Siirry sisältöön Siirry sivustokarttaan

Kiiruna

Lagopus mutus

Tuntomerkit

Kiiruna muistuttaa riekkoa. Talvipuku on valkoinen, mutta kukolla on musta ohjasjuova silmän ja nokan välissä. Naaraalla juova on heikko tai puuttuu. Kevätpukuisen koiraan pää, kaula ja etuselkä ovat tummanharmaat ja valkoisten täplien kuvioimat. Koiraan kesäpuvun yleissävy on grafiitinharmaa. Naaras on vaaleampi ja kellerväsävyisempi kuin koiras. Kiirunakoiraan ääni on nariseva. Kiirunaa on kaikkina vuodenaikoina vaikea havaita maastossa hyvän suojavärin vuoksi.

Riekko ja kiiruna ovat lähisukulaisia. Ne poikkeavat selvästi muista kanalinnuista, mutta niiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa. Tosin tätä ongelmaa ei ole muualla kuin Pohjois-Lapin tunturipaljakoiden reunoilla, missä molemmat lajit voivat esiintyä lähekkäin. Talvella lajit ovat lumivalkeita, vain pyrstö on molemmilla lajeilla musta. Kiirunakoiraalla on – erotukseksi riekosta ja kiirunanaaraasta – musta ohjasjuova nokan ja silmän välillä. Tämä erottuu myös muissa puvuissa, joskin heikommin.

Kiirunanaaras ja riekko ovat siis väritykseltään identtiset, vain kiirunan hieman pienempi koko ja hennompi nokan muoto erottavat lajit toisistaan. Alkukesästä riekkokoiras on punaruskean ja valkean kirjava. Syksyä kohti mentäessä koiras vaihtaa naarasta muistuttavaan, kellertävän sävyiseen ja täplikkääseen pukuun. Siivet ja vatsa ovat valkoiset kaikissa puvuissa. Kiiruna on riekkoa harmaamman sävyinen, ja siitä puuttuvat punaruskean sävyt. Etenkin koiras on yleissävyltään grafiitinharmaa. Naaras on kellertävämpi muistuttaen näin enemmän riekkonaarasta. Lentoon lähtiessä kokovalkeat siivet ovat näkyvin tuntomerkki molemmilla lajeilla.

Parhaiten lajit erottaa toisistaan äänten perusteella: riekolla äänet ovat kuuluvia, nenäsointisia päkätyksiä, kun taas kiirunan äänet ovat vaimeita narinoita tai korinoita.

Kiirunanaaras tunturipaljakalla.

Esiintyminen

Kiiruna pesii Suomessa vain pohjoisimman Lapin tuntureiden paljakka-alueilla. Linnun näkee useimmin valoisina kesäöinä, jolloin koiras vartioi reviiriään näkyvästi kiven, kalliopahdan tai muun, ­ympäristöä korkeamman kohdan päällä istuen.

Ravinto

Talvella vaivaiskoivun oksat ja silmut sekä variksenmarjan versot. Kesällä ruoho- ja varpukasvien silmut, lehdet, siemenet ja marjat.

Lisääntyminen

Soidin huhti-toukokuussa. Koiras päästää pitkiä narisevia huutosarjoja. Laji on yksiavioinen. Munii touko-kesäkuussa 7–11 vaaleata mustanruskeatäpläistä munaa. Pesä vaatimaton matala maakuoppa rinteessä kiven tai varvikon suojassa. Pesää on hyvin vaikea löytää.
Yksiavioinen

Jäljet

Kiirunanjalat ovat varpaita myöten höyhenpeitteisiä. Varpaat ovat lyhyet, mutta kynnet ovat pitkät, ja jäljen pituus 4-5 cm. Varpaiden höyhenpeite piirtyy jälkeen, jolloin varpaat näyttävät paksuilta ja jäljen ääriviivat ovat suttuisen epäselvät.

Jätökset

Kiirunan ulosteet muistuttavat teeren ulosteita.

Metsästys

Kiirunaa metsästetään riekonmetsästyksen ohessa jonkin verran.

Hoitosuunnitelma

Suomen metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelmassa (mmm.fi) tavoitteena on parantaa ja lisätä metsäkanalinnuille sopivia elinympäristöjä. Keskeiseksi kannanhoitokeinoksi nousee talousmetsien luonnonhoito.

Hoitosuunnitelmassa esitetään käytännön toimia, joiden avulla lintukannat voidaan pitää elinvoimaisina ja kestävästi metsästettävinä. Tässä työssä yksityinen metsänomistaja on avainasemassa.

Tavoitteina on erityisesti turvata riittävästi elinympäristöjä havumetsävyöhykkeen riekkokannalle, lisätä kasvatusmetsien soveltuvuutta metsäkanalinnuille, turvata riittävä mustikanvarvusto ja lisätä avainympäristöjen määrää.