Riistan vuoksi -kilpailu päättymässä

Ilmoittautumisaikaa pidennettiin 15.3 asti

Suomen riistakeskuksen ja Retkitukun järjestämä valtakunnallinen riistan elinympäristöjen hoidon kilpailu on päättymässä. Pidensimme ilmoittautumisaikaa 15.3 asti, jotta metsästysseurat saavat kasaan jäsenten riistanhoitokorteista kertyvät toimenpiteet.  Henkilökohtaiseen sarjaan kannattaa ilmoittautua jo nyt.  

Riistan vuoksi -kilpailu on tarkoitettu metsästysseuroille ja metsästysoikeuden haltijoille, jotka aktiivisesti hoitavat riistan elinympäristöjä. Kilpailuun voi osallistua myös yksittäinen metsästäjä omalla riistanhoitoteollaan. Kilpailussa on haettu ensisijaisesti riistan elinympäristöjen hyväksi vuonna 2017 toteutettua työtä. Riistan- ja luonnonhoidon monipuolisuus ja pitkäjänteisyys erilaisissa toimenpiteissä lasketaan eduksi.

Kilpailun ilmoittautumisaikaa pidennettiin metsästysseurojen pyynnöstä, koska monilla seuroilla riistanhoitokortin palautus tapahtuu vasta tammi-helmikuulla.

Ilmoittautuminen

Kilpailussa on seurasarja ja henkilökohtainen sarja. Kilpailuun ilmoittaudutaan 15.3.2018 mennessä riistanvuoksi.fi -sivuilta löytyvillä sähköisillä lomakkeilla. Seurasarjaan ilmoittautuneilta vaaditaan tarkempia tietoja.  Henkilökohtaiseen sarjaan ilmoittautuminen on yksinkertaista ja siihen kannattaa jokaisen luonnon- ja riistanhoitotyötä tehneen metsästäjän ilmoittautua.

Kuva: Jari Kostet

Arvostelu

Seurasarjaan osallistuneiden toiminnan arvioinnin suorittaa Suomen riistakeskuksen asiantuntijaraati ja parhaimpiin kohteisiin tutustutaan. Henkilökohtaisen sarjan osalta ei suoriteta tarkempaa arvostelua. Kaikki sarjaan hyväksytysti osallistuneet ovat mukana palkintojen arvonnassa.

Arvokkaat Palkinnot

Seurasarjan kilpailussa palkitaan 3 parasta. Osallistujia esitellään Metsästäjä -lehdessä.

Seurakohtaisen sarjan palkintoja ovat kunniakirjat ja lahjakortit Retkitukkuun:

  1. 3000 €
  2. 2000 €
  3. 1000 €

Henkilökohtaiseen ja seurasarjaan ilmoittautuneiden kesken arvotaan lisäksi kuusi kappaletta 500 € arvoisia lahjakortteja *Retkitukkuun (*Ei koske Garmin tuotteita).

Tunteita pintaan – myös riistan vuoksi

Itsenäisyyden Suomi 100 -juhlavuosi takana.  Loppumassa myös juhlavuoden kunniaksi järjestetty Riistan vuoksi -kilpailu. Teitkö sinä toimia riistan vuoksi? Ilmoittauduitko kilpailuun? Pienilläkin teoilla voi osallistua.

Tavoitteena oli aktivoida metsästäjät ja metsästysseurat hoitamaan riistaa.  Ja suomalaista luontoa.  Nähtäväksi jää, miten onnistuimme? Saimmeko luotua uutta kipinää.  Arkiseen työhön riistan ja ainutlaatuisen luontomme vuoksi.

Kilpailussa haimme ensisijaisesti riistan elinympäristöjen hyväksi vuonna 2017 toteutettua työtä. Toki riistan- ja luonnonhoidon monipuolisuutta ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan.

Riistan vuoksi –blogissa kerroimme erilaisten riistan- ja luonnonhoitotoimenpiteiden valikoimasta. Pyrkimys oli avata riistanhoitovinkkejä monipuolisesti – yksittäisen metsästäjän pienistä riistanhoitotoimenpiteistä  aina suurempiin seuratason luonnonhoitotoimiin.

Nyt on aika pysähtyä – miettimään mitä luonto itselle antaa? Sykähdyttäviä maisemia. Räväköitä metson lentoonlähtöjä.  Teeren pulputusta pakkasaamuna.  Koiran haukkua, kutkuttavaa jännitystä passissa. Tunnelmaa nuotion loimussa.  Niin monia elämyksiä. Vahvoja tunteita, rikkaita muistoja.

