Riistan vuoksi -kilpailu päättymässä

Ilmoittautumisaikaa pidennettiin 15.3 asti

Suomen riistakeskuksen ja Retkitukun järjestämä valtakunnallinen riistan elinympäristöjen hoidon kilpailu on päättymässä. Pidensimme ilmoittautumisaikaa 15.3 asti, jotta metsästysseurat saavat kasaan jäsenten riistanhoitokorteista kertyvät toimenpiteet.  Henkilökohtaiseen sarjaan kannattaa ilmoittautua jo nyt.  

Riistan vuoksi -kilpailu on tarkoitettu metsästysseuroille ja metsästysoikeuden haltijoille, jotka aktiivisesti hoitavat riistan elinympäristöjä. Kilpailuun voi osallistua myös yksittäinen metsästäjä omalla riistanhoitoteollaan. Kilpailussa on haettu ensisijaisesti riistan elinympäristöjen hyväksi vuonna 2017 toteutettua työtä. Riistan- ja luonnonhoidon monipuolisuus ja pitkäjänteisyys erilaisissa toimenpiteissä lasketaan eduksi.

Kilpailun ilmoittautumisaikaa pidennettiin metsästysseurojen pyynnöstä, koska monilla seuroilla riistanhoitokortin palautus tapahtuu vasta tammi-helmikuulla.

Ilmoittautuminen

Kilpailussa on seurasarja ja henkilökohtainen sarja. Kilpailuun ilmoittaudutaan 15.3.2018 mennessä riistanvuoksi.fi -sivuilta löytyvillä sähköisillä lomakkeilla. Seurasarjaan ilmoittautuneilta vaaditaan tarkempia tietoja.  Henkilökohtaiseen sarjaan ilmoittautuminen on yksinkertaista ja siihen kannattaa jokaisen luonnon- ja riistanhoitotyötä tehneen metsästäjän ilmoittautua.

Kuva: Jari Kostet

Arvostelu

Seurasarjaan osallistuneiden toiminnan arvioinnin suorittaa Suomen riistakeskuksen asiantuntijaraati ja parhaimpiin kohteisiin tutustutaan. Henkilökohtaisen sarjan osalta ei suoriteta tarkempaa arvostelua. Kaikki sarjaan hyväksytysti osallistuneet ovat mukana palkintojen arvonnassa.

Arvokkaat Palkinnot

Seurasarjan kilpailussa palkitaan 3 parasta. Osallistujia esitellään Metsästäjä -lehdessä.

Seurakohtaisen sarjan palkintoja ovat kunniakirjat ja lahjakortit Retkitukkuun:

  1. 3000 €
  2. 2000 €
  3. 1000 €

Henkilökohtaiseen ja seurasarjaan ilmoittautuneiden kesken arvotaan lisäksi kuusi kappaletta 500 € arvoisia lahjakortteja *Retkitukkuun (*Ei koske Garmin tuotteita).

Tunteita pintaan – myös riistan vuoksi

Itsenäisyyden Suomi 100 -juhlavuosi takana.  Loppumassa myös juhlavuoden kunniaksi järjestetty Riistan vuoksi -kilpailu. Teitkö sinä toimia riistan vuoksi? Ilmoittauduitko kilpailuun? Pienilläkin teoilla voi osallistua.

Tavoitteena oli aktivoida metsästäjät ja metsästysseurat hoitamaan riistaa.  Ja suomalaista luontoa.  Nähtäväksi jää, miten onnistuimme? Saimmeko luotua uutta kipinää.  Arkiseen työhön riistan ja ainutlaatuisen luontomme vuoksi.

Kilpailussa haimme ensisijaisesti riistan elinympäristöjen hyväksi vuonna 2017 toteutettua työtä. Toki riistan- ja luonnonhoidon monipuolisuutta ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan.

Riistan vuoksi –blogissa kerroimme erilaisten riistan- ja luonnonhoitotoimenpiteiden valikoimasta. Pyrkimys oli avata riistanhoitovinkkejä monipuolisesti – yksittäisen metsästäjän pienistä riistanhoitotoimenpiteistä  aina suurempiin seuratason luonnonhoitotoimiin.

Nyt on aika pysähtyä – miettimään mitä luonto itselle antaa? Sykähdyttäviä maisemia. Räväköitä metson lentoonlähtöjä.  Teeren pulputusta pakkasaamuna.  Koiran haukkua, kutkuttavaa jännitystä passissa. Tunnelmaa nuotion loimussa.  Niin monia elämyksiä. Vahvoja tunteita, rikkaita muistoja.

