Siirry sisältöön

Metsähallituksen kanalintulupien myynti siirtyy viikolla

Kanalintujen kiintiölupien syksyn myynti valtion maille alkaa maanantaina 28. elokuuta alueittain porrastetusti. Riistakolmioiden laskenta-ajan pidentämisen vuoksi metsäkanalintujen metsästysajat päätetään aiempaa myöhemmin.

Tieto lintukantojen vuosittaisesta tilasta saadaan riistakolmiolaskennoilla. Metsäkanalintujen metsästysaikaa on viime vuosina lyhennytty ministeriön asetuksella heikkojen lintukantojen vuoksi. Kestävän metsästyksen turvaamiseksi Metsähallituksen kanalintulupia myydään kaksivaiheisesti: osa luvista laitettiin myyntiin jo kesäkuussa ja loput elokuussa riistakolmioiden laskentatulosten selvittyä.

Riistakolmioiden kesälaskenta-aika on tänä vuonna 28.7.–13.8., jotta sääolosuhteet suosisivat mahdollisimman kattavien laskentojen tekemistä. Luonnonvarakeskus tuottaa laskentojen perusteella kanta-arvion, Suomen riistakeskus tekee esityksen metsästysajoista ja maa- ja metsätalousministeriö laatii 21.8. mennessä asetusluonnoksen. Lausuntokierroksen jälkeen lopullinen metsästysasetus astuu voimaan juuri ennen kauden alkua: metsäkanalintujen metsästysajat ilmoitetaan viimeistään 8.9. riista.fi-sivustolla.

Tuoreisiin laskentatuloksiin ja ministeriön asetusluonnokseen perustuva kanalintulupien lisäkiintiön myynti valtion maille alkaa aiemmasta tiedotuksesta poiketen vasta maanantaina 28.8.2017. Näin ollen luvat tulevat alueittain myyntiin seuraavasti kunakin päivänä kello 9.00 alkaen:

– Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomen alueet 28.8.
– Salla, Savukoski, Pelkosenniemi, Sodankylä, Kemijärvi 29.8.
– Pohjanmaa ja Kainuu 30.8.
– Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello, Rovaniemi, Ranua, Simo, Tervola, Ylitornio, Posio 31.8.
– Enontekiö, Inari, Utsjoki 1.9.

Kanalintulupia voi ostaa verkkokaupasta (verkkokauppa.eraluvat.fi) ja puhelinpalvelustamme (020 69 2424).

Lisätietoja:

Ahti Putaala, ylitarkastaja, Metsähallitus, p. 0206 3966 19

Lue lisää:

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote metsästysasetuksesta

Luonnonvarakeskuksen tiedote riistakolmiolaskennoista

Suomen riistakeskuksen tiedote metsästysajoista