Siirry sisältöön Siirry sivustokarttaan

Tukkakoskelo

Mergus serrator

Tuntomerkit

Tukkakoskelo on isokoskeloa pienempi, hoikempi ja ohutnokkaisempi. Pää on pieni, ja ohut sahanokka on hieman ylöspäin kääntyvä. Nokan kärjessä ei ole isokoskelomaista, selvää koukkua. Syksyisin kaikissa puvuissa pää on väriltään hailakamman ruskea – ei niin voimakkaan punaruskea kuin kahdella edellisellä lajilla. Leukaan ei muodostu valkeaa laikkua kuten isokoskelolla, vaan koko kurkku on harmahtava.

Pään väriraja likaisenharmaaseen ruumiiseen on häipyvä, mikä on paras värituntomerkki verrattuna isokoskeloon. Ruumiinhöyhenet ovat ruskeampia, ja maastossa tukkakoskelo näyttää usein isokoskeloa tummemmalta. Tukkakoskelon valkoista siipilaikkua halkoo koirailla kaksi, naarailla ja nuorilla linnuilla yksi musta pitkittäisjuova.

Kuten isokoskelolla ja telkälläkin, siipilaikku on suurin vanhalla koiraalla. Silläkin kuitenkin siiven etureuna on tumma. Uivalta linnulta puuttuu niskassa oleva kulma. Niskatöyhtö on hapsottava ja epäsiistin näköinen.

Tukkakoskelonaaras vedessä.

Esiintyminen

Tukkakoskelon esiintymiskuva Suomessa on hyvin samankaltainen kuin isokoskelolla. Pesimäajan ulkopuolella tukkakoskelot eivät muodosta isokoskelon tapaan suuria parvia, vaan liikkuvat mieluummin yksittäin tai pikkuparvina. Se on isokoskeloa eteläisempi talvehtija, ja Etelä-Suomeen jäävät talvehtijat ovat harvassa.

Ravinto

Kalat, äyriäiset ja hyönteiset.

Lisääntyminen

Munii touko-kesäkuussa 7–12 vaalean harmaanruskeaa munaa. Pesä heinikossa, kiven onkalossa tai pensaan alla.

Metsästys

Metsästettävä riistalaji. Harvinaisempi saalislaji kuin isokoskelo. Metsästetään vain joitakin satoja yksilöitä vuosittain.

Samankaltaiset lajit

Tukkakoskelon ulkonäkö muistuttaa jonkin verran isokoskeloa.