Se koskettaa ja puhuttelee meitä.  Huolta on meidän metsästäjien kannettava – luonnosta ja riistasta. Elinympäristöjen kunnosta.  Ei ole liikaa puolesta puhujia. Tekijöitä tarvitaan. Metsiä tulisi hoitaa riistametsänhoidon periaattein – metsäkanalinnut huomioiden.  Näytettävä muille esimerkkiä – siellä omissa metsissä. Myös pelloilla ottaa riista huomioon, ihan arkiviljelyssä. Vesilinnuistakin huolta tulee pitää. Kosteikkoja hoitamalla. Vastuuta tulisi kaikkien kantaa – yhdessä isänmaan vuoksi. Tulevaisuuteen katsoen. Vedottava on myös tunteisiin, sillä ilman niitä emme kai pärjää.

Suo siellä, vetelä täällä – märkä syksy paljastaa kosteikoille kohtia

Vedenvaivaamat notkot, tulvien valtaamat vierut ja vetelät pohjat ovat usein hankalia paikkoja viljellä viljaa tai kasvattaa puuta. Kun metsitys ei onnistu ja traktori rypee akselia myöten, voi kosteikko olla yksi vaihtoehto alueen käytölle.

Kosteikon rakentamiseen sopivia paikkoja on Suomi täynnä. Ennen kaivurin käynnistämistä on kuitenkin varmistettava että paikkaan saa kosteikon tehdä, eikä sillä aiheuta harmia tai vahinkoa itselle tai varsinkaan naapureille.

Sateiset vuoden paljastavat maiseman märät paikat, joista osa voi soveltua hyvin kosteikoksi. Syksyllä on hyvä aika suunnitella kosteikko. Pelloilta on sato korjattu, puista lehti varissut ja pakkasen kovettamilla pehmeiköillä on helppo liikkua. Loppuvuodesta tehtyä suunnitelmaa on hyvä esitellä naapureille ja viranomaisille talven aikana. Kun luvat ja suostumukset ovat kunnossa, on mukava aloittaa rakennustyöt kelien ollessa kohdallaan.

Luonnonhoitopeltona ollut märkä notko kantoi traktoria vain kesän kuivimpana hetkenä. Syksyisen suunnitelma oli perusta kosteikon rakentamiselle

Vesipintaa ylös vai monttua maahan?

Vesilintujen näkökulmasta padotut kosteikot ovat parhaita. Veden alle jäävä maakasvillisuus tarjoaa sapuskaa vesiötököille, jotka ovat sorsanpoikasten sapuskaa. Monessa paikassa patoaminen ei onnistu ympäröivien alueiden kuivatuksen vuoksi – silloin on isommat kaivinkonetyöt kyseessä.

Maastomittaus on kosteikkosuunnittelun ensiaskelia. Perinteiset vaaituskoneet, tasolaserit ja takymetrit ovat toimivia työkaluja paikan päällä. Parhaan maastomallin saa nykyään laserkeilausaineistosta. Siitä saa valmiin karttapohjan vaikka 10 sentin korkeuskäyrillä! Hyvät korkeustiedot ovat avuksi kun miettii mihin korkeuteen vedenpinnan nostaa tai paljonko pitää viedä maata pois. Naapurillekin on mukava esittää vedenpinnan korkeutta suhteessa hänen peltoihin ja metsiin kun asia on simppelisti kartalla.

Harhauta harmit – suunnittele särmästi

Aina tulee yllätyksiä, mutta isommat harmit voi välttää kun tekee tai teettää kunnollisen suunnitelman.

Ei hyvä heilu, jos kosteikkotyömaalla kauhaistaan poikki kunnan vesi- ja viemärilinjat tahi naapurin sähköt. Puhelin- ja valokaapelitkin on aika kalliita korjattavia. Luontoarvotkin pitää ottaa huomioon, ja joskus voi nykytila olla arvokkaampi kuin kosteikon hyödyt. Maanrakennuksesta voi olla haittaa myös pohjavesille ja alapuoliselle vesistölle – kannattaa nämäkin asiat käydä läpi etukäteen. Tieverkoston, metsien ja peltojen kuivatuksen turvaaminen on itsestäänselvyys, mutta alavilla mailla padon vaikutus voi tuntua kauas!

Sorsille sopivaa, vesiensuojelua unohtamatta

Puolisukeltajat pitävät plutaikoista, sukeltajat syvemmästä. Tavi napsii sapuskansa pinnasta ja vaaksan syvyyteen asti. Sinisorsa saa särvintä puolestakin metristä ja muut näiden välimaastosta. Vesilintukosteikossa on hyvä muistaa että sorsat tarvitsevat suojaa ja sapuskaa. Rikkonainen rantaviiva ja vesikasvillisuus tuovat suojaa, ja sapuska löytyy rantaviivasta ja alle saapasvarren syvyisiltä alueilta.

Ojien tuoman lietteen ja ravinteiden nappaaminen on yksi kosteikon tehtävä. Siinä tärkeää ovat syvänteet tulo-ojien suulla. Veden pitkä viipyminen kosteikossa on hyvä asia, jotta hienoaines ehtii laskea pohjalle. Niemekkeillä ja saarilla voidaan vesi ohjata kiertämään kosteikon joka kolkassa. Muuten tulvavesi hulahtaa keskeltä suoraan sellaisenaan läpi.

