Afrikkalaista sikaruttoa (ASF) on todettu ensimmäistä kertaa Viron Saarenmaalla. Viron saaret ovat tähän asti olleet vapaita taudista ja ASF-rajoitusalueen ulkopuolella. Metsästysmatkailijoita pyydetään ehdottomaan varovaisuuteen.
Kosteikkohankkeen tulokset julkaisuina
Kotiseutukosteikko LIFE+ -loppuraportti ja Layman-raportti ovat luettavissa kosteikko.fi-nettisivuilla. Suomen riistakeskus kiittää kaikkia hankkeeseen osallistuneita sekä rahoittajia Kotiseutukosteikko-hankkeen onnistumisesta.
Metsällä valtakunnanrajan läheisyydessä huomioitavia asioita
Rajavartiolaitos muistuttaa hirviseurueita hakemaan lupaa rajavyöhykkeellä liikkumiseen hyvissä ajoin ja kehottaa metsästäjiä välttämään koirien irti päästämistä aivan rajavyöhykkeen tuntumassa.
Karhun metsästys alkaa
Karhun metsästys alkaa lauantaina 20. elokuuta. Suomen riistakeskus on myöntänyt yhteensä 113 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen.
Laumanvartijoita ja oppia petoaidan rakentamiseen YouTube-videolla
SusiAita-hanke on koonnut kesän infotilaisuudet videoiksi. Aiheina ovat olleet maakunnan susi- ja susivahinkotilanne, koti-ja tuotantoeläimien suojaaminen pedoilta esimerkiksi laumanvartijakoirien ja petoaitojen avulla sekä tuen hakeminen perinnemaisemien hoidolle.
Vesilintujen metsästys alkaa
Vesilintujen metsästys alkaa lauantaina 20. elokuuta kello 12.00. Metsästystä tulee kohdentaa runsaslukuisiin sorsalajeihin, kuten sinisorsaan, taviin ja telkkään, joiden kantojen kehitys on ollut suotuisaa.
Sinisorsa ja tavi runsastuivat
Merkittävimmistä riistasorsista sinisorsan ja tavin pesimäkannat runsastuivat. Useat sorsalajit ovat kuitenkin edelleen vaikeuksissa.
Pantasusien paikannustiedot jälleen nettiin
Pantasusien paikannustiedot näkyvät Luonnonvarakeskuksen (Luke) Riistahavainnot.fi-palvelussa jälleen 19. elokuuta alkaen. Palvelulla pyritään vähentämään erityisesti susien aiheuttamia koiravahinkoja metsästyskauden aikana.
Anna panoksesi ilveksen hoitosuunnitelman päivitystyöhön
Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma päivitetään vuosien 2016–2017 välisenä aikana. Otakantaa.fi-palvelussa on julkaistu ilveskannan hoitosuunnitelman päivittämiseen liittyvä keskustelufoorumi.
Hirvieläinten pyyntilupia edellisvuotta enemmän
Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan metsästyskauden hirvieläinten pyyntiluvat. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa.