Jouhisorsa
Anas acuta
Tuntomerkit
Jouhisorsa on hoikin ja pitkänomaisin puolisukeltaja, jonka olemuksessa on eleganttia siroutta. Ruumis on solakka, siivet pituuteensa nähden erittäin kapeat ja pyrstö on suvun lajeista pisin. Kaula on pitkä ja ohut.
Muodon ohella lentävän jouhisorsan parhaita tuntomerkkejä ovat kyynärsiiven valkoinen takareuna, joka näkyy etenkin poispäin lentoon nousevalla linnulla, sekä tumma siipipeili, joka koiraalla on heikosti pronssinvihreän tai kanelinsävyisen loisteinen. Naaraalta siipipeilin loiste puuttuu, ja sillä on peilin yläosassa ohut, vaalea juova, joka koiraalla on kanelinsävyinen ja heikommin erottuva.
Siiven etureuna on yksivärisen harmahtava. Siipien alapinnat ovat tunnusomaiset: keskimmäiset ja pienet alapeitinhöyhenet ovat siipisulkia tummemmat ja muodostavat siivelle tummia pitkittäisraitoja. Varsinkin siiven etureuna näkyy laajalti tummana. Yleissävy siipien alapinnalla on kuitenkin tumma.
Jouhisorsa on yleisväritykseltään muita puolisukeltajia vaaleampi, haalean harmaanruskea, eikä siinä ole lämpimiä sävyjä. Pää on heikkokuvioinen ja usein kanelinsävyinen. Koko höyhenpuvun kuviointi on koiraalla heikkoa, naaraalla selvästi karkeampaa. Nuoret linnut muistuttavat suuresti naarasta. Nokka on pitkä ja notkoharjainen. Nokan harja on kapealti musta ja nokanpielet siniharmaat. Jalat ovat tummanharmaat.
Iän ja sukupuolen määritys
Metsästys
Jouhisorsia saadaan saaliiksi vuosittain muutamia tuhansia yksilöitä. Laji on 2000-luvulla taantunut voimakkaasti.
Taantuvien riistavesilintujen hoidon toimenpideohjelma
Taantuvien riistavesilintujen hoidon toimenpideohjelmassa (pdf) tavoitteena on nykyistä parempi poikastuotto, metsästyksen kestävyyden parantaminen ja parempi tieto kantojen runsaudesta ja metsästyssaaliista.
Ohjelman toimenpide-ehdotukset koskevat elinympäristöjen kunnostusta ja hoitoa, kilpailun ja saalistuksen vähentämistä, metsästyksen säätelyä ja kantojen runsautta ja saalista koskevan tiedonkeruun kehittämistä.
Pienpetojen, etenkin vieraspetojen, sekä tarvittaessa muiden lajien pyyntiä tehostetaan muun muassa tarkistamalla niiden rauhoitussäädöksiä ja suojeltujen kosteikkojen suojelusäädöksiä, ja pienten lokkilintujen pesäpaikkavaatimukset otetaan huomioon kosteikkojen hoidossa.