Päättyneellä karhunmetsästyskaudella saatiin saaliiksi yhteensä 179 karhua, joista 69 kaadettiin poronhoitoalueen kiintiömetsästysalueella. Ennen metsästyskauden alkua Suomen karhukannaksi arvioitiin 1 720–1 840 yli vuoden ikäistä yksilöä.
Tietoa ja elämyksiä Metsämessujen Biotalousosastolla
Mietitkö, miten saat riistan viihtymään metsässäsi tai kaipaatko neuvoja metsäverotukseen? Esimerkiksi näihin kysymyksiin saat vastauksia Metsämessuilla Helsingin Messukeskuksessa 11.–13. marraskuuta.
Riista-aiheinen oppimissivusto avattu!
Riistakoulu on uusi oppimissivusto, joka on suunnattu peruskoulun viides- ja kuudesluokkalaisille. Riistakoulu on rakennettu uuden opetussuunnitelman sisältöjen ja tavoitteiden pohjalta.
Metsämessuilla riistametsänhoitoa metsäkanalinnuille
Suomen riistakeskus on mukana Metsämessuilla 11.–13. marraskuuta 2016 Messukeskuksessa Helsingissä. Osastomme (6 D 62) teemana on riistametsänhoito.
Kannanhoidollisten saalissusien iät määritetty
Talvella 2016 kannanhoidollisessa metsästyksessä kaadettujen susien iät on määritetty.
Radiolähettimiä ja -mikrofoneja luvista vapaaksi
Viestintävirasto esittää, että harrastuskäyttöön tarkoitetut radiopuhelimet kuten metsästysradiot sekä koiratutkat ja radiomikrofonit vapautetaan luvista ensi vuoden alusta.
Käytännönläheisiä video-ohjeita riistanmetsänhoitoon
Suomen riistakeskus ja Suomen Metsäsäätiö ovat julkaisseet uusia videoita riistametsänhoidon menetelmistä. Video-ohjeissa esitellään taimikonhoitoa ja harvennusta, alikasvoksen merkitystä ja riistallisia erityiskohteita. Videot ovat kaikkien vapaasti saatavilla osoitteessa riistametsa.fi.
Riistan talviruokinta jatkuu yli talven
Ruokinnassa tulee huomioida sopiva paikka ja ravinto, ja ruokintaan tulee sitoutua koko kaudeksi. Eläinten ruokkimiseen voi hyödyntää yli jääneen sadon – samalla ehkäistään nälän väsyttämien eläinten aiheuttamia vahinkoja.
Naali yritti pesiä Suomessa 20 vuoden tauon jälkeen
WWF:n rahoittaman ja Metsähallituksen ylläpitämän riistakameran tallentamat kuvat paljastavat naalin yrittäneen pesiä Suomessa tänä vuonna. Edellinen varma poikuehavainto on vuodelta 1996.
Susien kannanhoidollisen metsästyksen arviointi valmistunut – Metsästys jatkuu muutoksin
Hoitosuunnitelmassa edellytettiin, että kahden vuoden jälkeen tehdään arvio metsästyksestä ennen päätöstä metsästyksen jatkamisesta. Arvioinnin johtopäätöksenä on, että vaikka tavoitteet susisaaliin rakenteen ja susien kokonaispoistuman suhteen eivät täysin toteutuneet, metsästystä tulisi jatkaa eri tavoin säädeltynä.