Helpota hoitoa

Vesikasvillisuus valtaa, kuraa kertyy ja muutenkin kosteikko muuttuu koko ajan. Ilman hoitoa luonto muuttaa sen suoksi, mutta kehitystä voi hidastaa hyvällä hoidolla.

Loivia rantoja on helppo niittää, ja vesilinnutkin viihtyvät. Syvänteiden viereen suunniteltu ajoura helpottaa lietteen poistoa. Patoon rakennettu säätökaivo helpottaa hallittua kuivattamista. Jos kaloja ei ole, ei niitä kannata istuttaa sorsien sapuskoita syömään.

Kosteikon tyhjennys hoitoa ja kesannointia varten on helppoa säätökaivolla. Suunnitteluvaiheessa kannattaa katsoa tulevaisuuteen, ja miettiä mitä kaikkea voi tarvita.

Luvat kuntoon, kaivurit käyntiin

Lupia ja suostumuksia voi tarvita aikamoisen nivaskan – riippuu ihan kohteesta. Parhaimmillaan riittää maanomistajan lupa, mutta sen lisäksi kannattaa aina lähettää suunnitelma ELY-keskukseen ja kuntaan lausunnolle. Eteen voi tulla monenlaista: maisematyölupa, kaapelinäyttöä, naapureiden kirjallisia suostumuksia, vuokrasopimuksia, vesilupaa, tietyölupaa ja montaa muuta selvitystä. Turha yrittää blogiin kaikkia mahdollisia kirjata, joku jää kuitenkin. Tästä on turha pelästyä. Lupahommien pointti on isompien vahinkojen välttäminen, mikä voisi sitten tulla todella kalliiksi.

Kun pakolliset paperit ovat pinossa, kelit kunnossa ja konekuski kierroksessa voi hyvillä mielin aloittaa oman vesilintukohteen kunnostamisen tai perustamisen.

Varsinaisia suunnitteluohjeita löytyy esimerkiksi täältä:

https://kosteikko.fi/kosteikon-perustaminen/

 

Kuvat ja teksti: Mikko Alhainen

Vaihettumisvyöhykkeiden hoito III

Rantoja hoitamaan – vinkkejä hoitotoimiin

Vesistöihin rajoittuvat vaihettumisvyöhykkeet ovat lajirikkaita elinympäristöjä. Niiden hoidossa tapauskohtainen harkinta ja vesiensuojelun huomioiminen on tärkeää. Avoin rantaniitty on osa hyvää lintuvettä, sillä se tarjoaa tärkeitä pesimäympäristöjä ja ruokailualueita monille sorsa- ja kahlaajalinnuille.  Rantalaidunnuksen loppumisen myötä aiemmin avoimet rannat ovat kasvaneet umpeen ja metsittyneet. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia.

Metsien tehokas kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien yleisyyttä ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä on yhä vähemmän. Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle että monelle harvinaiselle lajille.              

Näin hoidat avoimia rantoja ja tulvaniittyjä

  • Aloita reunavyöhykkeen hoitotoimet ajoissa. Huolehdi riittävästä avoimuudesta arvokkaan vesilintukosteikon vaihettumisvyöhykkeellä. Vesikasvillisuuden umpeuttamia, korkeiden puiden tai läpitunkemattoman pensaikon ympäröimiä kosteikoita vesilinnut välttävät. Maaston peitteisyys ja yksittäiset kyttäyspuut lisäävät lintujen, poikasten ja munapesien riskiä joutua saalistuksen kohteeksi.
  • Pidä pajukkoa ja puustoa kurissa säännöllisillä raivauksilla ja niitoilla avoimilla rantaniityillä. Suosi laidunnusta, jonka avulla rantaniityt ja hakamaat pysyvät parhaiten avoimina.
  • Säästä avoimilla rantaniityillä pienehköjä pensasryhmiä ja ruoko- ja saratuppaita lintujen suoja- ja pesäpaikoiksi. Poista liian tiheä ja korkea puusto.
  • Säästä kosteikkojen laidalla erityisesti lehtipuita, jotka tarjoavat tärkeää ravintoa kosteikkoeläimistölle.
  • Keskitä laajojen ruovikkoalueiden niitto osalle aluetta ja säästä myös yli hehtaarin laajuisia alueita koskemattomina sulkivien vesilintujen ja yhtenäisiä ruovikoita vaativien lajien vuoksi.
  • Tee niitto pesimäajan jälkeen viimeistään elokuun alkupuoliskolla. Näin ravinteita poistuu mahdollisimman paljon. Vie leikkuujäte pois vedestä riittävän kauas maalle kompostoitumaan, jotta ravinteet eivät pääse rehevöittämään vesistöä.
  • Toista raivaus ja niitto umpeenkasvaneilla alueilla aluksi vuosittain ja sitten 2 – 4  vuoden välein.

