Vesilintujen tunnistaminen ja elinympäristöt
Vesilintujen tunnistaminen on keskeinen osa vastuullista vesilinnustusta. Metsästäjätutkinnossa keskeistä on oppia erottamaan eri lajit toisistaan, mutta kokeneemmallekin vesilinnustajalle oppiminen jatkuu koko harrastuksen ajan. Lajintunnistustaitoja kannattaa ylläpitää seuraamalla vesilintuja omalla metsästysalueella pitkin kesää eri valaistusolosuhteissa.
Vastuullinen vesilinnustaja tuntee lajien biologian, osaa tunnistaa lajit myös äänten perusteella sekä erottaa eri-ikäiset ja eri sukupuolta olevat yksilöt. Tälle sivulle on koottu vesilintujen elinympäristöihin liittyvää materiaalia.
Puolisukeltajasorsat
Puolisukeltajasorsiin kuuluvien lajien elintavat ja elinympäristövaatimukset vaihtelevat, mutta niille on yhteistä matalien vesialueiden suosiminen ruokailussa.
Yleisiä elinympäristöpiirteitä
- matalat vedet ja rehevät kosteikot
- ravinnonhaku pääosin 10–30 cm:n syvyydeltä
- useimmat lajit suosivat vesisammalten valtaamia alueita
- haapana poikkeaa muista suosimalla myös korterantoja
Erikokoisia järviä vertailtaessa suurimmat paritiheydet havaitaan usein pienillä ja keskisuurilla järvillä:
- haapana ja jouhisorsa: 10–30 ha
- heinätavi ja lapasorsa: 1–100 ha
Rehevillä järvillä pesivien parien tiheydet ovat korkeampia kuin vastaavankokoisilla karuilla järvillä.
Haapana on elinympäristöiltään joustava laji. Se pesii lähes kaikenlaisissa vesistöissä ja hyödyntää erityisesti matalakasvustoisia, tulvivia rantaluhtia. Laji kärsii rantaniittyjen umpeenkasvusta ja kortekasvustojen vähenemisestä.
Haapanan poikaset suosivat tiheitä uposkasvillisuusmattoja, ja laji viihtyy parhaiten avoimilla, keskiravinteisilla vesialueilla, joilla näkyvyys on hyvä.
Jouhisorsa suosii avointa ja melko laajaa ympäristöä. Tyypillisiä elinympäristöjä ovat:
- rimpiset nevat ja aapasuot
- tulvaniityt ja soistuvat järvenrannat
- rehevät lintujärvet Etelä-Suomessa
Pohjoisessa jouhisorsia tavataan erityisesti soilla ja tulvaniityillä.
Heinätavi on vaatelias laji, joka suosii:
- reheviä saraikkoisia tulvaniittyrantoja
- pieniä, suojaisia, matalia lampia ja järviä
- Ravinteikkaita, matalia lintujärviä ja merenlahtia, joilla kaislikoita ja ruovikoita sekä muuta ilmaversoista vesikasvillisuutta
Kasvillisuuden tulee olla runsasta mutta ei liian korkeaa tai yhtenäistä. Poikaset viihtyvät tiheissä uposkasvillisuusalueissa.
Lapasorsa suosii poikkeuksellisen matalia mutta pysyviä ja tuottavia kosteikkoja. Tyypillisiä elinympäristöjä ovat:
- rehevät pikkujärvet ja merenlahdet
- avoimet, ilmaversoiskasvillisuuden reunustamat kosteikot
- viljelyseutujen lintujärvet
Lajin elinympäristölle on ominaista avoimuus ja aukkoisuus kasvillisuudessa.
Hanhet
Metsähanhi muodostaa elinikäisen parisuhteen ja aloittaa lisääntymisen yleensä noin kolmevuotiaana. Pesimäalueeseen kuuluu tyypillisesti avosuo sekä metsäisiä suotyyppejä, joiden läheisyydessä on myös kangasmaita. Metsähanhi pesii yleensä enintään 400 metrin päässä avosuosta ja 1,5 kilometrin päässä vesistöstä.
Poikueet voivat liikkua jalkaisin pitkiäkin matkoja. Esiaikuiset, eli yksi- ja kaksivuotiaat pesimättömät hanhet, kokoontuvat näkyviin parviin ja lähtevät sulkasatomuutolle jo kesäkuussa.
Ravintona pesimäaikana käytetään pääasiassa saroja ja muita kosteikkokasveja. Muuttoaikana ravintoon kuuluvat myös viljanjyvät ja vihreät peltokasvit.
Merihanhi on elinympäristövaatimuksiltaan metsähanhea joustavampi. Se viihtyy rannikolla ja saaristossa, mutta esiintyy myös sisämaassa. Merihanhet yöpyvät usein ulkoluodoilla ja ruokailevat päivisin, syksyllä erityisesti viljapelloilla.
Merihanhi tulee sukukypsäksi noin kolmen vuoden iässä. Ravinto koostuu pääosin ruohoista ja viljoista; vedestä laji etsii ravintoa vain harvoin.
Kanadanhanhi viihtyy sekä rannikolla että sisämaassa. Se on tyypillinen Etelä-Suomen suurilla järvillä ja tekee ruokailulentoja lähialueiden viljelymaille. Yöksi linnut suuntaavat usein selkävesille.
Haahka ja alli tunnetaan puhekielessä merisorsina, vaikka termi ei ole virallinen eikä kuvaa allin elämänkiertoa täysin oikein.
Haahka on tyypillinen merialueiden pesimälintu, mutta sen kanta on taantunut voimakkaasti. Pesinnän painopiste on siirtynyt avoimesta ulkosaaristosta puustoisempaan sisäsaaristoon, erityisesti haahkoja saalistavan merikotkan kannan kasvun seurauksena. Myös minkki ja supikoira ovat merkittäviä haahkan pesimätappioiden aiheuttajia.
Alli mielletään usein merilinnuksi, mutta se pesii runsaslukuisemmin arktisella tundravyöhykkeellä ja pienessä määrin Tunturi-Lapin ja satunnaisesti myös Metsä-Lapissa ja rannikolla.
Kokosukeltajille tyypillisesti molemmat lajit ruokailevat selvästi syvemmissä vesissä kuin puolisukeltajasorsat. Haahkan ravintoa ovat pääasiassa sinisimpukat, allin ravinto koostuu selkärangattomista eläimistä.
Ikä ja sukupuoli
Vesilintujen iän ja sukupuolen tunnistaminen on olennainen osa vastuullista metsästystä. Se auttaa arvioimaan, kohdistuuko metsästyspaine kannan tuottavaan osaan vai kuluvan vuoden poikastuottoon.
Ikäluokan ja sukupuolen määrittäminen onnistuu sopivissa olosuhteissa jo metsästystilanteessa. Saaliista ikäluokka ja sukupuoli on helppo varmistaa, kun tuntee lajikohtaiset tuntomerkit.
Opiskele aiheesta lisää Vesilintujen iän- ja sukupuolen määritysoppaan (pdf) avulla.