Villisika 

Villisian sorkan jälki on samaa kokoluokkaa kuin valkohäntäpeuralla. Etukynnet ovat 5–7 cm mittaiset. Villisian takakyntyset harottavat ja ovat leveämmällä kuin etukynnet, jonka ansiosta sian sorkanjälki on helppo tunnistaa. Jälki on lähes yhtä leveä kuin pitkä. Nuoren eläimen sorkat ovat teräväkärkiset, mutta aikuisiällä ne pyöristyvät.

Käynti on villisian yleisin kulkutapa. Käynnissä takajalkojen jäljet osuvat yleensä hieman etujalkojen taakse, mutta jäljet ovat osin päällekkäisiä. Sorkat ovat kääntyneet hieman ulospäin. Kantavalla alustalla lisäsorkat eivät aina piirry jälkeen, lumijäljissä ne yleensä erottuvat. Käyntiaskeleen pituus on alle 80 cm.

Villisian kulkutavat vuorottelevat nopeasti. Lauma heittäytyy helposti lyhyeen laukkapyrähdykseen kesken rauhallisen ruokailun. Ravissa jälkijono on samankaltainen kuin käynnissä. Askel pitenee ja askelleveys vähenee. Etu- ja takajalat eivät osu aivan päällekkäin, joten painalluksessa erottuu usein kaksi paria lisäsorkkia. Ravissa lisäsorkkien jäljet piirtyvät kantavalla alustallakin. Villisian rauhattoman luonteen johdosta laukka- ja loikkajälkiäkin näkee useammin kuin muilla samankokoisilla eläimillä. Upottavaan lumeen lyhytjalkainen villisika puskee syvää kulku-uraa. 

Villisika kaivaa usein maanpinnan alta selkärangattomia, juuria ja sieniä, jonka vuoksi villisian tonkimisjäljet ovat hyvin erotettavissa. Ne kylpevät mielellään mudassa ja saattavat kaivaa myös rypykuoppia. Tonkimisjälkiä saattaa olla yhdessä paikassa hyvinkin laajalti ja siat saattavat kyntää yhdessä yössä suurenkin alueen.

Villisian jätökset vaihtelevat suuresti ravinnon mukaan. Tavallisesti ne ovat tummia, noin 3 -4 cm:n paksuisia pökäleitä, jotka koostuvat yhteen litistetyistä papanoista. Jätöksistä voi erottaa kasvinosia, marjoja, karvaa tai luunsurpaleita.

Villisian sukupuolen ja iän tunnistaminen on huomattavasti haastavampaa kuin vaikkapa hirvieläimillä. Sukupuolen ja iän määrityksessä tarkastellaan eläimen kokoa ja ruumiin muotoa, sukupuolielimiä, nisiä ja kulmahampaita. Myös lauman rakenteesta voidaan vetää johtopäätöksiä.

Porsaat liikkuvat laumojen mukana. Ne ovat lauman pienikokoisimpia yksilöitä, eikä niillä näy vielä kulmahampaita. Ruumis on hieman sukkulamainen ja pää on pieni. Porsas saa aikuismaisen värityksen 3 – 4 kuukauden iässä.

Nuoret karjut liikkuvat pienissä karjuryhmissä tai yksinään. Karjun tunnistaa parhaiten vatsan alla olevasta sukupuolielimestä, eli pensselistä. Takaa päin on myös kivekset näkyvillä. Nuorella karjulla voi kulmahammas olla jo näkyvästi esillä, mutta se on vielä lyhyt. Selkälinja on vielä suorahko eikä säkä ei ole erityisen erottuva. Pää on merkittävästi suurempi kuin porsaalla

Täysikasvuisella karjulla kulmahammas on selvästi esillä. Pää on kasvanut edelleen ja säkä on voimakkaasti korostunut. Isolla karjulla selkälinja usein laskee perää kohti.

Naaraalla ei näy pensseliä vatsan alla. Kesäkarvassa imettävän naaraan nisät erottuvat selkeästi. Nuoret naaraat liikkuvat laumojen mukana. Ne ovat isompia kuin porsaat, mutta pienempiä kuin lauman johtajanaaras. Nuorilla naarailla on suhteellisen suora tai hieman kaareva selkälinja ja niillä saattaa olla vaaleaa karvaa suun ympärillä, jolloin karvoitus edestä katsottuna saattaa näyttää kulmahampailta. Kulmahampaat eivät ole näkyvissä.

