Siirry sisältöön Siirry sivustokarttaan

Metso

Tetrao urogallus

Tuntomerkit

Suurin metsäkanalintumme. Kukko on tumma; harmaa, musta ja ruskea, koppelo punaruskean, harmaan ja valkean kirjava. Koppelolle on tunnusomaista yksivärisen punertavanruskea rintamus. Lentoonlähtö rymistelevä. Lennossa siivet päältä yksivärisen ruskeat, pyrstö pyöreähkö (vrt. teeri).

Metsonaarasta, eli koppeloa, ja teerinaarasta voi olla yllättävän vaikea erottaa toisistaan. Läheltä tarkasteltuna lajien erot ovat kuitenkin selvät. Koppelo on luonnollisesti teerinaarasta selvästi kookkaampi ja rotevampi. Kokoeron arviointi voi kuitenkin joissakin tilanteissa olla vaikeaa. Etenkin koppelon kaula on paksumpi ja pää jykevämpi kuin teerellä, ja usein koppelolla erottuu lisäksi komea ”leukaparta”. Värituntomerkeistä tärkeimmät ovat rinnassa, pyrstössä ja siipien yläpinnoilla.

Koppelon pyrstö on teeren pyrstöä pitempi ja muodoltaan pyöreäkärkisempi. Lentoon lähtiessä viuhkaksi levitetty pyrstö ja etenkin sen reunat erottuvat koppelolla ruosteenruskeana ja poikkeavat selvästi muun selkäpuolen värityksestä. Lisäksi se on leveiden, mustien poikkiraitojen kirjoma. Teerellä pyrstö on tummemman harmaanruskea, mutta silläkin usein näkyy punertavaa sävyä. Kuitenkaan pyrstö ei juuri poikkea muun yläpuolen väreistä. Mustat poikkijuovat ovat ohuita ja heikosti erottuvia. Pyrstön kärki on melko tasainen ja supussa, jopa hieman lovikärkinen. Teeren hyvä tuntomerkki on siipien yläpinnan valkoiset pitkittäisjuovat, jotka vilkkuvat lennossa. Nämä puuttuvat koppelolta. Teerellä myös siiven alapinta on vaaleampi kuin koppelolla.

Puussa tai maassa istuvan koppelon tärkein  ja näkyvin tuntomerkki on lähes kuviottomat ja voimakkaan ruosteenoranssit kurkku ja rinta. Yleisvaikutelmaltaan koppelo on teertä vaaleampi ja kirjavampi. Etenkin vatsan ja kupeiden pohjaväri on lähes valkea, ja ne ovat voimakkaiden mustien ja ruosteensävyisten suomukuvioiden kirjomat. Väri­ero rintaan on siis selvä. Teerellä koko ala­-puolen pohjaväri on tasaisen ruskea tummien kuvioiden ollessa pienempiä ja heikommin erot­tuvia.

Myös koppelon yläpuoli on teertä kirjavampi. ­Koppelolla on hartioilla selvät, valkeiden täplien muodostamat ”henkselit”, jotka teerellä ovat heikommat tai puuttuvat kokonaan. Yleisesti ottaen teerinaaras on siis koppeloa huomattavasti yksi­värisempi.

Metsokoiras männyn oksalla.

Esiintyminen

Metson levinneisyys Suomessa kattaa lähes koko maan Ahvenanmaata ja pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Metson pesimäkanta taantui jopa 70 % 1960-luvulta 1990-luvulle. Pääsyynä tähän pidetään yhtenäisten metsäalueiden pirstoutumista ­tehostuneen metsätalouden myötä. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana metsokanta on kuitenkin pysynyt vakaana.

Metso tarvitsee laajan, rauhallisen reviirin, josta löytyy kuivaa, mielellään kumpuilevaa kangasta ja kosteampaa rämettä. Teerestä poiketen metso viihtyy yksikseen samoilla seuduilla ympäri vuoden, eivätkä esimerkiksi koiraat ja naaraat tapaa kuin keväisillä soidintantereilla.

Ravinto

Keväällä ja kesällä ruohokasvit, marjat, haavanlehdet. Hyönteisravinto poikasilla. Talvella männynneulaset.

Lisääntyminen

Soidin huhtikuussa. Pesä maassa, usein hakkuuaukoissa. Munia 6–9. Vain naaras hoitaa poikueen.
Pysyvät soidinpaikat, joiden säilyminen lajille tärkeää.

Jäljet

Metsolla on lajiryhmälle tyypilliset jäljet, jossa keskivarvas on melko pitkä. Sisävarvas on ulkovarvasta pitempi ja varpaat harottavat voimakkaasti. Takavarvas kiinnittyy nilkkaan ja sen painallus ei näy jäljessä kovalla alustalla. Takavarvas on kääntynyt sisäänpäin. Koirasmetson jälki on helppo erottaa muista kanalinnuista jo pelkän suuren koon perusteella. Koirasmetson jälkipainallus on noin 15 cm pitkä. Varpaat näyttävät leveiltä ja voimakkailta, ja askeleen pituus on noin 50 cm.

Naarasmetso eli koppelo on koirasmetsoa yli puolet pienempi, ja jälki on noin 10 cm pitkä. Koppelo liikkuu tiheämmässä maastossa kuin koirasmetso. Koppelon jäljen erottaminen teeren jäljistä voi olla joskus hankalaa.

Lajia arvioitaessa huomiota kannattaa kiinnittää myös elinympäristöön, ruokailutähteisiin ja ulosteisiin. Metson jälkiä tapaa useimmiten kangasmailta, joilla puusto on varttunutta ja tiheä aluspuusto laikuittaista.

Jätökset

Metson ulosteet ovat noin 5 cm pitkiä, runsaan senttimetrin paksuisia ja heikosti kaarevia. Ulosteet ovat karkeita ja löyhärakenteisia; niissä näkyvät yksittäiset männyn neulaset selvästi. Väriltään ne ovat kellanvihreitä, mutta vanhetessaan ne muuttuvat ruskeiksi ja lopulta harmaiksi. Toisenlainen uloste on umpisuolten erittämä vihreä juokseva tahma. Koppelon ulosteet ovat hieman pienempiä kuin metson, ja linnun sukupuoli on usein tunnistettavissa ulosteen koon perusteella.

Hoitosuunnitelma

Suomen metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelmassa (mmm.fi) tavoitteena on parantaa ja lisätä metsäkanalinnuille sopivia elinympäristöjä. Keskeiseksi kannanhoitokeinoksi nousee talousmetsien luonnonhoito.

Hoitosuunnitelmassa esitetään käytännön toimia, joiden avulla lintukannat voidaan pitää elinvoimaisina ja kestävästi metsästettävinä. Tässä työssä yksityinen metsänomistaja on avainasemassa.

Tavoitteina on erityisesti turvata riittävästi elinympäristöjä havumetsävyöhykkeen riekkokannalle, lisätä kasvatusmetsien soveltuvuutta metsäkanalinnuille, turvata riittävä mustikanvarvusto ja lisätä avainympäristöjen määrää.