Kaaviossa on esitetty, miten Suomessa suurpetoasioita hoidetaan ja ketkä tätä työtä tekevät.
Kaikki suteen liittyvät toimijat tai tahot eivät ole tyhjentävästi tässä kaaviossa.
Jotta maa- ja metsätalousministeriö pystyy tekemään asiasta päätöksiä, minkä jälkeen Suomen riistakeskus toimeenpanee ja toteuttaa ne, täytyy heillä olla riittävää ja luotettavaa tietoa suurpedoista.
Tietoa tuottava porras on vapaaehtoisista (pääasiassa metsästäjistä) koostuva, paikallisten riistanhoitoyhdistysten tukema petoyhdyshenkilöverkosto (PYH). Lisäksi havaintotietoa tuottavat ja tarvitsevat työssään mm. paliskuntain yhdistys, Metsähallitus, poliisi, rajavartiolaitos sekä Luonnonvarakeskus.
Havainnoinnin historiaa
Petoyhdysmies-toiminnan (PYM) alkuajoista on sangen vähän tietoa saatavilla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tiedotteessa no. 83 (16.1.1989) on mainita järjestelmän alkuajoista.
”Vuodesta 1978 lähtien maassamme on kerätty vakioisella menetelmällä näkö-, jälki- ja jätöshavaintoja ympäri vuoden suurpetojen vähimmäiskantojen koon määrittämiseksi.”
Samalla todetaan silloisten petoyhdysmiesten taustaorganisaatioiden olevan riistanhoitoyhdistykset, paliskunnat, rajavartiolaitos sekä riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusosaston omat työntekijät.
Petoyhdysmiesten lukumäärän kerrottiin vaihtelevan suuresti vuosittain.
”Petoyhdysmiehet vaihtuvat alueittain keskimäärin joka toinen vuosi, mutta hyväksi havaitut yhdysmiehet ovat toimineet alueellaan jopa useiden vuosien ajan.”
Järjestelmällistä havaintojen kirjaamista on ollut ainakin vuodesta 1993 lähtien.
Vuonna 1993 kirjattiin kaikkiaan 2 471 havaintoa suurpedoista noin 200 aktiivisen petoyhdysmiehen toimesta. Samana vuonna toimi kaikkiaan noin 850 petoyhdysmiestä (ks. karttakuva).
Petoyhdysmies-verkoston (PYM) jäseninä toimi myös naisia, ja sen nimi muutettiinkin myöhemmin petoyhdyshenkilö-verkostoksi (PYH).
Havaintolukumäärien kehitys oli maltillista vuosituhannen vaihteeseen saakka, mutta sen jälkeen havaintojen kirjaaminen runsastui. Vuonna 1999 havaintorivien kokonaismäärä ylitti 10 000 havainnon rajan.
Eniten havaintoja tehdään ilveksestä ja vähiten ahmasta.
Vaikka havaintojen määrästä ei voida suoraan päätellä yksilöiden lukumääriä, kertovat ne yleisellä tasolla lajien havaittavuudesta, levinneisyydestä ja lukumäärästä.
Aiemmin havaintotiedon matka maastosta analysoitavaksi ja edelleen päättäjille päätöksen teon tueksi saattoi kestää kauan. Havainnot kirjattiin paperilomakkeelle ja merkittiin karttatulosteelle, jonka jälkeen ne toimitettiin silloiselle Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle (RKTL) analysoitavaksi.
Tassu on sähköinen suurpetohavaintojen tallennusjärjestelmä, joka kehitettiin nopeuttamaan tiedonkulkua kentän ja päättäjien välillä sekä tarjoamaan ajantasaista tietoa hallinnon ja tutkimuksen tarpeisiin.
Järjestelmän kehittäminen aloitettiin vuonna 2007 ja se valmistui 2009, koulutukset aloitettiin saman vuoden syksyllä. Koulutusta annettiin jokaisessa riistanhoitopiirissä vuosien 2009–2010 aikana.
Historiasta nykypäivään
Alkuvuosina Tassun käyttämiseen liittyi monia teknisiä haasteita ja järjestelmää korjattiin useaan otteeseen. Nykyään Tassu toimii hyvin.
Vuonna 2011 kokeiltiin myös ns. Mobiili-Tassua, joka mahdollisti havaintojen kirjaamisen älypuhelimella suoraan maastosta. Sovellusta ei kuitenkaan otettu laajemmin käyttöön, sillä nykyinen selainpohjainen Tassu on optimoitu toimimaan myös mobiililaitteissa (nettiselaimen välityksellä).
Vuonna 2017 Tassua muutettiin siten, että petoyhdys-henkilöiden kirjautuminen tapahtuu Oma riista -tunnuksilla. Samalla tarkennettiin käyttöehtoja ja rajattiin lakimuutokseen liittyen käyttäjien henkilötietojen näkyvyyttä.
Petoyhdyshenkilöt ovat pääasiassa suurpedoista kiinnostuneita metsästyksen harrastajia. Jokaisessa riistanhoitoyhdistyksessä tulisi olla vähintään yksi petoyhdyshenkilö.
Aktiiviseksi petoyhdyshenkilöksi kutsutaan havainnoitsijaa, joka on kirjannut Tassuun kalenterivuoden aikana vähintään yhden havainnon. Aktiivisten petoyhdyshenkilöiden lukumäärä muuttuu ajan kuluessa, mutta viime vuosina heitä on ollut yli 2 000 henkilöä.
Poronhoitoalueella PYH-vapaaehtoisten määrä on selvästi alhaisempi kuin muualla Suomessa, mikä yhdistettynä laajoihin selkosiin ja harvempaan tieverkostoon asettaa verkostolle haasteita riittävän havaintomateriaalin saamiseksi.
Petohavainnoinnin organisointi
Petoyhdyshenkilö on tehtävään koulutettu Suomen riistakeskuksen nimittämä vapaaehtoinen tutkimuksen avustaja.
Petoyhdyshenkilön tärkein tehtävä on kerätä ja varmistaa suurpetohavaintoja omalta alueeltaan, mutta mahdollisesti myös muualta Suomesta.
Tärkeää on omata hyvä kokonaiskuva oman alueen suurpetotilanteesta ja pitää tiivistä yhteyttä riistakeskuksen aluetoimistoon ja naapurialueiden petoyhdyshenkilöihin.
Suomen riistakeskus yhdessä Luken kanssa laatii uutta koulutusmateriaalia ja kouluttaa vapaaehtoiset petoyhdyshenkilöt.
Suomen riistakeskuksen tehtäviin kuuluu yleisesti petoyhdyshenkilöverkoston valvonta ja ohjaus, mikä tarkoittaa mm. sitä, että se vastaa havaintotietojen kattavasta keräämisestä, hyväksyy uudet petoyhdyshenkilöt ja järjestää petoyhdyshenkilöille vuosittain palaute- ja koulutustilaisuuksia.
Lisäksi Suomen riistakeskus huolehtii Oma riista -palvelun toimivuudesta ja käyttökoulutuksesta.
Luonnonvarakeskus vastaa havaintotiedon analysoinnista, raportoinnista ja julkaisusta. Samalla se pitää yhteyttä kansalliseen ja kansainväliseen tiedeyhteisöön.
Luonnonvarakeskus yhdessä Suomen riistakeskuksen kanssa laatii uutta koulutusmateriaalia ja kouluttaa vapaaehtoiset petoyhdyshenkilöt.
Luonnonvarakeskus huolehtii Tassun toimivuudesta ja kehittämisestä.
