Vesilintujen metsästys perustuu oikeisiin pyyntitapoihin, tarkoituksenmukaisiin välineisiin ja huolelliseen turvallisuuteen. Tavoitteena on vastuullinen riistalaukaus, saaliin varma talteenotto ja sen hyödyntäminen.
Vesilintujen metsästyksessä käytetään useita pyyntitapoja. Metsästystä voi toteuttaa vahtimalla aamu- tai iltalennolla lintujen lentoreiteiltä tai ruokailupaikoilta. Tähän voi yhdistää houkuttelumetsästyksen, jolloin vesilintuja muistuttavien kaaveiden eli kuvien avulla ja/tai pillittämällä pyritään saamaan linnut ampumaetäisyydelle. Metsästystä harrastetaan myös siten, että pyritään nostamaan piilottelevat linnut lentoon kahlaamalla, soutaen tai koiran kanssa ja ammutaan niin sanotusti ”pomppulintuja”.
Koiran käyttö vesilinnustuksessa
Noutavan koiran käyttö on vesilinnustuksessa erittäin suositeltavaa. Koira auttaa saaliin talteenotossa ja mahdollisten haavakoiden löytämisessä.
Vastuullisessa vesilinnustuksessa korostuu maltillisuus: yksi varmasti talteen saatu saalis on parempi kuin useampi hukkaan joutunut tai haavoitettu lintu. Pyri pitämään koira mukana tai varmista, että noutava koira on tarvittaessa saatavilla.
Vesilintuja metsästetään yleensä haulikolla, mutta tietyissä tilanteissa voidaan käyttää myös pienoiskivääriä, kivääriä tai metsästysjousta.
Muista: lyijyhaulien käyttö on kielletty vesilinnustuksessa. Lyijyä korvaavat haulimateriaalit vaikuttavat sekä aseen että patruunoiden vaatimuksiin.
Haulikko ja lyijyttömät patruunat
Vesilinnustuksessa haulien tulee olla lyijyä korvaavaa materiaalia, kuten: teräs, vismutti, tina/sinkki ja volframi (sekä tietyt seokset).
Teräshauli on yleensä edullisin vaihtoehto. Ennen patruunoiden hankintaa varmista, onko haulikkosi teräshaulikelpoinen. Merkintöjä voivat olla esimerkiksi Ranskan lilja tai teksti steel shot. Tieto löytyy myös aseen ohjekirjasta. Epäselvissä tapauksissa kysy asesepältä tai maahantuojalta.
Huomio supistajat: kovilla haulimateriaaleilla ladattuja patruunoita ei yleensä suositella ammuttavaksi tiukemmalla kuin puolisuppealla (M) supistajalla. Teräshaulilla puolisuppea supistus antaa usein jo hyvin tiukan kuvion.
Standard steel -patruunat soveltuvat tietyin edellytyksin myös vanhemmille aseille. Niiden tehokas ampumamatka ja läpäisy eroavat kuitenkin tehokkaammista latauksista (HP-teräs, volframi), mikä on syytä huomioida ampumatilanteissa. Ampumamatkat on hyvä pitää alle 30 metrissä.
Haulikoko: teräshaulissa sopiva koko on usein noin kaksi kokoa suurempi kuin lyijyllä. Volframihaulien osalta voidaan vastaavasti käyttää pienempiä haulikokoja riippuen haulien tiheydestä.
Kimmokeriski: teräshaulit voivat kimmota veden pinnasta. Vesilinnustuksessa turvallisena nyrkkisääntönä voidaan pitää, että piiput eivät laske alle 45 asteen ammuttaessa.
Käytetyt hylsyt kerätään aina talteen eikä niitä jätetä maastoon. Ympäristövaikutuksia vähentävät myös patruunat, joissa on maatuva haulikuppi.
Pienoiskivääri ja kivääri
Vesilintuja voidaan metsästää myös luotiaseella, mutta se on usein mahdotonta turvallisuussyistä. Luotiaseen käyttö voi olla joskus perusteltua esimerkiksi:
erämaaolosuhteissa, kun voidaan ampua selvästi alaviistoon
haavakon lopettamiseen (esim. merilinnustuksessa)
Luotiaseella ammuttaessa on aina oltava täysin varma taustasta, ja muistettava, että luoti kimpoaa herkästi veden pinnasta. Joillain alueilla luotiaseen käyttö voi olla rajoitettu tai kielletty – tarkista aina paikalliset säännöt.
Metsästysjousi
Metsästysjousi sopii hyvin vesilinnustukseen, erityisesti vahtimiseen. Jousimetsästyksen etuja ovat: vähäinen häiriö ja lyhyet, hallitut ampumaetäisyydet.