 

Jari Kostet

 

Syödään kosteikot kuntoon

Nyt on bloggaajan pää tainnut olla liian pitkään kosteikolla. Miten niin syödään kosteikot kuntoon?

No, homman juju piillee siinä tosiseikassa että matalat rehevät kosteikot ovat yksi maailman tuottavimmista ja monimuotoisimmista elinympäristöistä. Vuotuinen biomassan tuotanto on huipussaan, kun paikalla on sopivassa suhteessa ravinteita, matalaa vettä ja runsaasti valoa ja lämpöä.

Kosteikoilla kasvillisuus kukoistaa, vesilintuja vilistää ja kaloja polskii. Uusiutuvia luonnonvaroja ja resursseja rannat, kortteikot ja matalat järvet täynnä.

Mahtavista luonnonvaroistaan huolimatta kosteikot ovat usein aliarvostettuja ja kärsivät perinteisen maankäytön loppumisesta ja hoidon puutteesta. Kosteikkojen tarjoamista herkuista ensimmäisenä tulee mieleen tietysti vesilinnut ja sorsapaisti. Monella sorsakannalla menee kuitenkin huonosti, mikä ei tiedä hyvää sorsapaistien tulevaisuudelle. Syyt piilevät elinympäristöjen laadun heikkenemisessä ja kasvaneessa petopaineessa.

Asioille voidaan kuitenkin tehdä jotain. Ehkäpä ne kosteikkojen tarjoamat hyödyt ja herkut ovat sopiva vetovoima, jolla kunnostus ja hoito saadaan uudelle tasolle ja eteläisen Suomen rehevien kosteikkojen taantuvat sorsakannat taas kukoistukseen?

Luonnonlaidunlihaa lautaselle

Isoimpia muutoksia kosteikoilla on rantalaidunnuksen loppuminen. Kun karja ei enää kasvustoa hyödynnä, valtaa ruoko, osmankäämi ja paju entiset lintuniityt. Vaatelias avoimen maiseman lajisto, kuten jouhisorsa ja lapasorsa, kärsivät ja ruovikkolajit sekä supikoira hyötyvät. Perinteinen maisemakin pusikoituu ja sananmukaisesti paikat kasvavat umpeen.

Rantalaidunnuksen palauttaminen on kosteikon hoidon perustoimenpide ja sopii kaikille kohteille. Erityisesti laajoilla merenrantaniityillä laidunnus on rautaa, mutta pienilläkin kohteilla tulokset on hienoja – pienipiirteistä matalaa vesiötökkää kuhisevaa plutaikkoa. Ruovikot vaativat usein mekaanisen murskauksen ja niiton, jotta saadaan laidunnus käyntiin. Onneksi ruokomassalle alkaa löytyä hyötykäyttöä ja sitä myötä kannustetta toimintaan.

Mistä sitten saadaan tarvittava imu kosteikkojen ranta-alueiden laadukkaaseen hoitoon? Tässäkin pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Jos luonnonlaidunlihaa rannoilta laitettaisiin reilusti lautaselle, kannattaisi sitä myös karjankasvattajien tuottaa. Perinteisen maankäytön palauttaminen modernein keinoin on koko yhteiskunnan asia. Tällä kertaa kokonaisuus voi olla miellyttävä laittaa kuntoon, sillä vastaus on lautasella herkullisesti tuoksuva hiilineutraali lähiliha, joka on ennen kaikkea ylläpitänyt luonnon monimuotoisuutta ja maalaismaisemaa.

Herefordeja rantalaitumella

Nautojen hoitamaa huippuluokan poikue-elinympäristöä.

Särkipihviä pöytään

Monella kosteikolla merkittäväksi ongelmaksi on muodostunut särkivaltainen kalakanta. Särjet ja lahnat samentavat veden ja syövät eläinplaktonin, jolloin sisäinen kuormitus ja leväkukinnat pääsevät valloilleen. Sameassa vedessä eivät uposkasvit ja niiden seassa viihtyvät ötökät menesty. Kun sorsille ei ole sapuskaa, niin miksi ne kalojen valtaamalla kosteikolla viihtyisivät?

Särkikalojen tehopyynti on oiva lääke kosteikkojen hoitoon, mutta kalamassat ovat monessa paikassa ongelma. Pienpetopyyntiin ja turkiseläinten rehuksi kalaa saa menemään. Hyönteissyöntiä markkinoidaan tulevaisuuden proteiininlähteenä. Ei mitään hyönteisten syömistä vastaan, mutta meillä on kosteikot ja järvet täynnä huippuluokan valkuaisraaka-ainetta maittaviin kalapulliin ja pihveihin. Kun saadaan kalabiomassalle kunnon kysyntä, kannattaa lintuvesien ravintoverkkokunnostuskin paremmin. Kun kalakanta on kunnossa niin vesilinnut viihtyvät.

