Kettu

Koiraeläinten jälkipainalluksissa erottuu neljä varvasta. Ketun (Vulpes vulpes) etukäpälä on takakäpälää suurempi. Lumijäljistä käpälien koko on hankalasti mitattavissa, mutta hyvissä olosuhteissa ketun etukäpälän painalluksen pituus on 5,5–7 cm ja takakäpälän vastaavasti 5–6 cm. Kettu kulkee useimmiten varpaat supussa, jolloin jälki on selvästi pitkulainen. Vastaavankokoisen koiran jälki on useimmiten pyöreämpi, mutta pelkästään tassun painalluksesta kettua on erittäin vaikea – useimmiten mahdotonta – erottaa koirasta. Upottavassa lumessa kettukin levittää varpaitaan kantopinnan lisäämiseksi, mutta takatassujaan se silti lähes poikkeuksetta pitää melko supussa, siten että keskivarpaiden kynnet muodostavat terävän kärjen. 

Ketun jäljet erottaa koirasta parhaiten kulkutavasta. Ketun liikkuminen on aina taloudellista. Upottavassa hangessa takajalka astuu tarkasti etujalan jälkeen. Käyden kettu liikkuu vain silloin, kun se on utelias ja tarkkailee jotakin; myyrän liikkeitä, haaskaa tai jotain muuta houkuttelevaa. Käyntijälki voi olla hyvin mutkitteleva, askel on lyhyt ja askelleveys melko suuri. Käyntiaskelen pituus on mittana melko merkityksetön, sillä se voi vaihdella lähes olemattomasta puoleen metriin aina riippuen siitä, mitä eläin on tekemässä. 

Kettu taittaa taivalta ravaten. Reilusti yli 90 % kaikista ketun jäljistä ovat ravijälkiä. Ravi on taloudellinen ja nopea kulkutapa. Upottavassa lumessa takajalka astuu etujalan jättämään jälkeen. Jälkijono on loivasti polveileva, silloinkin kun kettu on ylittämässä aukeaa, jolla ei ole minkäänlaisia kulkuesteitä. Rauhallisen ravin askelpituus on runsaat 60 cm, mutta vauhdikkaassa menossa ravin askelpituus venyy kaksinkertaiseksi. Nopeuden lisääntyessä askelleveys pienenee, ja jälkijono käy helminauhamaiseksi lähes olemattoman askelleveyden johdosta. 

Kantavalla alustalla kettu usein siirtyy vinoraviin. Tässä koiraeläinten yleisesti käyttämässä kulkutavassa eläin ravaa keho vinossa kulkusuuntaan nähden. Vinoravi on erityisen taloudellinen kulkutapa. Normaaliravissa kettu nostaa etujalan pois takajalan alta, niin että eläin askelvaihdossa hetkellisesti irtoaa maasta. Vinoravissa tätä ”hypähdystä” ei tarvita, vaan takajalan voi vapaasti siirtää eteen, koska se on eri linjassa kuin takajalka. 

Vain harvoin kettu säntää laukkaan tai loikkaan. Laukka lienee vähän käytetty kulkutapa, sillä loikka on nopeampi, ja kettu lähtee yleensä loikkaan vain paetessaan tai ajaessaan saalista takaa. Useimmiten loikka jää hyvin lyhyeksi ja vaihtuu pian luonteenomaiseen raviin. Syvässä, upottavassa lumessa kettu joutuu harvoin loikkaamaan, sillä sen käpälät ovat eläimen painoon nähden melko suuret ja tarjoavat riittävän kantopinnan. 

Ketun uloste on lähes 10 cm:n mittainen ja toisesta päästään kierteisesti teräväkärkinen. Väri vaihtelee käytetyn ravinnon mukaan. Yleensä ulosteessa näkyy karvoja ja luunsiruja. Hyönteisiä kettu syö säännöllisesti, joten niiden kitiiniosia löytyy ulosteesta. Kesällä ja syksyllä kettu syö marjojakin, ja silloin marjat värjäävät ulosteen. Ketun uloste on myös signaali muille ketuille, joten eläin ulostaa usein paikoille, joista haju tehokkaasti leviää ympäristöön. 

Kettujen vuotuinen saalismäärä on noin 50 000 yksilöä. Kettuja metsästetään erityisesti ajavien koirien ja luolakoirien avulla sekä haaskoilta. Jalkanarupyynti on yleistä etenkin Pohjois-Suomessa. Viime vuosina myös houkutuspyynti pilliä käyttäen on yleistynyt. Kettu toimii raivotaudin ja kettusyyhyn levittäjänä.