Se koskettaa ja puhuttelee meitä.  Huolta on meidän metsästäjien kannettava – luonnosta ja riistasta. Elinympäristöjen kunnosta.  Ei ole liikaa puolesta puhujia. Tekijöitä tarvitaan. Metsiä tulisi hoitaa riistametsänhoidon periaattein – metsäkanalinnut huomioiden.  Näytettävä muille esimerkkiä – siellä omissa metsissä. Myös pelloilla ottaa riista huomioon, ihan arkiviljelyssä. Vesilinnuistakin huolta tulee pitää. Kosteikkoja hoitamalla. Vastuuta tulisi kaikkien kantaa – yhdessä isänmaan vuoksi. Tulevaisuuteen katsoen. Vedottava on myös tunteisiin, sillä ilman niitä emme kai pärjää.

Suo siellä, vetelä täällä – märkä syksy paljastaa kosteikoille kohtia

Vedenvaivaamat notkot, tulvien valtaamat vierut ja vetelät pohjat ovat usein hankalia paikkoja viljellä viljaa tai kasvattaa puuta. Kun metsitys ei onnistu ja traktori rypee akselia myöten, voi kosteikko olla yksi vaihtoehto alueen käytölle.

Kosteikon rakentamiseen sopivia paikkoja on Suomi täynnä. Ennen kaivurin käynnistämistä on kuitenkin varmistettava että paikkaan saa kosteikon tehdä, eikä sillä aiheuta harmia tai vahinkoa itselle tai varsinkaan naapureille.

Sateiset vuoden paljastavat maiseman märät paikat, joista osa voi soveltua hyvin kosteikoksi. Syksyllä on hyvä aika suunnitella kosteikko. Pelloilta on sato korjattu, puista lehti varissut ja pakkasen kovettamilla pehmeiköillä on helppo liikkua. Loppuvuodesta tehtyä suunnitelmaa on hyvä esitellä naapureille ja viranomaisille talven aikana. Kun luvat ja suostumukset ovat kunnossa, on mukava aloittaa rakennustyöt kelien ollessa kohdallaan.

Luonnonhoitopeltona ollut märkä notko kantoi traktoria vain kesän kuivimpana hetkenä. Syksyisen suunnitelma oli perusta kosteikon rakentamiselle

Vesipintaa ylös vai monttua maahan?

Vesilintujen näkökulmasta padotut kosteikot ovat parhaita. Veden alle jäävä maakasvillisuus tarjoaa sapuskaa vesiötököille, jotka ovat sorsanpoikasten sapuskaa. Monessa paikassa patoaminen ei onnistu ympäröivien alueiden kuivatuksen vuoksi – silloin on isommat kaivinkonetyöt kyseessä.

Maastomittaus on kosteikkosuunnittelun ensiaskelia. Perinteiset vaaituskoneet, tasolaserit ja takymetrit ovat toimivia työkaluja paikan päällä. Parhaan maastomallin saa nykyään laserkeilausaineistosta. Siitä saa valmiin karttapohjan vaikka 10 sentin korkeuskäyrillä! Hyvät korkeustiedot ovat avuksi kun miettii mihin korkeuteen vedenpinnan nostaa tai paljonko pitää viedä maata pois. Naapurillekin on mukava esittää vedenpinnan korkeutta suhteessa hänen peltoihin ja metsiin kun asia on simppelisti kartalla.

Harhauta harmit – suunnittele särmästi

Aina tulee yllätyksiä, mutta isommat harmit voi välttää kun tekee tai teettää kunnollisen suunnitelman.

Ei hyvä heilu, jos kosteikkotyömaalla kauhaistaan poikki kunnan vesi- ja viemärilinjat tahi naapurin sähköt. Puhelin- ja valokaapelitkin on aika kalliita korjattavia. Luontoarvotkin pitää ottaa huomioon, ja joskus voi nykytila olla arvokkaampi kuin kosteikon hyödyt. Maanrakennuksesta voi olla haittaa myös pohjavesille ja alapuoliselle vesistölle – kannattaa nämäkin asiat käydä läpi etukäteen. Tieverkoston, metsien ja peltojen kuivatuksen turvaaminen on itsestäänselvyys, mutta alavilla mailla padon vaikutus voi tuntua kauas!