Täysikasvuiset naaraat ovat tyypillisesti lauman johtajia. Johtajanaaras tyypillisesti erottuu kokonsa puolesta laumasta selvästi. Isoilla naarailla kulmahammas saattaa olla hieman esillä ja niillä on voimakkaasti kaartuva selkälinja.

Suomessa yleisin metsästysmuoto on vahtiminen, mutta myös pysäyttävällä tai karkottavalla koiralla ja hiipimällä metsästetään villisikoja.

Villisika on hämäräaktiivinen eläin, joten vahtiminen tapahtuu pääsääntöisesti hämärän tai pimeän aikaan. Vahtiminen tapahtuu tyypillisesti pellon laidalla, jossa viljellään viljaa, juureksia, kuminaa tai nurmea. Myös ruokinnalla tai tunnetuilla kulkureiteillä voi vahtia villisikoja. Vahtimismetsästyksessä edellytykset valikoivaan pyyntiin ja hyvään riistalaukaukseen paranevat.

Koirametsästyksessä koiran työskentelytapa on otettava huomioon, ettei koira vahingoitu. Villisika voi puolustautua aggressiivisesti koiraa vastaan ja koiran on kyettävä pitämään etäisyys ja väistämään hyökkäykset. Tarvittaessa voi käyttää koiralle viiltosuojaliiviä.

Villisikaa saa metsästää ympäri vuoden ilman pyyntilupaa. Ainoastaan naaras, jota saman vuoden aikana syntyneet porsaat seuraavat, on rauhoitettu 1.3.–31.7. Villisikasaaliista tulee tehdä saalisilmoitus Suomen riistakeskukselle seitsemän vuorokauden kuluessa sen saaliiksi saamisesta.

Kannanhallinnan näkökulmasta voidaan metsästää kaikkia sukupuolia ja ikäluokkia, mutta on suositeltavaa, ettei laumasta ammuta lauman johtajanaarasta. Johtajanaaraan ampuminen saattaa johtaa lauman arvaamattomaan käytökseen, epäsynkronoituun kiimaan ja jopa korkeampaan porsastuottoon, kun matriarkka ei estä karjuja astumasta porsaita.

Villisikaa voi metsästää rihlatulla kiväärillä, metsästysjousella tai haulikkoa varten valmistetulla luodilla. Kivääri- ja jousimetsästyksessä edellytetään ampumakokeen suorittamista. Villisikaa saa pyytää myös loukulla tai aitauksilla tietyin edellytyksin.

Pyynnissä on sallittua käyttää keinovaloa tai pimeätähtäintä ilman poikkeuslupaa. Oranssi vaatetus tai metsästyksenjohtaja ei ole pakollinen villisian metsästyksessä, mutta etenkin seuruemetsästyksessä hyvin suositeltavia.

Villisian ruokinnassa tulee suosia houkutteluruokintaa, eli pieniä määriä kerrallaan houkutteluvaikutuksen saavuttamiseksi. Annosteleva automaatti on kätevä tapa säännöstellä ruokamäärää.

Seurarajat ylittävä yhteistyö on kannanhallinnan kannalta olennaista, eli naapuriseurojen kannattaa sopia keskenään yhteisistä tavoitteista ja pelisäännöistä, tiedonvälityksestä ja yhteisjahdeista. Metsästysvuokrasopimuksista kannattaa tarkastaa, että ne kattavat myös villisian.

Afrikkalainen sikarutto (ASF, African swine fever) on sikaeläinten virusperäinen verenvuotokuumetauti. Se voi tarttua ainoastaan eri sikaeläimiin, eli se ei ole ihmiselle tai muille eläimille vaarallinen. Taudin vuoksi Suomen villisikakantaa pyritään pitämään mahdollisimman pienenä.

Sikarutto on uhka sianlihan tuotannolle, jonka vuoksi taudin leviämistä pyritään estämään kaikin keinoin. Tautia ei esiinny Suomessa, mutta sitä on laajasti Euroopassa, Suomen lähimaista mm. Venäjällä ja Baltian maissa.

Virus säilyy ja leviää hyvin eritteiden ja kudosten välityksellä, jonka vuoksi matkailijoiden tulee noudattaa viranomaisten asettamia rajoituksia ja suosituksia. Esimerkiksi metsästysmatkoja ei suositella tehtävän tunnetuille ASF-alueille.

Afrikkalaiseen sikaruttoon voit tutustua kattavammin Ruokaviraston nettisivuilla (ruokavirasto.fi).