Suomen luontoon levisi 1900-luvulla kaksi viheliäistä pienpetoa: Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva minkki sekä Itä-Aasiasta tuotu supikoira. Villiintynyt minkkipopulaatio muodostui turkistarhoilta karanneista yksilöistä, kun taas supikoiria istutettiin luontoon turkiseläimiksi entisen Neuvostoliiton alueelle. Itärajan takaa Suomeen vaeltaneista yksilöistä on maahamme muodostunut tiheä ja tehokkaasti lisääntyvä supikoirakanta.
Toiselta puolelta maapalloa tuodut vierasperäiset eliölajit voivat olla hyvin haitallisia alkuperäiselle luonnolle. Maailmanlaajuisesti vieraslajien on arvioitu olevan toiseksi suurin luonnon monimuotoisuuden hupenemisen syy. Varsinkin vierasperäiset petoeläimet, kuten minkki ja supikoira, aiheuttavat ikäviä muutoksia uuden kotimaansa eliöstössä. Suomessa molemmat lajit uhkaavat etenkin vesistöjen läheisyydessä pesivää linnustoa.
Vierasperäisistä pedoista haittaa suomalaiselle lajistolle
Vierasperäisten petojen haitallisuus johtuu useista tekijöistä. Ensimmäinen syy on yksinkertaisesti saalistajien määrän lisääntyminen. Suomen luonnossa on jo ennestään useita pieniä petoeläimiä, kuten kettu, näätä ja mäyrä, jotka saalistavat osittain samoja saalislajeja minkin ja supikoiran kanssa. Vieraspedot siis lisäävät jo ennestään voimakasta saalistuspainetta varsinkin maassa pesiville lintulajeille.
Toinen syy vieraspetojen haitallisuuteen on, etteivät suomalaiset saalislajit ole evoluutiossa sopeutuneet näihin uusiin saalistajiin, joten ne eivät ole oppineet suojautumaan niiltä samoin kuin kotimaisilta pedoilta. Kolmas syy on, ettei minkillä ja supikoiralla ole Suomessa riittävästi luonnollisia vihollisia, jotka normaalisti säätelevät eläinlajien kantoja. Näin ne pääsevät lisääntymään ja levittäytymään nopeammin kuin kotimaissaan, joissa ne joutuvat taistelemaan petoja, tauteja ja loisia vastaan.
Metsästäjillä tärkeä tehtävä
Koska vierasperäisillä pedoilla on vain vähän niiden kantoja rajoittavia luonnollisia vihollisia, on ihmisen rooli niiden määrän vähentäjänä merkittävä. Pienpetojen pyynti on arvokasta metsästäjien tekemää luonnonhoitotyötä, josta hyötyy riistalajien lisäksi koko liuta muita lajeja. Eniten pyynti auttaa kosteikoilla, järvillä ja meren saaristossa viihtyviä lintulajeja kuten sorsa- ja ruokkilintuja sekä kahlaajia. Myös maatalousmaisemassa elävät, maassa pesivät lintulajit kuten töyhtöhyyppä, isokuovi ja peltopyy hyötyvät etenkin supikoirien vähenemisestä.
Vaikka vieraspetojen mahdollisimman tehokas pyytäminen on tärkeää, on myös niiden metsästämisessä noudatettava eettisesti hyväksyttävän metsästyksen periaatteita. Myös jalkarautojen käyttö on Suomessa kielletty. Näillä säädöksillä pyritään estämään tarpeettoman kärsimyksen tuottaminen eläimille.
Vierasperäisten petojen poistaminen
Minkki
Minkkejä pyydetään monella tavalla. Suosituinta lienee passiivisten pyyntimuotojen eli loukkujen ja heti tappavien rautojen käyttö. Useimmin pyydykset syötitetään kalanperkeillä ja ne pyritään sijoittelemaan minkkien suosimille kulkupaikoille, kuten rannoille sekä ojien ja purojen varsille. Elävänä pyytävät loukut on koettava päivittäin, mutta heti tappavien rautojen kokemisväli voi olla kaksikin viikkoa.
