Siirry sisältöön

Kun kohtaat suurpedon

Suomessa tavataan neljää maasuurpetoa, karhua, sutta, ilvestä ja ahmaa. Ne on määritelty kokonsa ja elintapojensa perusteella suurpedoiksi eli ne ovat petoja, jotka ovat ravintoketjun huipulla.

Suurpeto karttaa luontaisesti ihmistä, mutta saattaa tulla yllätetyksi ja silloin se voi kokea tilanteen uhkaavaksi. Tällöin on mahdollista, että peto puolustautuu ja syntyy vaaratilanne.  Erityisesti sairas tai loukkaantunut suurpeto saattaa käyttäytyä uhkaavasti.

Jos kohtaat suurpedon, joka ei säikähdä tai pakene sinut havaitessaan, ja koet tilanteen uhkaavaksi, soita hätänumeroon 112.

 

Pienennä kohtaamisen mahdollisuutta

  • Pidä ääntä kulkiessasi, jotta peto ehtii väistää sinua. Sovita äänenvoimakkuus ympäristön ääniin. Eläimiä kohtaa usein silloin, kun sataa vettä tai lunta tai tuulee kovaa, koska silloin äänet peittyvät helposti.
  • Suurpedot voivat vierailla asutuksen lähellä helpon ravinnon toivossa. Siivoa pihapiiristä pois mahdollisesti petoja houkuttava ruoka.
  • Jos peto vierailee pihassa, pyri pelottamaan se pois kolistelulla tai muulla kovalla äänellä. Älä lähesty eläintä esimerkiksi yrittäessäsi ottaa siitä valokuvaa.
  • Koiran kanssa liikuttaessa koira kannattaa pitää kytkettynä tai kytkeä heti pedon havaitessasi.

Karhun kohtaaminen

  • Jos näet karhun pennun, emo on yleensä jossain lähettyvillä. Poistu paikalta samaan suuntaan mistä tulit. Emo voi puolustaa pentujaan, jos tuntee tilanteen uhkaavaksi.
  • Peräänny rauhallisesti samalla hiljaa puhuen.
  • Älä juokse tai kiipeä puuhun.
  • Älä huuda tai tuijota karhua suoraan silmiin.
  • Karhu voi varoittaa sinua puhisemalla, nousemalla takajaloilleen tai karjumalla. Se yrittää tehdä kaikkensa saadakseen sinut pois. Karhu yrittää välttää kontaktia viimeiseen saakka, ja se saattaa tehdä valehyökkäyksiä säikäyttääkseen sinut kauemmas.
  • Karhu hyökkää ihmisen kimppuun vain tuntiessaan olonsa uhatuksi. Useimmiten vaaralliset kohtaamiset tapahtuvat metsästystilanteessa. Jos karhu käy kimppuun, kannattaa heittäytyä mahalleen maahan ja suojata käsillä päätä ja niskaa.

Suden kohtaaminen

  • Ilmaise olevasi paikalla esimerkiksi huutamalla tai lyömällä käsiäsi yhteen. Todennäköisesti susi säikähtää.
  • Poistu paikalta rauhallisesti. Älä juokse.
  • Jos susi lähtee seuraamaan sinua, jatka matkaasi rauhallisesti. Voit välillä huutaa tai karjaista ja tekeytyä mahdollisimman isoksi nostamalla kädet ilmaan.
  • Siinä harvinaisessa tilanteessa, että susi hyökkäisi, tee mahdollisimman voimakasta ja äänekästä vastarintaa.

Ahman tai ilveksen kohtaaminen

  • Ahman tai ilveksen ei tiedetä hyökänneen ihmisen kimppuun.
  • Jos kohtaat ahman tai ilveksen, poistu paikalta rauhallisesti. Anna eläimen väistää sinua turvallisesti.

Kolari suurpedon kanssa

Jos joudut kolariin suurpedon kanssa, älä nouse ajoneuvosta, vaan ilmoita kolarista hätäkeskukseen ja noudata annettuja ohjeita.

Lisää tietoa riistakolarissa toimimiseen.

Ilmoita suurpetohavainnosta

Ilmoita tekemästäsi suurpetohavainnosta alueen petoyhdyshenkilölle. Havainto voi olla näköhavainto eläimestä tai havainto jäljistä, jätöksistä tai haaskoista.

Ilmoittamalla havaintosi paikalliselle petoyhdyshenkilölle autat viranomaisia saamaan tarkemman käsityksen alueen suurpetotilanteesta ja tuet riistantutkimusta.

Petoyhdyshenkilöiden yhteystiedot ja lisätietoa suurpetoseurannasta.

Tunnista peto jäljistä

Pedon voi tunnistaa jäljistä erityisesti lumella. Jälkitunnistuksessa kannattaa kiinnittää huomiota jäljen mittoihin. Myöhempää tunnistamista varten voit ottaa valokuvan jäljestä. Ota kuvaan mukaan jokin tuttu esine selkeyttämään mittasuhteita, muista mitata myös askelväli ja kuvata jälkijono.

Lisätietoa suurpetojen jättämistä jäljistä ja jätöksistä (riistainfo.fi).