Kuusipeura
Dama dama
Tuntomerkit
Kuusipeura on kooltaan metsäkauriin ja valkohäntäpeuran väliltä. Kuusipeuran paino jää alle sadan kilon. Naaraat ovat uroksia puolta pienempiä ja saavuttavat vain harvoin yli 50 kilon painon.
Väritys vaihtelee paljon melkein valkoisesta lähes mustiin yksilöihin. Erivärisiä yksilöitä voi esiintyä samassa laumassa. Tyypillisimmillään karva on kesällä punertavan ruskea, ja siinä on vaaleita täpliä. Talvella tyypillisin väri on tummahkon ruskea.
Kuusipeuralla on valkea peräpeili. Häntä on hieman lyhyempi kuin valkohäntäpeuralla, ja muodostaa ympärillä olevan karvoituksen kanssa M-muotoisen kirjaimen useimmilla yksilöillä. Pukilla on kookkaat sarvet, jotka ovat yläosastaan lapiomaiset. Kuusipeuraa kutsutaan myös täpläkauriiksi.
Jäljet
Kuusipeuran sorkka on kapea (3,5–5 cm) ja pitkä (5–7 cm). Sorkan reunat ovat suoremmat kuin metsäkauriin ja valkohäntäpeuran. Lisäsorkat sijaitsevat melko korkealla eivätkä ne yleensä piirry käyntijälkeen kantavalla alustalla.
Syvään lumeen lisäsorkat tekevät jäljen myös käynnissä. Käynnissä sorkkien asento on usein hieman ulospäin suuntautunut. Rauhallinen käynti on hieman laahaavaa; peura nostaa jalkojaan vain vähän, ja askelpituus jää yleensä alle metrin. Pukin askelleveys on melko suuri, mutta ei riittävän suuri ollakseen luotettava tuntomerkki.
Nopeassa ravissa ja laukassa sorkkia painetaan maahan niin suurella voimalla, että lisäsorkatkin piirtyvät jälkeen. Kuusipeuran jälki on melko luotettavasti tunnistettavissa ohuella lumella, jolloin sorkkien jäljet piirtyvät selvinä. Pehmeään syvään lumeen jää vain pelkät jälkikuopat, joista lajin tunnistaminen on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Hirvieläinten jälkien tunnistamisen kannalta onkin ehkä onnekasta, että kuusipeuran esiintymisalue maassamme on niin suppea.
Jätökset
Kuusipeuran ulostepapanat ovat tummia, alle 20 mm pitkiä ja noin 10 mm paksuja. Ne muistuttavat ehkä eniten lampaan ulosteita. Papanat eivät aina talvellakaan ole niin kiinteitä, että ne eivät tarttuisi toisiinsa.
Metsästys
Etelä-Hämeessä, Uudellamaalla, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa esiintyy pieniä, erillisiä kantoja. Kasvatettu tarhoissa, joista luonnonesiintymät ovat peräisin. Metsästetään pieniä määriä vuosittain.