Merensaaristossa tehokkain pyyntimuoto on Saaristomerellä kehitetty menetelmä, jossa minkkejä poistetaan koiraa ja lehtipuhallinta apuna käyttäen. Pyyntimuodossa pieni metsästäjäjoukko kulkee veneellä luodolta toiselle antaen koiran etsiä luodoilla majailevat minkit. Kun koira paikantaa kiven alla lymyilevän otuksen, ryhtyy yksi metsästäjistä häätämään sitä lehtipuhaltimella kolostaan muiden ryhmittyessä ympärille ampujiksi. Puhaltamalla ilmaa kivenkoloihin saadaan pikkupeto ryntäämään ulos piilostaan ampujien ulottuville. Tässä pyyntimuodossa voidaan käyttää mistä tahansa rodusta peräisin olevaa koiraa, joka vain on kiinnostunut minkin hajusta.
Supikoira
Supikoiria pyydetään niin ikään monipuolisesti erilaisilla menetelmillä. Suosittuja pyyntimuotoja ovat loukkupyynti, haaskalta vahtiminen sekä pysäyttävällä koiralla tai luolakoiralla tapahtuva pyynti. Suurin osa maamme vuotuisesta supikoirasaaliista saadaan loukuilla. Saaliin määrällä mitattuna loukkupyynti lienee tuottoisinta, mutta loukutuksen merkitys supikoirakantaan on pienempi kuin saaliin määrästä voisi päätellä. Suurin osa loukkusaaliista koostuu pääasiassa syksyllä loukkuihin menneistä nuorista yksilöistä, jotka eivät muutenkaan selviäisi ensimmäisestä talvestaan.
Tehokkainta supikoirien poistaminen on pysäyttävän koiran tai luolakoiran avulla. Pysäyttävinä koirina käytetään monia eri rotuja, mutta suosituimpia lienevät suurikokoiset ja nopeat koirat kuten saksanseisojat ja suomenajokoirat. Rotua tärkeämpää kuitenkin on, että koira on kiinnostunut supikoirajahdista. Pysäyttävällä koiralla metsästettäessä kierrellään hämärissä koiran kanssa supikoirien suosimia paikkoja, kuten kaislikkorantoja ja peltojen reunoja. Koiran löytäessä supikoiran jäljen se jäljittää pedon ja pitää sen haukkumalla aloillaan, kunnes isäntä ehtii paikalle lopettamaan eläimen.
Pyynnistä ja valonkäytöstä on kohteliasta kertoa lähiasukkaille väärinkäsitysten välttämiseksi. Vaikkapa postilaatikkoon tai oman auton tuulilasiin voi jättää yhteystietonsa ja pyyntitoiminnasta kertovan lapun. Valmiin pohjan voi tulostaa itselleen tästä:
Pyyntitoiminnasta ilmoittaminen, tulostettava pohja (PDF)
Luolakoirajahdissa käytetään pieniä luolatyöskentelyyn jalostettuja koiria, kuten mäyräkoiria tai eri terrierirotuja. Luolakoirilla pyydetään maan alle talviunille tai päivälevolle menneitä supikoiria. Tyypillinen paikka on vanha ketun tai mäyrän pesä tai vanhan heinäladon alunen. Luolakoirajahdissa koiran tehtävänä on etsiä maan alaisissa käytävissä piilotteleva supikoira ja pitää se haukkumalla paikallaan. Tällä aikaa metsästäjät paikantavat tarkoitukseen tehdyllä tutkalla koiran paikan ja kaivavat maahan kuopan, josta koira nostetaan ylös ja supikoira lopetetaan ampumalla.
Suosittu pyyntimuoto on myös supikoirien vahtiminen haaskalta. Pilaantuvan lihan paikalle houkuttelemia supikoiria voidaan vähentää haaskalta ampumalla. Useasti haaskan läheisyyteen rakennetaan tähän tarkoitukseen tehty kyttäyskoppi, jossa metsästäjä pystyy istumaan säältä suojassa. Supikoirien on vaikeampi havaita kyttäyskopin suojissa istuvaa metsästäjää.
Villikanivahinkojen ehkäiseminen
Suomen suurin villikanipopulaatio elää pääkaupunkiseudulla, jonka lisäksi kaneja esiintyy ainakin Turussa. Pääkaupunkiseudun villikanipopulaatio juontaa juurensa Helsingin Kyläsaaressa jo ainakin vuonna 1985 eläneisiin kaneihin. Helsingin villikanikanta kasvoi ja levittäytyi räjähdysmäisesti 2000-luvulla.
