Talviruokinnan toteuttaminen

Eläinten talviruokinta on hyvä aloittaa ennen lumen tuloa, jotta eläimet löytävät ruokintapaikat ja eläinten elimistöllä on aikaa sopeutua tarjottavaan ravintoon. Kerran aloitettua talviruokintaa tulee jatkaa läpi talven.

Ruokintapaikan ylläpitämiselle tulee olla aina maanomistajan lupa. Ruokintapaikka tulee valita eläinten luontaisten elinalueiden mukaan ja välttää vilkasliikenteisien teiden läheisyyttä. Pihapiirissä toteutettu ruokinta voi johtaa eläinten kesyyntymiseen. Lintujen ruokintapaikan läheisyydessä tulee sijaita pensaikkoa tai muuta suojakasvillisuutta mihin linnut voivat paeta vaaran uhatessa.

Riistanruokinnassa voi hyödyntää omenasatoa, juureksia, perunaa ja rehujuurikkaita. Lisäksi voi tarjota viljaa, kuten kauraa, tai apilapitoista heinää.

Homeista tai muutoin pilaantunutta ravintoa, kuten homeista viljaa, ei tule eläimille tarjota. Ne tulee hävittää muulla tavalla. Kyseenalaista on myös esimerkiksi vanhalle leivällä ruokkiminen. Leipä sisältää hiivoja, jotka voivat aiheuttaa vakavia ruoansulatushäiriöitä ja pahimmillaan eläimen menehtymisen.

Ruokintapaikka tulee pitää puhtaana ja paikkaa kannattaa aika ajoin vaihtaa.

Vaihettumisvyöhykkeiden hoito III

Rantoja hoitamaan – vinkkejä hoitotoimiin

Vesistöihin rajoittuvat vaihettumisvyöhykkeet ovat lajirikkaita elinympäristöjä. Niiden hoidossa tapauskohtainen harkinta ja vesiensuojelun huomioiminen on tärkeää. Avoin rantaniitty on osa hyvää lintuvettä, sillä se tarjoaa tärkeitä pesimäympäristöjä ja ruokailualueita monille sorsa- ja kahlaajalinnuille.  Rantalaidunnuksen loppumisen myötä aiemmin avoimet rannat ovat kasvaneet umpeen ja metsittyneet. Luontaisten ja rakennettujen kosteikkojen vaihettumisvyöhykkeiden monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii jatkuvia hoitotoimia.

Metsien tehokas kuivatus ja ojitukset ovat vähentäneet pienvesien yleisyyttä ja niiden vaihettumisvyöhykkeitä on yhä vähemmän. Kausikosteikkojen, kosteiden painanteiden ja jokivarsien vaihettumisvyöhykkeiden ennallistaminen ja aktiivinen hoito ovat eduksi sekä riistalle, luonnon monimuotoisuudelle että monelle harvinaiselle lajille.              

Näin hoidat avoimia rantoja ja tulvaniittyjä

  • Aloita reunavyöhykkeen hoitotoimet ajoissa. Huolehdi riittävästä avoimuudesta arvokkaan vesilintukosteikon vaihettumisvyöhykkeellä. Vesikasvillisuuden umpeuttamia, korkeiden puiden tai läpitunkemattoman pensaikon ympäröimiä kosteikoita vesilinnut välttävät. Maaston peitteisyys ja yksittäiset kyttäyspuut lisäävät lintujen, poikasten ja munapesien riskiä joutua saalistuksen kohteeksi.
  • Pidä pajukkoa ja puustoa kurissa säännöllisillä raivauksilla ja niitoilla avoimilla rantaniityillä. Suosi laidunnusta, jonka avulla rantaniityt ja hakamaat pysyvät parhaiten avoimina.
  • Säästä avoimilla rantaniityillä pienehköjä pensasryhmiä ja ruoko- ja saratuppaita lintujen suoja- ja pesäpaikoiksi. Poista liian tiheä ja korkea puusto.
  • Säästä kosteikkojen laidalla erityisesti lehtipuita, jotka tarjoavat tärkeää ravintoa kosteikkoeläimistölle.
  • Keskitä laajojen ruovikkoalueiden niitto osalle aluetta ja säästä myös yli hehtaarin laajuisia alueita koskemattomina sulkivien vesilintujen ja yhtenäisiä ruovikoita vaativien lajien vuoksi.
  • Tee niitto pesimäajan jälkeen viimeistään elokuun alkupuoliskolla. Näin ravinteita poistuu mahdollisimman paljon. Vie leikkuujäte pois vedestä riittävän kauas maalle kompostoitumaan, jotta ravinteet eivät pääse rehevöittämään vesistöä.
  • Toista raivaus ja niitto umpeenkasvaneilla alueilla aluksi vuosittain ja sitten 2 – 4  vuoden välein.

 

Jari Kostet

 

Pienpetojen pyynti on aktiivista riistanhoitoa

Pienpetojen pyynti on aktiivista riistanhoitoa, joka toimeliaalle riistanhoitajalle ja metsästäjälle on varmasti mieluista. Keväisin toteutettuna sen riistanhoidollinen arvo on suurimmillaan, mutta syksy on muutoin otollisinta aikaa erityisesti supikoiran pintapyytäjälle. Pintapyynti tuo mukavaa vaihtelua normaaleihin syksyn metsästysmuotoihin, jotka tapahtuvat usein varhain aamulla tai päiväsaikaan.