Sorsille sopivaa, vesiensuojelua unohtamatta

Puolisukeltajat pitävät plutaikoista, sukeltajat syvemmästä. Tavi napsii sapuskansa pinnasta ja vaaksan syvyyteen asti. Sinisorsa saa särvintä puolestakin metristä ja muut näiden välimaastosta. Vesilintukosteikossa on hyvä muistaa että sorsat tarvitsevat suojaa ja sapuskaa. Rikkonainen rantaviiva ja vesikasvillisuus tuovat suojaa, ja sapuska löytyy rantaviivasta ja alle saapasvarren syvyisiltä alueilta.

Ojien tuoman lietteen ja ravinteiden nappaaminen on yksi kosteikon tehtävä. Siinä tärkeää ovat syvänteet tulo-ojien suulla. Veden pitkä viipyminen kosteikossa on hyvä asia, jotta hienoaines ehtii laskea pohjalle. Niemekkeillä ja saarilla voidaan vesi ohjata kiertämään kosteikon joka kolkassa. Muuten tulvavesi hulahtaa keskeltä suoraan sellaisenaan läpi.

Helpota hoitoa

Vesikasvillisuus valtaa, kuraa kertyy ja muutenkin kosteikko muuttuu koko ajan. Ilman hoitoa luonto muuttaa sen suoksi, mutta kehitystä voi hidastaa hyvällä hoidolla.

Loivia rantoja on helppo niittää, ja vesilinnutkin viihtyvät. Syvänteiden viereen suunniteltu ajoura helpottaa lietteen poistoa. Patoon rakennettu säätökaivo helpottaa hallittua kuivattamista. Jos kaloja ei ole, ei niitä kannata istuttaa sorsien sapuskoita syömään.

Kosteikon tyhjennys hoitoa ja kesannointia varten on helppoa säätökaivolla. Suunnitteluvaiheessa kannattaa katsoa tulevaisuuteen, ja miettiä mitä kaikkea voi tarvita.

Luvat kuntoon, kaivurit käyntiin

Lupia ja suostumuksia voi tarvita aikamoisen nivaskan – riippuu ihan kohteesta. Parhaimmillaan riittää maanomistajan lupa, mutta sen lisäksi kannattaa aina lähettää suunnitelma ELY-keskukseen ja kuntaan lausunnolle. Eteen voi tulla monenlaista: maisematyölupa, kaapelinäyttöä, naapureiden kirjallisia suostumuksia, vuokrasopimuksia, vesilupaa, tietyölupaa ja montaa muuta selvitystä. Turha yrittää blogiin kaikkia mahdollisia kirjata, joku jää kuitenkin. Tästä on turha pelästyä. Lupahommien pointti on isompien vahinkojen välttäminen, mikä voisi sitten tulla todella kalliiksi.

Kun pakolliset paperit ovat pinossa, kelit kunnossa ja konekuski kierroksessa voi hyvillä mielin aloittaa oman vesilintukohteen kunnostamisen tai perustamisen.

Varsinaisia suunnitteluohjeita löytyy esimerkiksi täältä:

https://kosteikko.fi/kosteikon-perustaminen/

 

Kuvat ja teksti: Mikko Alhainen

Talviruokinnan toteuttaminen

Eläinten talviruokinta on hyvä aloittaa ennen lumen tuloa, jotta eläimet löytävät ruokintapaikat ja eläinten elimistöllä on aikaa sopeutua tarjottavaan ravintoon. Kerran aloitettua talviruokintaa tulee jatkaa läpi talven.

Ruokintapaikan ylläpitämiselle tulee olla aina maanomistajan lupa. Ruokintapaikka tulee valita eläinten luontaisten elinalueiden mukaan ja välttää vilkasliikenteisien teiden läheisyyttä. Pihapiirissä toteutettu ruokinta voi johtaa eläinten kesyyntymiseen. Lintujen ruokintapaikan läheisyydessä tulee sijaita pensaikkoa tai muuta suojakasvillisuutta mihin linnut voivat paeta vaaran uhatessa.

Riistanruokinnassa voi hyödyntää omenasatoa, juureksia, perunaa ja rehujuurikkaita. Lisäksi voi tarjota viljaa, kuten kauraa, tai apilapitoista heinää.

Homeista tai muutoin pilaantunutta ravintoa, kuten homeista viljaa, ei tule eläimille tarjota. Ne tulee hävittää muulla tavalla. Kyseenalaista on myös esimerkiksi vanhalle leivällä ruokkiminen. Leipä sisältää hiivoja, jotka voivat aiheuttaa vakavia ruoansulatushäiriöitä ja pahimmillaan eläimen menehtymisen.

