Siirry sisältöön

Keski-Suomeen myönnettiin poikkeuslupa mehiläisvahinkoja aiheuttaneen karhun pyyntiin

Suomen riistakeskus on myöntänyt Keski-Suomeen vahinkoperusteisen poikkeusluvan yhden karhun pyyntiin. Poikkeusluvalla voidaan metsästää mehiläisvahinkoja aiheuttanut karhu Jyväskylän ja Jämsän kunnissa rajatulla alueella sijaitsevilla mehiläispesillä tai niiden välittömässä läheisyydessä. Lupa on myönnetty mehiläistarhaukselle aiheutuvien erityisen merkittävien vahinkojen estämiseksi. Pyynnissä on nyt ensimmäistä kertaa mahdollista käyttää myös elävän pyytävää loukkua. Lupa on voimassa kolme viikkoa.

Korpilahdella kaadettiin elokuussa kaksi karhua kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Tästä huolimatta vahingot ovat edelleen jatkuneet. Karhu on hajottanut kesän aikana lupa-alueella ainakin 59 mehiläispesää, joiden korvausarvo on noin 20 000 euroa. Sähköpaimenaitakaan ei ole vahinkoja estänyt.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Keski-Suomen alueella on ennen metsästyskautta 2018 vuotta vanhempia karhuja 130 – 145 yksilöä ja arvioitu pentutuotto vuonna 2018 on 30 yksilöä. Karhuja liikkuu koko maakunnan alueella ja kanta on vakaa.

Lisätietoja: Kursula, Olli

    riistapäällikkö

  • 029 431 2242
  • olli.kursula@riista.fi

 

 Loukkupyyntikokeilusta lisätietoja antaa

Norberg, Harri

Erikoissuunnittelija Suurpetovahingot sekä pyynti- ja poikkeuslupatilastot

  • 029 431 2115
  • harri.norberg@riista.fi