Vesilinnustuksessa jousen on oltava metsästykseen hyväksytty: sitä pidetään käsivoimin vireessä ja viritysvoiman on oltava vähintään 180 N. Nuolessa tulee käyttää metsästyskärkeä (taulukärki ei ole sallittu).
Laillisella metsästysjousella saa metsästää myös vesilintuja.
Harjoittelu
Ampumarataharjoittelu
Harjoittelu kannattaa aloittaa heti ratojen auettua ja tehdä siitä säännöllistä. Hyviä tapoja ovat seuran harjoitusvuorot, oma harjoitteluporukka tai viikoittainen harjoitteluaika.
Huollot ja kaluston tarkistukset (ase- ja jousihuollot, kohdistukset, varusteiden päivitykset) kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen kautta.
Hyvä etäisyyden arviointikyky on vesilinnustajalle tärkeä taito. Avovesi voi vaikeuttaa arviointia. Vahtimismetsästyksessä mittaa etukäteen etäisyyksiä passipaikalta kiinteisiin maamerkkeihin tai asettamiisi houkutuskuviin ja hyödynnä niitä käytännössä.
Patruunoiden testaus
Lyijyttömien patruunoiden käyttäytyminen vaihtelee, ja osumakuviot ovat aina asekohtaisia. Testaa patruunat omalla haulikollasi ja arvioi kuvion tasaisuus ja peitto sekä riittävä haulimäärä linnun vitaalialueille.
Haulikoko valitaan metsästettävän riistan ja haulimateriaalin tiheyden perusteella. Olennaista on riittävän tiheä ja tasaisen peittävä haulikuvio sekä maltilliset ampumatkat.
Ampumatilanteet on suhteutettava omaan taitotasoon. Jos tiedät, etteivät taidot riitä nopeisiin tilanteisiin, jätä ampumatta ja odota rauhallisempaa tilannetta. Linnun nopeus, etäisyys ja liikkeen suunta suhteessa ampujaan vaikuttavat tarvittavaan ennakkoon. Harjoittelu tapahtuu aina radalla, ei metsällä.
Myös patruunan valinnalla on merkitystä: standard-teräs ei vastaa tehokkaan volframin tai HP-teräksen suorituskykyä, joten ampumamatkoja on tarvittaessa lyhennettävä.
Haavakot ja noutaja
Noutavan koiran käyttö parantaa haavakoiden löytymistä ja tekee metsästyksestä eettisempää. Noutotilanteissa korostuvat piippukontrolli, yhteinen toimintatapa koiranohjaajan kanssa sekä muiden metsästäjien ja koirien huomioiminen samalla alueella.
Jos sinulla ei ole omaa noutajaa, koirakko voi löytyä esimerkiksi koirajärjestöjen kautta.
Turvallisuus
Vesilinnustuskauden aloituksessa ihmisiä liikkuu paljon samoilla vesillä. Turvallisuus on yhtä tärkeää myös yksin metsästettäessä.
Vesilinnustuksessa liikutaan veneellä, kahlaten tai epätasaisessa maastossa, joten oma turvallisuus korostuu.
Perussääntö: jos nouset veneeseen tai poistut siitä, poista patruunat ja pidä ase taitettuna tai lukko auki.
Turvallisuus on pitkälti asennekysymys. Kun saaliinhimo ei ohjaa toimintaa, turvalliset rutiinit säilyvät myös tilanteissa, joissa lintuja lentää ampumaetäisyydelle tauon aikana.
Turvallisesti maastossa
Lataa ase vasta passissa.
Jos metsästät pomppulintuja, selvitä mahdolliset muut metsästäjät alueella etukäteen.
Kun menet alueelle missä voi olla muita metsästäjiä kaisilikossa, tee itsesi näkyväksi mennessäsi passipaikallesi. Käytä vaikka oranssia lakkia ja vaihda se maastokuvioiseen vasta passipaikalla.
Kiikaroi lähialuetta ja varmista onko alueella näkyvissä veneitä tai muita metsästäjiä.
Ammu vasta, kun linnut ovat riittävän korkealla ja olet varmistanut taustan turvallisuuden.
Muista veden ja kovien haulien kimmokeriski.
Tunne käyttämäsi ase ja patruunat
Tutustu aseeseen ja patruunoihin ampumaradalla ja kotona.
Lataa ase vasta passissa.
Veneeseen noustaessa tai sieltä poistuttaessa: ase taitettuna tai lukko auki.
Malttia ampumiseen
Huomioi aina muut metsästäjät, ulkoilijat, veneilijät ja mökkeilijät.