Siirry sisältöön

Uusia avauksia taantuneiden riistavesilintujen hoitoon

Suomen riistakeskus julkaisi taantuvien riistavesilintujen hoidon toimenpideohjelman.

Heinätavin, punasotkan, nokikanan, haapanan, tukkasotkan ja jouhisorsan pesimäkanta on laskentojen perusteella viime vuosikymmeninä pienentynyt merkittävästi. Suomen riistakeskus on laatinut lajeille kantojen hoidon toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on löytää käytännön keinoja koko vesilintujen lajiryhmän kannankehityksen kääntämiseen kasvu-uralle.

-Taantuvien riistavesilintujen hoidossa tavoitel­laan nykyistä parempaa poikastuottoa, metsäs­tyksen kestävyyden parantamista ja parempaa tietoa kantojen runsaudesta ja metsästyssaaliista, riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi Suomen riistakeskukselta kertoo.

Toimenpide-ehdotukset koskevat elinympäristö­jen kunnostusta ja hoitoa, kilpailun ja saalistuksen vähentämistä, metsästyksen säätelyä ja kantojen runsautta sekä saalista koskevan tiedonkeruun ke­hittämistä. Tavoitteena on myös yhä tarkemman riistatiedon tuottaminen.

-Luonnon monimuotoisuuden vähenemistä ei voida pysäyttää pelkästään perinteisen suojelun keinoin, vaan rinnalle tarvitaan elinympäristöjen kunnostamista ja hoitoa sekä suojelualueilla että maa- ja metsätalousalueilla, Nurmi sanoo.

Toimenpideohjelma tukee ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön laaja-alaisen elinympäristöjen tilan parantaminen -hankkeen valmistelua.

Nurmi toivoo, että maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhteistyöhanke kosteikkojen ja suoelinympäristöjen luonnonhoidon edistämiseksi etenee hallitusohjelmaan saakka, jotta vesilintujen elinympäristöjen hoitoa, vieraspetojen pyyntiä ja muita toimenpiteitä voidaan tehostaa.

Taantuvien riistavesilintujen hoidon toimenpideohjelma luettavissa 

Lisätietoja