(Lepus europaeus)
Tuntomerkit: Ruumiin pituus 50–70 cm, paino 3–7 kg. Rusakon karvan väri on kautta vuoden selkäpuolelta kellertävän ruskea, mahapuolelta valkea. Talvikarva jonkin verran vaaleampi. Päässä erottuu kuono selvemmin kuin metsäjäniksellä ja myös korvat tuntuvasti isommat. Häntä hieman pidempi kuin metsäjäniksellä ja päältä aina musta.
Esiintyminen: Rusakko alkoi levitä maahamme kaakosta noin sata vuotta sitten. Lajia esiintyy tällä hetkellä Oulu–Joensuun linjan eteläpuolella. Kannat ovat runsaimmat Lounais-Suomessa. Rusakko on viljelysalueiden laji, jota on meillä aikaisemmin kutsuttu myös peltojänikseksi. Sitä voi nähdä pelloilla myös päiväsaikaan, mutta useimmiten päivämakuupaikka on metsäsaarekkeissa ja pellonreunoissa. Syvälle metsään se ei juuri mene.
Lisääntyminen: Kiima alkaa varhain keväällä ja lisääntymiskausi voi kestää loppusyksyyn asti. Meillä rusakolla on yleensä 2 poikuetta, harvemmin 3 tai jopa 4. Ei tee pesää vaan poikaset (2–4) syntyvät kasvillisuuden suojaan. Rusakon kantoaika 42–46 vrk.
Ravinto: Pääasiassa lukuisat ruohovartiset kasvit. Vierailee viljelyksillä ravinnonhaussa vilja-, heinä- ja juurikaspelloilla. Talvella rusakko syö halukkaasti puiden kuoria ja voi aiheuttaa paikallisesti vahinkoja puutarhoissa.
Muuta: Rusakko on meillä osoittautunut sopeutumiskykyiseksi kulttuuriseuralaiseksi. Myös sen metsästys tapahtuu yleensä lähellä asutuksia ja liikenneväyliä, joten ajokoirametsästyksessä on omat vaikeutensa. Metsästetään usein pienimuotoisena seuruemetsästyksenä.
(Lepus timidus)
Tuntomerkit: Ruumiin pituus 50–60 cm. Paino tavallisesti 2,5–3,5 kg, suurimmat yksilöt jopa 5 kg. Metsäjäniksen väri vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Talvikarva on täysin valkoinen, ainoastaan korvien kärjet ovat aina mustat. Kesällä selkäpuoli tummanharmaa, pohjavilla vaaleanharmaata samoin kuin vatsapuoli. Lyhyt töpöhäntä on valkea koko vuoden. Metsäjäniksen korvat ovat isot, noin 10 cm pitkät, mutta kuitenkin selvästi rusakon korvia pienemmät. Takajalat ovat isot ja vahvat. Jänis pystyy levittämään takajalkojen varpaat haralleen ”lumikengäksi”, jolloin se ei uppoa pehmeässäkään lumessa.
Esiintyminen: Tavataan koko maassa. Voimakkaat kannanvaihtelut ovat metsäjänikselle tyypillisiä. Kannat voivat säilyä runsaina useita vuosia kunnes useimmiten taudit harventavat jäniskantoja tuntuvasti. Metsäjänis elää nimensä mukaisesti pääasiassa metsissä, mutta sen elinpaikkavaatimukset ovat melko väljät. Se viihtyy myös pensaikoissa, aukeiden reunoilla, luonnonniityillä ja rannoilla. Metsäjänis on liikkeellä ravinnon haussa hämärissä ja öisin. Päivämakuupaikaksi se valitsee yksinkertaisen kasvillisuuden tarjoaman suojapaikan.
Lisääntyminen: Kiima alkaa Etelä-Suomessa jo helmikuussa, pohjoisempana maalis-huhtikuussa. Kantoaika 50 vrk. Ei tee pesää vaan naaras synnyttää kasvillisuuden suojaan 5–16 poikasta. Poikaset itsenäistyvät nopeasti. Naaraalla voi olla vuodessa 1–3 poikuetta.
Ravinto: Puiden ja pensaiden oksat ja kuori. Suosittuja lehtipuita ovat mm. haapa, pajut, koivu ja pihlaja. Lisäksi erilaisia varpuja ja kesällä myös ruohovartisia kasveja. Varsinkin puupitoisesta ravinnosta syntyy runsaasti lajille tunnusomaisia papanoita. Talvella hakeutuu mielellään ruokintapaikoille.
Muuta: Metsäjäniksen metsästys ajokoiralla on yksi suosituimpia metsästysmuotoja maassamme.