Siirry sisältöön Siirry sivustokarttaan

Peura- ja kaurissaalis Satakunnassa

Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueella kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella 7026 valkohäntäpeuraa. Saalismäärä väheni noin 18 prosenttia edelliseen metsästyskauteen verrattuna. Suurimmillaan peurasaalis on ollut vuosina 2021–2022, jolloin toimialueella kaadettiin noin 13 500 valkohäntäpeuraa vuosittain.

Päättyneen kauden saaliista 50 prosenttia oli vasoja, ja aikuisista saalispeuroista 59 prosenttia oli uroksia. Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin 61 prosenttia. Pinta-alaan suhteutettuna eniten peuroja kaadettiin Kokemäenjoen eteläpuolisella rannikkoalueella.

Valkohäntäpeuran kannantiheys vaihtelee huomattavasti Satakunnan riistakeskusalueen sisällä. Luonnonvarakeskus tuottaa lähiviikkoina arvion peurakannan koosta tällä hetkellä.

Pienimmän hirvieläimemme metsäkauriin saalismäärä oli Satakunnan toimialueella päättyneellä kaudella 1314 yksilöä, mikä on noin 31 prosenttia edelliskautta vähemmän.  Vuotuinen metsäkaurissaalis kasvoi toimialueella voimakkaasti vuoden 2022 ennätyssaaliiseen (2 767 kpl) asti, mutta viime vuodet myös metsäkauriin saalismäärä on ollut vahvassa laskussa.

Kuusipeuroja kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella 21 eläintä. Luonnonvaraisia kuusipeuroja esiintyy Satakunnassa lähinnä Porin ja Merikarvian välisellä rannikkoseudulla. Etenkin nuoret kuusipeurapukit kulkevat välillä pitkiäkin matkoja, joten satunnaisina vaeltajina lajia on kuitenkin mahdollista tavata myös muualla Satakunnassa.

Taulukko: Satakunnan riistakeskusalueen valkohäntä- ja kuusipeurasaalis riistanhoitoyhdistyksittäin (pdf)

Metsäkauriin saalistilasto

Antti Impola

Antti Impola

Riistapäällikkö, Satakunta

Suomen riistakeskus

Satakunta
Laaja, Reima

Reima Laaja

Riistasuunnittelija, Satakunta

Suomen riistakeskus

Satakunta