Ruokintapaikka tulee pitää puhtaana ja paikkaa kannattaa aika ajoin vaihtaa.

Vaihettumisvyöhykkeiden hoito III

Rantoja hoitamaan – vinkkejä hoitotoimiin

Vesistöihin rajoittuvat vaihettumisvyöhykkeet ovat lajirikkaita elinympäristöjä. Niiden hoidossa tapauskohtainen harkinta ja vesiensuojelun huomioiminen on tärkeää. Avoin rantaniitty on osa hyvää lintuvettä, sillä se tarjoaa tärkeitä pesimäympäristöjä ja ruokailualueita monille sorsa- ja kahlaajalinnuille.  Rantalaidunnuksen loppumisen myötä aiemmin avoimet rannat ovat kasvaneet umpeen ja metsittyneet. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia.

Metsien tehokas kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien yleisyyttä ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä on yhä vähemmän. Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle että monelle harvinaiselle lajille.              

Näin hoidat avoimia rantoja ja tulvaniittyjä

  • Aloita reunavyöhykkeen hoitotoimet ajoissa. Huolehdi riittävästä avoimuudesta arvokkaan vesilintukosteikon vaihettumisvyöhykkeellä. Vesikasvillisuuden umpeuttamia, korkeiden puiden tai läpitunkemattoman pensaikon ympäröimiä kosteikoita vesilinnut välttävät. Maaston peitteisyys ja yksittäiset kyttäyspuut lisäävät lintujen, poikasten ja munapesien riskiä joutua saalistuksen kohteeksi.
  • Pidä pajukkoa ja puustoa kurissa säännöllisillä raivauksilla ja niitoilla avoimilla rantaniityillä. Suosi laidunnusta, jonka avulla rantaniityt ja hakamaat pysyvät parhaiten avoimina.
  • Säästä avoimilla rantaniityillä pienehköjä pensasryhmiä ja ruoko- ja saratuppaita lintujen suoja- ja pesäpaikoiksi. Poista liian tiheä ja korkea puusto.
  • Säästä kosteikkojen laidalla erityisesti lehtipuita, jotka tarjoavat tärkeää ravintoa kosteikkoeläimistölle.
  • Keskitä laajojen ruovikkoalueiden niitto osalle aluetta ja säästä myös yli hehtaarin laajuisia alueita koskemattomina sulkivien vesilintujen ja yhtenäisiä ruovikoita vaativien lajien vuoksi.
  • Tee niitto pesimäajan jälkeen viimeistään elokuun alkupuoliskolla. Näin ravinteita poistuu mahdollisimman paljon. Vie leikkuujäte pois vedestä riittävän kauas maalle kompostoitumaan, jotta ravinteet eivät pääse rehevöittämään vesistöä.
  • Toista raivaus ja niitto umpeenkasvaneilla alueilla aluksi vuosittain ja sitten 2 – 4  vuoden välein.

 

Jari Kostet

 

Pienpetojen pyynti on aktiivista riistanhoitoa

Pienpetojen pyynti on aktiivista riistanhoitoa, joka toimeliaalle riistanhoitajalle ja metsästäjälle on varmasti mieluista. Keväisin toteutettuna sen riistanhoidollinen arvo on suurimmillaan, mutta syksy on muutoin otollisinta aikaa erityisesti supikoiran pintapyytäjälle. Pintapyynti tuo mukavaa vaihtelua normaaleihin syksyn metsästysmuotoihin, jotka tapahtuvat usein varhain aamulla tai päiväsaikaan.

Syksyisen pintapyynnin suurin anti lienee tarjota sekä metsästävälle riistanhoitajalle että hänen koiralleen virikkeitä, mutta myös riistanhoidollista merkitystä erityisesti paikallistasolla sillä on, kun pyynti kohdennetaan vieraslaji supikoiraan. Supikoiran pyynnissä on tavoitteena saada mahdollisimman paljon saalista ja pintapyynti-illan saalis nouseekin helposti yhdessä illassa keskimääräisen loukkupyytäjän vuosisaaliin tasolle.

Pintapyynti voidaan aloittaa jo elokuussa, mutta yleensä parhaat tulokset eli suurimmat saalismäärät saadaan lokakuussa iltojen viilennettyä ja metsien tarjotessa supikoiralle evästä mm. hirven teurasjätteiden muodossa. Hirven kaatopaikat ovatkin pintapyytäjän hotspotteja loka- marraskuun pyynnissä. Myöhemmin syksyllä on lisäksi varmempaa, että pintapyyntikoiran haukussa on supikoira eikä mäyrä, joita myös silloin tällöin päätyy pintapyynnin yhteydessä saaliiksi aiemmin syksyllä.

