Siirry sisältöön

Suomen riistakeskus erämessuhuumassa Riihimäellä

Riihimäen Erämessut ovat jälleen täällä 9.–12. kesäkuuta. Suomen riistakeskus on tietenkin menossa tiiviisti mukana. Tule osastollemme tekemään leikkimielinen Minkälainen metsästäjä olet? -testi ja keskustelemaan kanssamme Oma riista -palvelusta sekä mieltä askarruttavista riista-asioista.

Suomen riistakeskus, joka perinteisesti on ollut messuilla omalla osastollaan, on tänä vuonna mukana luonnonvara-alan hallinnon yhteisellä biotalousosastolla A26 maa- ja metsätalousministeriön, Metsähallituksen, Maanmittauslaitoksen, Eviran ja Luonnonvarakeskuksen kanssa.

Suomen riistakeskuksen pisteellä on joka päivä Oma riista -helpdesk, jossa saa neuvontaa vaikkapa sähköisen metsästyskortin käyttöönottoon tai uusiin hirvitieto-ominaisuuksiin. Osastollamme pääsee myös tekemään hauskan Minkälainen metsästäjä olet? -testin. Tule siis testaamaan oma metsästäjäidentiteettisi ja osallistu hienojen palkintojen arvontaan. Pääpalkintona kaikkien osallistujien kesken arvotaan vuoden lopussa 1500 euron arvoinen metsästysmatka.

Biotalousosastolla käsitellään laajasti erätaloutta, eli esimerkiksi kalastusta, metsästystä ja eräretkeilyä. Osastolla järjestetään mielenkiintoisia kilpailuja, joissa parhaat tai luovimmat ratkaisut palkitaan. Ohjelma-areenalla puhutaan muun muassa riistatalouden hyvinvointivaikutuksista, suurpedoista, riistakolmioista, eräkasvatuksesta, vaelluskaloista ja vieraslajeista.

Tervetuloa ja nähdään Riihimäen Erämessuilla!

Lue lisää Riihimäen Kansainvälisten Erämessuista ja niiden tarjonnasta!