Viime vuosina villikaneja on ollut paikoitellen niin paljon, että niiden aiheuttamat vahingot ovat pakottaneet maanomistajat sääntelemään kantaa. Kasvien suojaaminen kaneilta on välttämättömyys useilla alueilla pääkaupunkiseudulla.
Uudet esiintymät pyrittävä estämään
Helsingin villikaniongelma olisi ollut estettävissä puuttumalla tilanteeseen heti alkuvaiheessa, kun populaatio oli vielä pieni. Nykyisellään tärkeintä on ehkäistä uusien kaniesiintymien syntyminen.
Jos epäilee villikanien levinneen uudelle alueelle, kannattaa ottaa yhteyttä lähimpään Suomen riistakeskuksen aluetoimistoon. Muutamat ensimmäiset yksilöt voidaan onnistua pyytämään pois, mutta jo lyhyessä ajassa kaniesiintymä saattaa kasvaa niin suureksi, että sen hävittäminen käy mahdottomaksi.
Suojaus ja pyynti parasta vahinkojen ehkäisyä
Tehokkaimmin kanien aiheuttamia vahinkoja voidaan vähentää suojaamalla kasvustot ja rakennukset sekä harventamalla kanikantaa metsästämällä. Etenkin alueilla, joille ensimmäiset kanit ovat vasta asettumassa, saadaan pienelläkin pyyntiponnistuksella kaniongelmien syntyminen estettyä tai ainakin lykättyä sitä.
Kanien esiintymisalueilla arvokkaat kasvustot voi olla syytä suojata metalliverkoilla tai muilla suojuksilla. Kiinteistönhoidosta vastaavien kannattaa huolehtia siitä, että kanit eivät pääse pesiytymään alueelle. Rakennusten perustukset tulisi suojata kanien kululta ja pesänrakennusyritykset esimerkiksi maapenkoissa estää ajoissa. Maan kaivamista voi vaikeuttaa asentamalla maahan kasvien suojauksessa käytetyn kaltaista metalliverkkoa.
Villikaneja pyydetään monin menetelmin
Villikani on Suomen lainsäädännössä luokiteltu riistaeläimeksi, ja se on rauhoitettu vuosittain 1.4. – 31.8. Villikaneja voidaan pyytää elävänä pyytävällä loukulla, ampumalla, kesyhillerien avulla tai niin sanotuilla pitkäverkoilla. Hetitappavien rautojen käyttö on kielletty.
Kanien pyyntiin vaaditaan muiden riistaeläinten tavoin metsästyskortti sekä metsästysoikeus alueelle, jolla pyynti tapahtuu. Metsästysoikeudesta päättää maanomistaja, eikä maanvuokraajalla ole maanvuokrasopimuksen perusteella lähtökohtaisesti oikeutta päättää metsästyksestä vuokraamallaan alueella. Esimerkiksi kaupungin vuokratontilla sijaitseva taloyhtiö ei siis voi ilman kaupungin lupaa organisoida tontillaan villikanien pyyntiä.
Kanien pyynnissä käytettävän loukun on oltava rakenteeltaan sellainen, että eläin mahtuu siinä seisomaan ja makaamaan luonnollisessa asennossa vahingoittamatta itseään. Pyynnissä oleva loukku on koettava vähintään kerran vuorokaudessa. Varsinkin kylmällä säällä loukut olisi hyvä tarkastaa useammin, ettei loukkuun mennyt eläin joudu kärsimään kylmyydestä.
Loukun lisäksi villikanin pyynnissä voidaan käyttää pienoiskivääriä ja haulikkoa, jonka kaliiberi on vähintään 36. Ampuma-aseella tapahtuva pyynti on kuitenkin käytännössä vain harvoin mahdollista kaupunkialueella, koska eläintä ei saa ampua 150 metriä lähempänä asuttua rakennusta ilman rakennuksen omistajan tai haltijan nimenomaista lupaa. Järjestyslaki kieltää myös yleisen järjestyksen häiritsemisen ja turvallisuuden vaarantamisen ampumalla yleisellä paikalla.
Helsingissä poliisi on tulkinnut, että ampuma-aseella tapahtuva pyynti on mahdollista kaupunkialueella vain poliisin ennalta hyväksymissä, yleisöltä suljetuissa kohteissa ja sielläkin vain erikseen nimettyjen henkilöiden toimesta. Ennen pyyntiin ryhtymistä tehdään ilmoitus hätäkeskukseen ja poliisin johtokeskukseen.