Olennaisinta pintapyynnissä on asian ymmärtävä koira.  Koiran ymmärrystä aiheeseen voi lisätä vain viemällä sitä säännöllisesti metsään. Ensimmäiset supikoirat kannattaakin ottaa ”varman päälle” esimerkiksi hyödyntämällä nykytekniikkaa lähettävän riistakameran muodossa.

Koira oppii nopeasti toimimaan pimeässä ja ymmärtää, mistä pintapyynnissä on kysymys, kun toistoja helpoista supikoirista saadaan muutamia – ja joskus jää jokin nopeampi ja ovelampi yksilö saamatta.

Toimivan pintapyyntikoiran avulla tapahtuva supikoirien ilta- ja yöpyynti on jännittävä metsästysmuoto erityisesti nuorelle metsästäjälle ja mikä olisikaan parempi tapa opettaa nuorisoa riistanhoitoon. Samalla voi syttyä myös kipinä metsästyskoiriin ja koiraharrastukseen.

Vaihettumisvyöhykkeiden hoito II

Pellolta metsään – vinkkejä hoitotoimiin

Peltojen reunoilla on monenlaisia vyöhykkeitä – avoimen niittymäisiä, puoliavoimia tai sulkeutuneita hakamaita ja monikerroksellisia reuna-alueita. Laidunnus ja niitto ovat aikojen saatossa muokanneet usein puustosta ja niittylaikuista mosaiikkimaisen luoden samalla ihanteelliset olosuhteet valosta, lämmöstä ja avoimuudesta hyötyville kasveille ja hyönteisille.

Näiden kohteiden hoidossa tärkeää on säilyttää ja korostaa sellaisia arvokkaita piirteitä, jotka luovat lisäarvoa riistalle, maisemalle ja luonnon monimuotoisuudelle, kuten lehtolajistolle. Pellon ja metsän välisten vaihettumisvyöhykkeiden puuston ja kasvien lajirikkaus luo monimuotoisuutta maatalousmaisemaan.

Tavoitteista riippuen voidaan pyrkiä lähinnä kolmeen erilaiseen rakenteeseen:
1) avoimeen niittyreunaan,
2) puoliavoimeen hakamaiseen vaihettumisvyöhykkeeseen tai
3) puustoiseen vaihettumisvyöhykkeeseen.

Näin hoidat peltojen reunoja

  • Korosta hoidossa puoliavoimuutta, mosaiikkimaisuutta, suojan riittävyyttä ja sekä pelto- että metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa.
  • Suojaa luodaan säästämällä metsänhoidossa erilaiset pensaat, katajat ja lehtipuut. Suosi pellon reunalla matalakasvuisia lajeja. Puu- ja pensaskerroksen monikerroksellisuutta lisätään pellolta metsään päin. Peltoviljelmiä varjostavia havupuita poistetaan.
  • Säästä tarpeen mukaan leveäoksaiset suojakuuset ja kuusiryhmät ja luo tarvittaessa kuusista suojaa latvomisen avulla. Myös suojaistutukset voivat tulla kyseeseen.
  • Säästä marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja ravinnoksi linnuille ja nisäkkäille, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinäpensasta. Säästä lahopuut.
  • Huolehdi kenttäkerroksen ravintokasvien kuten mustikan, metsämansikan ja erilaisten niittykasvien hyvinvoinnista.
  • Luo avoimia niittylaikkuja, joista hyötyvät monien niitty- ja ketokasvien ja päiväperhosten lisäksi pienet hirvieläimet, peltokanalinnut ja rusakot.
  • Vaihettumisvyöhykettä voi myös laajentaa perustamalla pellon puolelle ruokaa ja suojaa tarjoavan riistapeltokaistan.
  • Vältä torjunta-aineiden ja lannoitteiden leviämistä vaihettumisvyöhykkeelle.
  • Pellon reunojen hakkuu onnistuu pellolta käsin poimien. Puoliavoimen vaihettumisvyöhykkeen rakenteen ylläpitäminen vaatii toistuvaa puuston ja pensaskerroksen perkaamista ja harventamista.