Osmankäämit kuriin kitkemällä

Järviruoko ja osmankäämi, nuo kosteikkojen vikkelät valtaajat. Molemmat ovat luontaisia kasveja ja tarjoavat hyvää suojaa vesilinnuille. Tiheänä umpikasvustona ne kuitenkin umpeuttavat kosteikon nopeasti, minkä jälkeen vesilinnut viihtyvät huonosti. Osmankäämi on pioneerikasvi, joka löytää hetkensä tiensä matalille lietepinnoille, uusille kosteikoille ja kunnostetuille rannoille. Osmankäämin kasvuvauhti on valtava, ja hyvin alkuun päässyt kasvusto voi peittää hehtaareja matalaa kosteikkoa muutamassa vuodessa.

Osmankäämille ei kannata antaa etumatkaa. Niillä rannoilla, jotka haluaa pitää osmankäämivapaana, kitkentä kannattaa aloittaa nyt. Kun ensimmäiset vetää ylös juurineen joka vuosi, eivät työmäärä ja kustannukset kasva kohtuuttomaksi. Kosteikon kasvillisuuden hoitoa voi verrata auton huoltoon. On halvempaa ja järkevämpää tehdä uuteen autoon perushuollot kunnolla ja sen jälkeen vaihtaa vuosittain öljyt. Jos huollot jättää tekemättä ja öljyt vaihtamatta, on aika pian edessä moottoriremontti tai auton vaihto.

Osmankäämi leviää kasvullisesti ja mudassa kasvavat juuret ulottuvat moneen suuntaan jopa metrin etäisyydelle. Ensi kesänä jokainen juurenkärki tekee uuden levittäytymisen ja niin edelleen. Kun ensimmäiset osmankäämit vetää pois, ei ongelma pääse koskaan kasvamaan isoksi

Osmankäämiä rannassa.

Paikka hetkeä myöhemmin. Ensi vuoden urakkaa on jälleen helpotettu.

 

Sorsapaistia kosteikkoparsalla

Metsästäjille ja heidän perheilleen sorsapaisti on usein mieluisin kosteikkoherkku, vaikkei laidunlihaakaan ylenkatsota. Elinvoimaiset sorsakannat ja niiden perustana oleva onnistunut poikastuotto riippuvat kosteikkojen hyvästä hoidosta sekä vaikuttavasta pienpetopyynnistä.

Lukuiset ovat ne kosteikot, joita hoidetaan riistan vuoksi. Muut hyödyt tulevat usein kaupan päälle. Mikäs sen paremmalta maistuu, kuin pannulla paistettu sorsa kosteikkoparsalla.

Mikä ihmeen kosteikkoparsa? Se on leikkimielinen lempinimi erään varsin tärkkelyspitoisen kasvin juuren kärkikasvulle. Kosteikon hoidon yhteydessä esiin nousevat puhtaanvalkoiset rapeat parikymmensenttiset juurenkärjet vetävät vertoja kaupan parsatangoille mennen tullen.

Osmankäämin kitkentä on saanut uuden merkityksen.

Puolen tunnin rupeamasta saa talteen makupaloja parin hengen aterialle. Työtä joutuu herkun eteen tekemään, mutta samalla hoitaa poikue-elinympäristöä ja sorsakantoja.

Sinisorsan täkkä, siivet, koivet, sydän ja kivipiira. Kosteikkoparsaa – osmankäämin juurenkärkiä. Lisäksi tarvitaan vielä suolaa, pippuria, voita ja valurautapannu sekä hyvää juomaa. Vesi kielellä. Nälkäinen riistanhoitaja aikoo syödä kosteikkoa kuntoon.

Lähiruokaa kosteikolta.

Kuvat ja teksti: Mikko Alhainen.

Pressutusta lintuvesille

Moni riistasorsa viihtyy avoimilla laidunrannoilla. Näitä lajeja ovat ainakin lapasorsa, jouhisorsa ja haapana. Myös heinäsorsa ja tavi käyvät mielellään syömässä rantalietteillä. Rantalaidunnuksen tärkeys mainitaan lähes aina, kun kosteikoiden hoidosta puhutaan. Laidunkarjaa ei vain 2010-luvun Suomessa kovin moneen paikkaan riitä. Lisäksi osa rannoista ei kelpaa laidunnukseen maaperänsä tai sijaintinsa vuoksi. Joskus laidunnus voidaan korvata niitolla, mutta ei joka paikassa. Jotkin kasvilajit ovat myös liian sitkeitä hävitettäväksi niittämällä.