Syksyisen pintapyynnin suurin anti lienee tarjota sekä metsästävälle riistanhoitajalle että hänen koiralleen virikkeitä, mutta myös riistanhoidollista merkitystä erityisesti paikallistasolla sillä on, kun pyynti kohdennetaan vieraslaji supikoiraan. Supikoiran pyynnissä on tavoitteena saada mahdollisimman paljon saalista ja pintapyynti-illan saalis nouseekin helposti yhdessä illassa keskimääräisen loukkupyytäjän vuosisaaliin tasolle.

Pintapyynti voidaan aloittaa jo elokuussa, mutta yleensä parhaat tulokset eli suurimmat saalismäärät saadaan lokakuussa iltojen viilennettyä ja metsien tarjotessa supikoiralle evästä mm. hirven teurasjätteiden muodossa. Hirven kaatopaikat ovatkin pintapyytäjän hotspotteja loka- marraskuun pyynnissä. Myöhemmin syksyllä on lisäksi varmempaa, että pintapyyntikoiran haukussa on supikoira eikä mäyrä, joita myös silloin tällöin päätyy pintapyynnin yhteydessä saaliiksi aiemmin syksyllä.

Olennaisinta pintapyynnissä on asian ymmärtävä koira.  Koiran ymmärrystä aiheeseen voi lisätä vain viemällä sitä säännöllisesti metsään. Ensimmäiset supikoirat kannattaakin ottaa ”varman päälle” esimerkiksi hyödyntämällä nykytekniikkaa lähettävän riistakameran muodossa.

Koira oppii nopeasti toimimaan pimeässä ja ymmärtää, mistä pintapyynnissä on kysymys, kun toistoja helpoista supikoirista saadaan muutamia – ja joskus jää jokin nopeampi ja ovelampi yksilö saamatta.

Toimivan pintapyyntikoiran avulla tapahtuva supikoirien ilta- ja yöpyynti on jännittävä metsästysmuoto erityisesti nuorelle metsästäjälle ja mikä olisikaan parempi tapa opettaa nuorisoa riistanhoitoon. Samalla voi syttyä myös kipinä metsästyskoiriin ja koiraharrastukseen.

Vaihettumisvyöhykkeiden hoito II

Pellolta metsään – vinkkejä hoitotoimiin

Peltojen reunoilla on monenlaisia vyöhykkeitä – avoimen niittymäisiä, puoliavoimia tai sulkeutuneita hakamaita ja monikerroksellisia reuna-alueita. Laidunnus ja niitto ovat aikojen saatossa muokanneet usein puustosta ja niittylaikuista mosaiikkimaisen luoden samalla ihanteelliset olosuhteet valosta, lämmöstä ja avoimuudesta hyötyville kasveille ja hyönteisille.

Näiden kohteiden hoidossa tärkeää on säilyttää ja korostaa sellaisia arvokkaita piirteitä, jotka luovat lisäarvoa riistalle, maisemalle ja luonnon monimuotoisuudelle, kuten lehtolajistolle. Pellon ja metsän välisten vaihettumisvyöhykkeiden puuston ja kasvien lajirikkaus luo monimuotoisuutta maatalousmaisemaan.

Tavoitteista riippuen voidaan pyrkiä lähinnä kolmeen erilaiseen rakenteeseen:
1) avoimeen niittyreunaan,
2) puoliavoimeen hakamaiseen vaihettumisvyöhykkeeseen tai
3) puustoiseen vaihettumisvyöhykkeeseen.

Näin hoidat peltojen reunoja

  • Korosta hoidossa puoliavoimuutta, mosaiikkimaisuutta, suojan riittävyyttä ja sekä pelto- että metsälajistoa hyödyttävää monipuolista ravintokasvilajien valikoimaa.
  • Suojaa luodaan säästämällä metsänhoidossa erilaiset pensaat, katajat ja lehtipuut. Suosi pellon reunalla matalakasvuisia lajeja. Puu- ja pensaskerroksen monikerroksellisuutta lisätään pellolta metsään päin. Peltoviljelmiä varjostavia havupuita poistetaan.
  • Säästä tarpeen mukaan leveäoksaiset suojakuuset ja kuusiryhmät ja luo tarvittaessa kuusista suojaa latvomisen avulla. Myös suojaistutukset voivat tulla kyseeseen.
  • Säästä marjoja tai pähkinöitä tuottavia lajeja ravinnoksi linnuille ja nisäkkäille, kuten pihlajaa, tuomea, paatsamaa, tammea ja pähkinäpensasta. Säästä lahopuut.
  • Huolehdi kenttäkerroksen ravintokasvien kuten mustikan, metsämansikan ja erilaisten niittykasvien hyvinvoinnista.
  • Luo avoimia niittylaikkuja, joista hyötyvät monien niitty- ja ketokasvien ja päiväperhosten lisäksi pienet hirvieläimet, peltokanalinnut ja rusakot.
  • Vaihettumisvyöhykettä voi myös laajentaa perustamalla pellon puolelle ruokaa ja suojaa tarjoavan riistapeltokaistan.
  • Vältä torjunta-aineiden ja lannoitteiden leviämistä vaihettumisvyöhykkeelle.
  • Pellon reunojen hakkuu onnistuu pellolta käsin poimien. Puoliavoimen vaihettumisvyöhykkeen rakenteen ylläpitäminen vaatii toistuvaa puuston ja pensaskerroksen perkaamista ja harventamista.

Pensas- ja lehtipuuvaltainen vaihettumisvyöhyke talousmetsästä pellolle parantaa ilman liikkumista ja valoisuutta pellon reuna-alueilla, jolloin pelto kuivuu nopeammin keväällä ja sateen jälkeen. Toimenpide parantaa pellon viljeltävyyttä ja sadon kypsymistä. © Jari Kostet 2014.