Pensas- ja lehtipuuvaltainen vaihettumisvyöhyke talousmetsästä pellolle parantaa ilman liikkumista ja valoisuutta pellon reuna-alueilla, jolloin pelto kuivuu nopeammin keväällä ja sateen jälkeen. Toimenpide parantaa pellon viljeltävyyttä ja sadon kypsymistä. © Jari Kostet 2014.

Pienpetopyynti- riistanhoitajan arkea

Suurin osa riistanhoidon osa-alueista voidaan jakaa kausittain tehtäviin toimenpiteisiin. Pienpetojen pyynti tekee tässä poikkeuksen, sillä jos mielii tehokkaaseen tulokseen, on asiaan panostettava ympäri vuoden. Keväällä petopyynnin päätyttyä lukitaan loukut auki ja aloitetaan loukkujen kesäaikainen syötitys, samoin kuin haaska- ja pintapyynnin syöttipaikoille viedään aika-ajoin pienpedoille syötävää. Näin menetellen eläimet tottuvat etsimään helppoa ravintoa tietyistä paikoista ja pyyntikauden alkaessa päätyvät varmemmin eräksi.

Pienpetojen pyynnin perustan muodostavat loukku- ja rautapyynti, jotka ovat myös erinomaisia riistanhoidonmuotoja nuorille metsästäjän aluille. Näitä passiivisia pyyntimuotoja täydentävät erinomaisesti haaskapyynti sekä pienpetojen pyynti metsästyskoirilla. Lähes poikkeuksetta eläimet ovat kiinnostuneita elinpiiriensä raja-alueesta, joita tarkistetaan usein vierailijoiden varalta. Tätä kannattaa hyödyntää petopoistossa. Pienpetojen suosittuja elinalueita ovat kulttuuriympäristöt, peltojen ympäristöt, lehtimetsät, nuoret sekametsät, kosteikkojen reunamat ja vaihettumisvyöhykkeet mihin pyynti kannattaa kohdistaa.

Pienpetopyynnissä, kuten kaikessa muussakin metsästyksessä, avain onnistumiseen on tuntea kohdelaji, sen elintavat ja ympäristöt. Niinpä loukku- ja rautapyynnissäkin on tärkeää ottaa huomioon pyydysten sijainti, syötitys ja naamiointi. Koiralla tapahtuvassa pyynnissä pienpetojen elintapojen tuntemus auttaa oikean syöttipaikan valinnassa ja maastontuntemuksella tiedetään pesäluolastot. Pienpetojen elintapojen ja maastontuntemuksen avulla löydetty ”pelipaikka” on riistanhoitajalle arvokas tieto. Olipa kyseessä supikoiran pintapyynti tai loukkupyynti, niin tällaisella kohteella saalista kertyy vuosi toisensa jälkeen.

Kevät on riistanhoidollisesti tehokkainta aikaa petopyynnissä. Tällöin poistetaan alueelta pesivää pienpetokantaa ja uusia pyrkyreitä ilmaantuu alueelle jatkuvasti ihan kesäntuloon saakka. Syksyinen pyynti poistaa pääosin kesällä syntynyttä ikäluokkaa, joka lähtee vaeltamaan elinaluettaan etsien.

Muista pienpetojen pesäluolastot metsän hoidossa. Pyri säästämään luolastot maanmuokkauksessa, näin säästyy vaiva uuden pesäpaikan etsimiseltä, petopoisto on tehokkainta tunnetuissa luolastoissa.

Syödään kosteikot kuntoon

Nyt on bloggaajan pää tainnut olla liian pitkään kosteikolla. Miten niin syödään kosteikot kuntoon?

No, homman juju piillee siinä tosiseikassa että matalat rehevät kosteikot ovat yksi maailman tuottavimmista ja monimuotoisimmista elinympäristöistä. Vuotuinen biomassan tuotanto on huipussaan, kun paikalla on sopivassa suhteessa ravinteita, matalaa vettä ja runsaasti valoa ja lämpöä.

Kosteikoilla kasvillisuus kukoistaa, vesilintuja vilistää ja kaloja polskii. Uusiutuvia luonnonvaroja ja resursseja rannat, kortteikot ja matalat järvet täynnä.

Mahtavista luonnonvaroistaan huolimatta kosteikot ovat usein aliarvostettuja ja kärsivät perinteisen maankäytön loppumisesta ja hoidon puutteesta. Kosteikkojen tarjoamista herkuista ensimmäisenä tulee mieleen tietysti vesilinnut ja sorsapaisti. Monella sorsakannalla menee kuitenkin huonosti, mikä ei tiedä hyvää sorsapaistien tulevaisuudelle. Syyt piilevät elinympäristöjen laadun heikkenemisessä ja kasvaneessa petopaineessa.