Yksi esimerkki turhan hyvin niittoa kestävästä lajista on vierasperäinen isosorsimo. Laji on ongelma Lempäälän Ahtialanjärvellä, jota paikallinen Lokkisaari ry on jo vuosia kunnostanut. Turhaan isosorsimon niittämiseen kyllästyneet Lokkisaari ry:n aktiivit Rainer Mäkelä ja Tatu Itkonen keksivät kokeilla kasvustojen kuolettamista kestopeitteillä eli pressuilla. Näin syntyi pressutus, jolla on sittemmin taisteltu menestyksekkäästi isosorsimoa vastaan.

Pressutuksen idea on kuolettaa kasvusto valon ja hapen puutteeseen peittämällä se pressulla. Kuoletettava alue niitetään ja niitetty kasvimassa kerätään kasaan. Niitetty alue peitetään pressulla, jonka reunat taas peitetään niitetyllä kasvimassalla. Pressun reunoille kasattava kasvimassa vähentää hapen pääsyä kuoletettavaan kasvustoon ja pitää pressun paikallaan tuulessa ja vedenkorkeuden vaihteluissa. Huolellisella pressutuksella isosorsimokasvustot kuolevat yhdessä kasvukaudessa ja paikalle syntyy avoin rantaliete. Vedenkorkeudesta riippuen alueelle alkaa piakkoin kasvaa uusia kasvilajeja, jotka ovat isosorsimoa matalakasvuisempia ja helpommin kurissa pidettäviä.

Pressutusta joulukuussa. Kuva: Mari Kukkamäki

Pressutuksen vaikutus näyttäisi olevan myös kohtuullisen pitkäaikainen: Ahtialanjärven ensimmäisistä pressutuksista on nyt kulunut yli 5 vuotta, eikä yhdellekään kuoletetulla alueella ole vielä ollut tarpeen toistaa käsittelyä. Isosorsimo leviää pääasiassa juurivesoista, eikä niinkään siemenistä. Näin ollen kannattaa tavoitella mahdollisimman laajoja kuoletusalueita, jotka eivät kasva nopeasti umpeen reunoistaan.

Pressut asennetaan vedenpinnan ollessa riittävän alhaalla niittoon ja pressujen levittämiseen. Pressuja pidetään paikallaan yhden kasvukauden ajan, joten paras aika pressujen levittämiselle on käytännössä syksyllä vedenkorkeuden salliessa. Ahtialanjärvellä kokeilluista pressuista parhaita ovat olleet mustat, 8×12 metrin kokoiset, UV-suojatut kestopeitteet.

Soita tuunaamaan!

Metsän kasvatuksen ja tuoton kannalta moni suo on kitu- tai joutomaata. Luonnon kannalta se taas on tehollista pinta-alaa. Erilaista kuin metsä, mutta silti tärkeää. Suo ja sen turve luo tärkeän vesivaraston, josta riittää vettä tammukkapuroihin myös loppukesän kuivana kautena. Se suodattaa ja puhdistaa yläpuolisen valuma-alueen kiintoaineita ja ravinteita. Jos siellä on avorimpiä, se tarjoaa elinpaikkoja monille pitkäkoipisille kahlaajille ja lättäräpylöille. Aika usein se tarjoaa elinpaikan riekolle tai ainakin sen reunan vaihettumisvyöhyke tarjoaa hyvän elinympäristön riekon, teeren, metson tai pyyn poikueille.

Monesti on niin, että kannattamaton oja on jo melko pitkälle umpeutunut jo ihan omia aikojaan. Luonto on siis aloittanut ennallistamisen. Ongelma on kuitenkin siinä, että tulva-aikaan vesi juoksee suon ohi pieniäkin ojahahmoja pitkin eikä imeydy turpeeseen. Ojan pohjaosa kasvaa nopeasti umpeen, mutta viimeisten senttien umpeenkasvu on hidasta. Tätä prosessia voi nopeuttaa helposti jo ihan pienellä tuunauksella.

Soita on sangen helppo tuunata. Totta kai kannattaa hyödyntää viereisillä kuvioilla kunnostusojitusta tekevää kaivinkonetta jos sellainen on tarjolla. Parin tulpan tai muutaman keskisaralle vettä ohjaavan viiksiojan teettäminen ei montaa kymppiä maksa. Mutta jos konetta ei ole kulmille tulossa, niin yksittäisiä patoja tai muutaman metrin viiksiä voi värkätä itsekin. Vesitalouden järjestelyn lisäksi riekolle kannattaa tarjota aukeaa alaa. Sitä voi valmistaa puustoa raivaamalla. Työkaluksi käy moottori- tai raivaussaha.

Kelpo pato syntyy parista raivatusta puusta lyhentämällä. Yhden voi laittaa ojaan poikittain ja loput iskeä pystyyn sen yläpuolelle. Loppusilaukseksi voi laittaa turvetta niin, että puut peittyvät. Tällä konstilla veden pinnan saa nousemaan muutamasta sentistä muutamaan kymmeneen senttiin. Juuri sen tarvittavan määrän mitä tarvitaan veden seisahduttamiseksi. Rahkasammal alkaa kasvaa ja hoitaa lopun omatoimisesti.

