Kamera kulkee usein mukana metsästysretkillä. Ja aina joskus räpsähtääkin. Albumeihin on kertynyt kuvia elinympäristöistä. Sieltä mistä lintuja on…
Metsä
Onnistumisen iloa
Viime talvena minun ja naapurini tiloilla tehtiin ensiharvennuksia ja kunnostusojituksia. Samassa yhteydessä teetimme kitu- ja joutomaaosien ennallistamista, jota…
Mietteitä mustikasta
Riistakolmiolaskennassa otetaan parhaillaan loppukiriä. Osassa maata rankat sateet ovat vaikeuttaneet laskentaa. Toivotaan, että tulevana viikonloppuna säät suosivat laskijoita…
Jokainen kolmio on tärkeä!
Metsäkanalinnuilla on takana kolme heikkoa lisääntymiskautta. Huonot lintuvuodet ovat näkyneet myös saaliissa. Viime vuoden metsäkanalintusaalis oli pienin vuosikymmeniin.…
Paloa riistan vuoksi
Kaasupullon kohahdus harvan männikön reunassa. Savuntuprahdus. Pian täytyy jo perääntyä kuumuudesta liekkien lyödessä yhä korkeammalle. Tulirintama siemenpuumetsikön reunassa…
Nuolukivet kannontappiin – on sarvenkasvatuksen aika
Juhannusjuhlaa miettiessä on aika miettiä myös nuolukiviä. Nuolukivien tarjoamat suolat, hivenaineet ja mineraalit ovat nimittäin tärkeitä yhdisteitä kaikille…
Sekametsillä hyvinvointia kaikille
Metsäkanalinnut hyötyvät sekametsäisyydestä monin tavoin. Kuusi-mänty-sekoituksen, kuusi tarjoaa suojaa pedoilta. Mänty puolestaan turvaa metson talviravinnon. Toistaiseksi ei tiedetä…
Metson pesän tarina
Metsästäjä Tauno Jaakkola löysi 18.5. koppelon pesän Joutsan Pappisista. Pesässä oli 8 munaa. 81-vuotias Tauno suojasi pesän saippualla.…
Lupa toimia – riistan vuoksi
Nyt on lupa toimia, siis riistan vuoksi. Ja kilpailu mielessäkin. Käynnissä on kilpailu Suomen parhaasta luonnonhoitajasta. Hoidatko sinä…