Hieman ampuma-aseita joustavammin pyyntiä voi harjoittaa metsästysjousella. Helsingin kaupungin valitsemat jousimetsästäjät ovat jo vuosien ajan harventaneet villikanikantaa kaupungin siirtolapuutarhoissa. Pyynti on maanomistajan tarkassa kontrollissa, ja pyynnistä ilmoitetaan etukäteen poliisille ja hätäkeskukseen. Metsästykseen käytettävän jousen jännittämiseen tarvittava energian on oltava vähintään 180 newtonia. Varsijousta ei saa käyttää metsästykseen.
Villikanin pyynnissä voidaan käyttää apuna koulutettua koiraa tai kesyä hilleriä eli frettiä. Sopivan koiran tai fretin avulla villikanit ajetaan ulos pesäkoloistaan. Pesäkolon suulle asetettu pussiverkko nappaa pakenevan kanin kiinni, minkä jälkeen se voidaan lopettaa.
Villikaneja voidaan metsästää myös niin sanotun pitkäverkon avulla. Pyynnissä on ideana virittää verkko ruokailevien kanien ja niiden pesäkolojen väliin. Kun verkko on viritetty, ajetaan ruokailevat kanit pakenemaan kohti pesäkolojaan, jolloin ne jäävät verkkoon ja lähellä odottava pyytäjä voi lopettaa ne välittömästi. Verkot on suunniteltu nimenomaisesti villikanien pyyntiin, ja niiden käytöllä on pitkät perinteet maailmalla. Verkkoja ei saa jättää hetkeksikään valvomattomina maastoon.
Villikanin lopettajalla oltava tietoa ja taitoa
Villikanin lopettamiseen pätevät samat periaatteet kuin muidenkin eläinten lopettamiseen. Tärkeintä on välttää tarpeettoman kivun, tuskan ja kärsimyksen tuottamista eläimelle.
Lopettamisen saa ryhtyä vain se, jolla on riittävät tiedot kyseisen eläinlajin lopetusmenetelmästä ja -tekniikasta sekä riittävä taito toimenpiteen suorittamiseksi. Eläimen lopettajan on varmistettava, että eläin on kuollut, ennen kuin sen hävittämiseen tai muihin toimenpiteisiin ryhdytään.
Käytännössä lopetus on parasta tehdä siten, että elävänä pyytävään loukkuun jäänyttä kania tartutaan selästä hansikkaat kädessä ja riittävän lujalla otteella. Kani nostetaan elävänä ulos loukusta ja se lopetetaan lyömällä riittävän voimakkaasti kapulalla kallon takaosaan. Kapulan tulee olla kooltaan sopiva: esimerkiksi noin 30 senttimetriä pitkä ja muutaman sentin paksuinen puu- tai metallikapula sopii tarkoitukseen hyvin. Iskun on oltava voimakas ja määrätietoinen.
Loukulla pyydetty villikani voidaan lopettaa myös tarkoitukseen soveltuvalla ampuma-aseella. Kaupunkialueella villikanin lopettaminen on kuitenkin järkevämpää tehdä ilman ampuma-asetta.
Riippumatta lopetustavasta on eläimen kuolema varmistettava koskettamalla eläimen silmää kevyesti esimerkiksi sormella. Elävän eläimen silmä reagoi kosketukseen, mutta kuolleen ei.
Kanien luontoon vapauttaminen on kiellettyä
Kesykanien hylkääminen luontoon on laitonta ja erittäin edesvastuutonta. Luonnosta hylättyinä löydetyt lemmikkieläimet tulee toimittaa kyseisessä kunnassa löytöeläimistä vastaavalle taholle. Helsingissä löytöeläinasioita hoitavat Helsingin eläinsuojeluyhdistys ja Viikissä sijaitseva Löytöeläintalo.
Katso eläinsuojeluyhdistyksen yhteystiedot (hesy.fi)
Myöskään villikaneja ei missään tapauksessa saa vapauttaa luontoon tai siirtää alueelta toiselle. Mikäli viitteitä tämäntyyppisestä toiminnasta tulee tietoon, tulee siitä ilmoittaa poliisille ja alueella toimivalle Suomen riistakeskuksen aluetoimistolle. Myös elävien villikanien kyselijöistä tulee ilmoittaa aluetoimistolle.