Asioille voidaan kuitenkin tehdä jotain. Ehkäpä ne kosteikkojen tarjoamat hyödyt ja herkut ovat sopiva vetovoima, jolla kunnostus ja hoito saadaan uudelle tasolle ja eteläisen Suomen rehevien kosteikkojen taantuvat sorsakannat taas kukoistukseen?

Luonnonlaidunlihaa lautaselle

Isoimpia muutoksia kosteikoilla on rantalaidunnuksen loppuminen. Kun karja ei enää kasvustoa hyödynnä, valtaa ruoko, osmankäämi ja paju entiset lintuniityt. Vaatelias avoimen maiseman lajisto, kuten jouhisorsa ja lapasorsa, kärsivät ja ruovikkolajit sekä supikoira hyötyvät. Perinteinen maisemakin pusikoituu ja sananmukaisesti paikat kasvavat umpeen.

Rantalaidunnuksen palauttaminen on kosteikon hoidon perustoimenpide ja sopii kaikille kohteille. Erityisesti laajoilla merenrantaniityillä laidunnus on rautaa, mutta pienilläkin kohteilla tulokset on hienoja – pienipiirteistä matalaa vesiötökkää kuhisevaa plutaikkoa. Ruovikot vaativat usein mekaanisen murskauksen ja niiton, jotta saadaan laidunnus käyntiin. Onneksi ruokomassalle alkaa löytyä hyötykäyttöä ja sitä myötä kannustetta toimintaan.

Mistä sitten saadaan tarvittava imu kosteikkojen ranta-alueiden laadukkaaseen hoitoon? Tässäkin pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Jos luonnonlaidunlihaa rannoilta laitettaisiin reilusti lautaselle, kannattaisi sitä myös karjankasvattajien tuottaa. Perinteisen maankäytön palauttaminen modernein keinoin on koko yhteiskunnan asia. Tällä kertaa kokonaisuus voi olla miellyttävä laittaa kuntoon, sillä vastaus on lautasella herkullisesti tuoksuva hiilineutraali lähiliha, joka on ennen kaikkea ylläpitänyt luonnon monimuotoisuutta ja maalaismaisemaa.

Herefordeja rantalaitumella

Nautojen hoitamaa huippuluokan poikue-elinympäristöä.

Särkipihviä pöytään

Monella kosteikolla merkittäväksi ongelmaksi on muodostunut särkivaltainen kalakanta. Särjet ja lahnat samentavat veden ja syövät eläinplaktonin, jolloin sisäinen kuormitus ja leväkukinnat pääsevät valloilleen. Sameassa vedessä eivät uposkasvit ja niiden seassa viihtyvät ötökät menesty. Kun sorsille ei ole sapuskaa, niin miksi ne kalojen valtaamalla kosteikolla viihtyisivät?

Särkikalojen tehopyynti on oiva lääke kosteikkojen hoitoon, mutta kalamassat ovat monessa paikassa ongelma. Pienpetopyyntiin ja turkiseläinten rehuksi kalaa saa menemään. Hyönteissyöntiä markkinoidaan tulevaisuuden proteiininlähteenä. Ei mitään hyönteisten syömistä vastaan, mutta meillä on kosteikot ja järvet täynnä huippuluokan valkuaisraaka-ainetta maittaviin kalapulliin ja pihveihin. Kun saadaan kalabiomassalle kunnon kysyntä, kannattaa lintuvesien ravintoverkkokunnostuskin paremmin. Kun kalakanta on kunnossa niin vesilinnut viihtyvät.

Osmankäämit kuriin kitkemällä

Järviruoko ja osmankäämi, nuo kosteikkojen vikkelät valtaajat. Molemmat ovat luontaisia kasveja ja tarjoavat hyvää suojaa vesilinnuille. Tiheänä umpikasvustona ne kuitenkin umpeuttavat kosteikon nopeasti, minkä jälkeen vesilinnut viihtyvät huonosti. Osmankäämi on pioneerikasvi, joka löytää hetkensä tiensä matalille lietepinnoille, uusille kosteikoille ja kunnostetuille rannoille. Osmankäämin kasvuvauhti on valtava, ja hyvin alkuun päässyt kasvusto voi peittää hehtaareja matalaa kosteikkoa muutamassa vuodessa.

