet ovat leveämmät ja lento on hieman raskaampaa ja suoraviivaisempaa kuin tukkasotkalla. Lapasotka on jonkin verran tukkasotkaa kookkaampi ja rotevampi. Pää vaikuttaa jykevämmältä ja pyöreämmältä, ja nokka on pidempi ja leveämpi. Tukkasotkan pää on kulmikkaampi ja nokka hennompi. Useimmilla tukkasotkilla erottuu ainakin aihio juhlapuvun töyhdöstä, mikä lapasotkalta puuttuu.
Peruspukuisia lapasotkakoiraita ei Suomessa juurikaan näe, koska ne sulkivat ulkomerellä tai lähtevät sulkasatomuutolle. Koiraan selkä on juhlapuvun tapaan harmaan sävyinen, selvästi tukkasotkan selkää vaaleampi. Lapasotkanaaras on tukkasotkaa vaaleamman ruskea. Pää, rinta ja yläpuoli ovat kanelinruskeat, kun tukkasotkalla ne ovat tummanruskeat. Molemmilla kupeet ja vatsa erottuvat muuta höyhennystä vaaleampina.
Lapasotkanaaraan tärkein tuntomerkki on nokan tyven laaja, valkoinen laikku, joka kiertää nokan ympäri. Tukkasotkalla vastaava laikku on pienempi tai puuttuu kokonaan, eikä se juuri koskaan ulotu nokan ympäri. Lisäksi lapasotkanaaraalla on korvanseudulla vaalea laikku, jollaista tukkasotkalla ei ole. Nuorella lapasotkalla päänkuviot ovat heikommat, joten se on hyvin tukkasotkan kaltainen. Se eroaakin tukkasotkasta oikeastaan vain koon, suuremman nokkansa ja pään muodon perusteella. Kummankin lajin nokka on vaalean siniharmaa. Tukkasotkalla koko nokan kärki on kapealti musta, kun taas lapasotkalla nokassa on vain pieni, musta kynsilaikku.
Metsästys
Metsästettävä riistalaji. Tukkasotkia saadaan saaliiksi vuosittain muutamia tuhansia yksilöitä.
Samankaltaiset lajit
Tukkasotka muistuttaa ulkonäöltään lapasotkaa, joka on rauhoitettu laji. Lapasotkakanta on taantunut jyrkästi, ja Suomen kannan kooksi arvioidaan nykyisin 400–600 paria. Aiemmin yhtenäinen levinneisyys Suomen merialueella on lajin vähennyttyä pirstoutunut. Nykyisin valtaosa pareista pesii Selkämeren ja Merenkurkun rannikoilla sekä vähemmässä määrin Suomenlahden perukassa ja Perämerellä. Tunturi- Lapin järvillä on oma pieni kantansa. Loka-marraskuussa kauempaa pohjoisesta ja koillisesta tulevia lapasotkia kuitenkin muuttaa maamme kautta, joten loppusyksystä mikään harvinaisuus se ei etenkään merialueillamme ole. Yleensä syksyiset lapasotkat havaitaan ulompana merellä, eivätkä ne tukkasotkan tavoin tule suojaisten lahtien perukoihin.
Taantuvien riistavesilintujen hoidon toimenpideohjelma
Taantuvien riistavesilintujen hoidon toimenpideohjelmassa (pdf) tavoitteena on nykyistä parempi poikastuotto, metsästyksen kestävyyden parantaminen ja parempi tieto kantojen runsaudesta ja metsästyssaaliista.
Ohjelman toimenpide-ehdotukset koskevat elinympäristöjen kunnostusta ja hoitoa, kilpailun ja saalistuksen vähentämistä, metsästyksen säätelyä ja kantojen runsautta ja saalista koskevan tiedonkeruun kehittämistä.
Pienpetojen, etenkin vieraspetojen, sekä tarvittaessa muiden lajien pyyntiä tehostetaan muun muassa tarkistamalla niiden rauhoitussäädöksiä ja suojeltujen kosteikkojen suojelusäädöksiä, ja pienten lokkilintujen pesäpaikkavaatimukset otetaan huomioon kosteikkojen hoidossa.