Kamera kulkee usein mukana metsästysretkillä. Ja aina joskus räpsähtääkin. Albumeihin on kertynyt kuvia elinympäristöistä. Sieltä mistä lintuja on löytynyt. Monesti muistuu mieleen myös ympäröivä maasto. Kuvia on kertynyt kanalintujahdeista Ruotsista ja Suomesta. Kun kuvia selailen yksi asia tuntuu monesti vahvistuvan. Kun yhteen sanaan tiivistän, sanon pienipiirteisyys. Siis pienipiirteisyys. Siitä millainen elinympäristö sopii metsäkanalinnuille. Myös muullekin riistalle.
Pienipiirteisyys on pienialaista monimuotoisuutta, joka on mielestäni vähentynyt metsissämme. Se katoaa kun kasvatetaan yhtä samanikäistä puulajia ja unohdetaan kaikki muu. On tehty liikaa puupeltoja. Pienipiirteisyyden yksi keskeisin rakennustekijä on vesi. Se on johdettu pois metsistämme. Tehokkaalla ojituksella.
Elinympäristöjen pienipiirteisyys näkyy erona naapuriimme Ruotsiin verrattaessa. Siellä on koluttu metsiä kanalintujen perässä. Ja monesti ollut kateellinen – naapurin paremmista lintukannoista. Ja minusta suurin ero syntyy ojituksesta – pienipiirteisyyden murentajasta. Ojitusta kun ei ole naapurissa tehty juuri ollenkaan. Tuntuu olevan metsänhoito muutenkin suurpiirteisempää – näin säilyy paremmin sisäinen pienipiirteisyys.
Kun vettä ei johdeta pois, muokkaa se vääjäämättä metsän sisäisiä rakenteita. On kosteita korpinotkoja, rikkaita vaihettumisvyöhykkeitä. Kanalintupoikueille tärkeimpiä elinympäristöjä. Vesi muokkaa metsän luontaista monipuolisuutta, säilyy rakenne usein kerroksellisena, suojaa ja ruokaa antavana.
Mennyt on mennyttä, toivoa kuitenkin Suomessa on. Kun kuvia selailen ja pienipiirteisyyttä mietin niin itselläni vahvistuu vahva usko riistanmetsänhoidon ohjeisiin. Noiden ohjeiden avulla voidaan palauttaa samat elementit takaisin meidän metsiin. Pienipiirteisyyden elementit rakentuvat puuston koko- ja tiheysvaihtelusta, vähintään 3 eri puulajista, riistatiheiköistä, runsaasta alikasvoksesta ja elinvoimaisesta varvustosta. Vesi on ollut näiden piirteiden muovaamisessa aiemmin se luontainen voima.