Ei elinympäristöjen palauttamisen tarvitse aina olla massiivista konetyötä tai kallista. Itse tuunaamalla saa paljon aikaan. Kunhan vain on kiinnostusta ja hoksaa sopivan paikan. Se on huippuhyvää hyötyliikuntaa, ihan niin kuin muutkin metsänhoitotyöt.

Metsästysseura kunnostaa lintuparatiisia (osa II)

Köörtilän metsästysseura innostui arvokkaan lintusaaren kunnostuksesta. Merikarvialla Köörtilän kylän merialueella sijaitsevalla Revelin saarella talkoot jatkuvat. Peruskunnostusraivauksen jälkeen saarelle tehtiin lammasaita.

Selkämeren kansallispuiston sylissä sijaitsevalla Revelin lintuparatiisilla työt saaren avoimuuden ylläpidossa jatkuvat.  Saari oli lähes  puuton vielä 1930-luvulla. Siemennysikään  kasvaneet puut ovat saaneet aikaan  puustottumisen ja umpeenkasvu on voimistunut viimeisten vuosikymmenien aikana.

Köörtilän metsästysseura ei tyytynyt seuraamaan luontaista kehityskulkua vaan tarttui toimeen ajoissa ja halusi palauttaa saaren luonnonarvoiltaan rikkaaseen tilaan. Ja hoitaa arvokasta merilinnustoa. Viime syksyn peruskunnostusraivauksessa keskityttiin puuston raivaukseen, kertyneiden risujen ja puiden keräämiseen ja risujen polttamiseen.

Lammasaitaa, perusraivausta…

Nyt metsästysseuran miehet ovat iskemässä lammasaitaa saarelle. Saarella on ns. sisälahti jonka umpeenkasvua aiotaan hillitä lampaiden laidunnuksen avulla. Sisälahden ympärille rakennetaan vajaan puolen kilometrin mittainen aita, jotta laidunnus kohdistuu oikeaan paikkaan. Heinäkuun alussa saarelle ovat tulossa lampaat, joiden turvin sisälahden kasvillisuutta pyritään pitämään kurissa. Muualla saarella on harvinaista merinätkelmää, joka voisi kärsiä lampaiden laidunnuksesta.

Muualla saarella tulevia hoitotoimia puuston kurissapitämisen suhteen tehdään lähinnä raivaussahalla, seuran puheenjohtaja Veikko Tommila toteaa. Myös meren tuomia roskia on tarkoitus kerätä retkeilyllisesti tärkeältä kohteelta.

Hoitotoimien perusajatus on turvata ja palauttaa alueen alkuperäistä kasvillisuutta ja edesauttaa alueella olevan eläimistön ja poikkeuksellisen rikkaan linnuston elinolosuhteita. Muuttoaikoina saari kerää monipuolisesti lintuja ja erityisesti kahlaajalajistoa houkuttelevat matalat rantavyöhykkeet ja hyvä sijainti muuttoreitin varrella. Saarella pesii yli kolmekymmentä lintulajia. Metsästäjiä motivoi saarella pesivä runsas joukko eri vesilintulajeja sekä merihanhia. Monille jäsenille saari on erityisen tärkeä paikka – veneretkien, kalastuksen ja metsästyksen kannalta.

 

Arvokasta lintusaarta hoitamassa. Köörtilän metsästysseura jäsenistö iskemässä lammasaitaa revelin saarella.

 

Metsästysseura kunnostaa lintuparatiisia (Osa I)

Köörtilän metsästysseura innostui arvokkaan lintusaaren kunnostuksesta. Merikarvialla Köörtilän kylän merialueella sijaitsevalla Revelin saarelle on paiskittu talkoita urakalla.  Työt aloitettiin peruskunnostusraivauksella.

Revelin saari on luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokas Natura 2000-verkostoon kuuluva harjusaari Selkämeren kansallispuiston kupeessa. Saari on Köörtilän yhteiset alueet osakaskunnan omistama yksityinen suojelualue ja rauhoituksen tarkoituksena oli 1990-luvun lopulla turvata saaren avoin ja lähes puuton harjumaisema ainutlaatuisena osana Satakunnan saaristoluontoa. Satakunnan oloissa Reveli on poikkeuksellinen 20 hehtaarin harjusaari, joka on viimeisten vuosikymmenien kuluessa voimakkaasti puustottunut ja umpeenkasvanut. Vielä 1930-luvulla saari oli lähes puuton.

