Pohjois-Suomessa 8 §:n alueella valtionmaiden ampujamääriä koskeva vähimmäisampujasääntö otetaan vuoden 2018 hirven pyyntilupaharkinnassa käyttöön myös Inarin osalta. Valtion…
Julkiset hallintotehtävät
Hirvieläinluvat haetaan Oma riista -palvelussa
Hirvieläinten pyyntilupien haun voi tänä keväänä suorittaa ensimmäistä kertaa alusta loppuun sähköisesti Oma riista -palvelussa. Viime keväänä käyttöön…
KORJAUS – viimeinen poikkeusluvilla saaliiksi saatu ahma oli naaras
Suomen riistakeskus tiedotti 2.3. vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla saaduista ahmoista. Tiedotteen mukaan saaliiksi saatiin helmikuun loppuun mennessä yhteensä kahdeksan ahmaa,…
Peura- ja kaurissaaliit kasvoivat huomattavasti
Pienten hirvieläinten metsästyskausi päättyi tammikuun lopussa. Saaliiksi saatiin noin 41 200 valkohäntäpeuraa ja noin 9 400 metsäkaurista. Toteutunut…
Ilvessaalis pienentyi hieman – saalis 387 yksilöä
Ilveksen kannanhoidollinen metsästyskausi päättyi helmikuun lopussa ja saaliiksi saatiin 387 ilvestä. Viime metsästyskaudella saalis oli 399 ilvestä. Luonnonvarakeskuksen…
Vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla saaliiksi kahdeksan ahmaa
Suomen riistakeskus myönsi tammi- ja helmikuussa poikkeusluvat yhteensä kahdeksan porovahinkoja aiheuttavan ahman pyytämiseksi. Osaan poikkeuslupahakemuksista riistakeskus teki kielteisen…
Susipoikkeusluvat kritiikin kohteena, tutustu ”yhden susipoikkeusluvan tarinaan”
Keskustelu susien poikkeuslupien myöntämisestä tai eväämisestä käy kiivaana ja keskustelua värittävät lukemattomat väärinymmärrykset. Nyt kannattaa tutustua Itä-Suomen hallinto-oikeuden…
Hirvisaaliissa selvää kasvua
Syksyn 2017 hirvijahdeissa saatiin saaliiksi runsaat 56 500 hirveä, mikä on noin 14 prosenttia edellisvuotta enemmän. Monin paikoin…
Suden poikkeusluvat — painostuksella ei voi vaikuttaa yksittäisiin päätöksiin
Suomen riistakeskus ei tee riistapolitiikkaa, se toteuttaa sitä. Suomen riistakeskus noudattaa lainsäädäntöä ja toimii maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa…
Kaikki ahmapoikkeusluvat myönnetty – saaliiksi jo neljä ahmaa
Suomen riistakeskus on myöntänyt viime viikolla myönnettyjen neljän poikkeusluvan lisäksi poikkeusluvat neljän ahman pyytämiseksi. Uudet poikkeusluvat myönnettiin Kainuuseen…