Osmankäämille ei kannata antaa etumatkaa. Niillä rannoilla, jotka haluaa pitää osmankäämivapaana, kitkentä kannattaa aloittaa nyt. Kun ensimmäiset vetää ylös juurineen joka vuosi, eivät työmäärä ja kustannukset kasva kohtuuttomaksi. Kosteikon kasvillisuuden hoitoa voi verrata auton huoltoon. On halvempaa ja järkevämpää tehdä uuteen autoon perushuollot kunnolla ja sen jälkeen vaihtaa vuosittain öljyt. Jos huollot jättää tekemättä ja öljyt vaihtamatta, on aika pian edessä moottoriremontti tai auton vaihto.

Osmankäämi leviää kasvullisesti ja mudassa kasvavat juuret ulottuvat moneen suuntaan jopa metrin etäisyydelle. Ensi kesänä jokainen juurenkärki tekee uuden levittäytymisen ja niin edelleen. Kun ensimmäiset osmankäämit vetää pois, ei ongelma pääse koskaan kasvamaan isoksi

Osmankäämiä rannassa.

Paikka hetkeä myöhemmin. Ensi vuoden urakkaa on jälleen helpotettu.

 

Sorsapaistia kosteikkoparsalla

Metsästäjille ja heidän perheilleen sorsapaisti on usein mieluisin kosteikkoherkku, vaikkei laidunlihaakaan ylenkatsota. Elinvoimaiset sorsakannat ja niiden perustana oleva onnistunut poikastuotto riippuvat kosteikkojen hyvästä hoidosta sekä vaikuttavasta pienpetopyynnistä.

Lukuiset ovat ne kosteikot, joita hoidetaan riistan vuoksi. Muut hyödyt tulevat usein kaupan päälle. Mikäs sen paremmalta maistuu, kuin pannulla paistettu sorsa kosteikkoparsalla.

Mikä ihmeen kosteikkoparsa? Se on leikkimielinen lempinimi erään varsin tärkkelyspitoisen kasvin juuren kärkikasvulle. Kosteikon hoidon yhteydessä esiin nousevat puhtaanvalkoiset rapeat parikymmensenttiset juurenkärjet vetävät vertoja kaupan parsatangoille mennen tullen.

Osmankäämin kitkentä on saanut uuden merkityksen.

Puolen tunnin rupeamasta saa talteen makupaloja parin hengen aterialle. Työtä joutuu herkun eteen tekemään, mutta samalla hoitaa poikue-elinympäristöä ja sorsakantoja.

Sinisorsan täkkä, siivet, koivet, sydän ja kivipiira. Kosteikkoparsaa – osmankäämin juurenkärkiä. Lisäksi tarvitaan vielä suolaa, pippuria, voita ja valurautapannu sekä hyvää juomaa. Vesi kielellä. Nälkäinen riistanhoitaja aikoo syödä kosteikkoa kuntoon.

Lähiruokaa kosteikolta.

Kuvat ja teksti: Mikko Alhainen.

Sateisen kesän riistapellot

Kesäkuun lopussa monessa metsästysseurassa tehtiin riistapeltoja, kesän 2017 sadekuurojen riivaamana…

Tässä tunnelmakuvia Hautavainiolta ja Perkiönmäestä. Näillä EU-tukikelpoisilla pelloilla on tehty sopimus maanomistajan kanssa: metsästysseuran jäsenet hoitavat pellot alusta loppuun, siemenet, apulannat, muokkaukset ja kylvöt. Sadonkorjuusta puolestaan vastaavat valkohäntäpeurat, metsäkauriit, hirvet ja rusakot.

Pelloille kylvettiin Peura-Kauris Diana-siemenseosta Solo- kylvölaitteella. Tämä on näppärä tapa saada tasainen kylvö koko pellolle piensiemenelläkin, eikä tarvitse aivan koko konevajan sisältöä roudata riistapellolle. Sopii hyvin ”kytöheitoille”. Kylvön jälkeen pellot äestettiin hyvin kevyesti, jotta siemen saataisiin mullattua maahan. Apulantaa ei kannata unohtaa saati pihistellä, se levitettiin ennen kylvöä.

Nyt jännitetään vielä heinäkuun alkupuoliskon kelejä, ettei vaan sadekuurot hukuttaisi siemeniä. Toivotaan kasvua ja palataan kytöheitoille taas kun syötävää alkaa nousta ja riistakamerat rapsuvat…

Hautavainio

Perkiö

 

Perkiön lato

Riistapeltotarvikkeita

Riistakamerahavainto traktorista