Köörtilän metsästysseura halusi katkaista tämän kielteisen kehityskulun ajoissa ja palauttaa saaren luonnonarvoiltaan rikkaaseen tilaan. Metsästysseuran mielestä Revelin ominaispiirteiden säilyttäminen edellyttää puuston, pensaikon ja rantaruovikon suunnitelmallista raivausta ja hoitoa. Samankaltaisille hoitotoimille olisi tarvetta vähän joka puolella Suomea. Umpeenkasvu kun uhkaa monia hyviä lintualueita.

Saaren itäosalla on säilytetty vahvemmin pesimäsuojaa tarjoavaa katajikkoa ja sellaista puustoa jonka oksat ulottuvat maahan asti.

Ely-keskus ohjeistaa hoitoa

Köörtilän metsästysseuran puheenjohtaja Veikko Tommila on tyytyväinen Satakunnan Ely-keskuksen toimintaan saaren hoitotoimenpiteiden edistämiseksi. Saaren hoitotoimenpiteistä on keskusteltu hyvin luontevasti ja esitetyt hoitotoimet on nähty tarpeellisiksi ja perustelluiksi. Ely-keskus myönsi poikkeusluvan saaren hoitoon tietyillä ehdoilla ja niiden antamien suuntaviivojen mukaan saarta tullaan myös hoitamaan, Tommila toteaa.

Ely-keskus myönsi tukea saaren hoitoon, jotta työmäärällisesti vaativa projekti saatiin käynnistettyä. Saaren hoidon alkukunnostus on nyt valmis ja nyt tarkoitus on tehdä alueen hoidosta 5-vuotinen hoitosopimus, jolla varmistetaan pitempijänteinen hoito.

Peruskunnostusraivauksessa saaren länsiosalta on poistettu runsaammin nuorta ja vanhempaakin mäntyä.

Tavoitteena linnuston säilyttäminen

Viime syksynä Revelin saaren peruskunnostuksessa alueella keskityttiin puuston raivaukseen, kertyneiden risujen ja puiden keräämiseen ja risujen polttamiseen. Talkootunteja kertyi 700 tuntia.

Saaren hoitotoimien perusajatus on turvata ja palauttaa alueen alkuperäistä kasvillisuutta ja edesauttaa alueella olevan eläimistön ja rikkaan linnuston elinolosuhteita. Linnuille tärkeää suojaa ja ruokaa on pyritty vaalimaan.

Revelin linnusto on poikkeuksellisen runsas ja monilajinen. Muuttoaikoina saari kerää monipuolisesti lintuja ja erityisesti kahlaajalajistoa houkuttelevat matalat rantavyöhykkeet ja hyvä sijainti muuttoreitin varrella.

Saarella pesii yli kolmekymmentä lintulajia. Runsaimpia pesijöitä ovat yli 200 parin lapintiira- ja naurulokkiyhdyskunnat. Harvinaisempia selkälokkejakin saarella pesi viime kesänä lähes 50 paria. Pienet lokkilinnut ovat tärkeitä, koska ne antavat ilmapuolustussuojaa pesiville vesilinnuille ilma- ja maapetoja vastaan. Metsästäjien kannalta saarella pesii lukuisa joukko eri vesilintulajeja sekä merihanhia. Monille seuran jäsenille saari on tärkeä paikka – veneretkien, kalastuksen ja metsästyksen kannalta.

Kaukana ulkomerellä sijaitsevan saaren raivaustähteet kerättiin kasoihin poltettavaksi.

Pienpedot ja kalat kuriin kosteikoilla

Pyyntikauden viimeiset viikot ovat oman alueen riistalintujen pesimämenestyksen kannalta keskeistä supikoirien, kettujen ja minkkien metsästysaikaa. Loukkuihin kunnon syötit ja haaskalle herkullista syötävää. Kauden viimeisillä kuutamoilla voi saada hyviä saaliita ja vähentää omien maisemien pienpetopentueiden määrää ja siten parantaa lintujen menestymistä. Pienpetopyynnissä pelkkä kosteikkoalue ei riitä, vaan loukkupyynti ja aktiivinen metsästys on hyvä olla kunnossa muutaman kilometrin säteellä poikastuottoalueesta.

Maaliskuun kuutamon antia.

Kosteikoilla kalat syövät samaa ötökkäsapuskaa mitä sorsanpoikaset tarvitsevat. Parasta on jos kosteikolla ei kaloja ole, mutta useimmiten on tyytyminen kalakannan harventamiseen. Kutuajan katiskapyynti on yksi tapa napata hyviä saaliita ennen sorsien poikueaikaa. Katiska kannattaa laittaa matalaan ja luukku auki niin pääsevät pyydykseen vahingossa uineet sorsat pois.

Kosteikosta laskevaan ojaan sijoitettu katiska pyytää kudulle nousevia särkiä ja ahvenia. Pakastimessa alkaa taas olla tilaa, ja tästä on helppo laittaa muutaman kilon pusseja talteen loukkujen esisyötitystä varten.

Kosteikkoon pesiytyneet ruutanat ovat löytäneet kotitekoiseen katiskaan.