Vieraspeto supikoira pitää pysäyttää Lapissa

Metsästys on tärkein keino estää supikoiran leviäminen kohti pohjoista. Keväthanget ovat tehokkainta aikaa supikoirien poistoon ennen kesän lisääntymisaikaa.

Pienpetoja voidaan pyytää monin eri keinoin. Perinteisellä loukkupyynnillä ja haaskoilta väijymällä saadaan syksyn ja talven mittaan pienpetojen määriä yleisesti vähennettyä. Kevättalvella korostuu aktiivinen pyynti luolista, jäljittämällä ja riistakamerahavaintojen perusteella.

–Oikein kohdennettu ja ajoitettu pienpetojen poisto on arvokasta riistanhoitotyötä, erikoissuunnittelija Mikko Alhainen Suomen riistakeskukselta korostaa.

Pohjoismaisen supikoirahankkeen tavoitteena on pysäyttää lajin leviäminen Norjaan ja Ruotsiin. Päätoimenpiteenä on tehopyynti Pohjois-Suomessa. Hanke tukee paikallisia metsästäjiä koulutuksen ja neuvonnan keinoin sekä tarjoaa kalustoa pyyntiin.

Supikoirahanketta toteuttaa Tmi Juha Mäkimartti. Jos metsästysseuraasi kiinnostaa supikoiran pyyntikoulutus ja KaNu-loukkujen teko alueelle, ottakaa yhteyttä Juha Mäkimarttiin.

Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosissa on seurannassa 10–15 pannoitettua Judas-supikoiraa tilanteen seurantaan ja yksilöiden poistamiseen laajoista erämaista. Pantasupikoiran pyydystämisestä saa 50 € lahjakortin Retkitukkuun. Lahjakortin saa sekä todennetusti vapautetusta eläimestä että pannan palauttamisesta.

Supikoira on Suomen luontoon kuulumattomaton vieraslaji. Sen on haitallinen alkuperäisluonnon monimuotoisuudelle. Erityisesti herkkä pohjoinen luonto on altis supikoiran saalistukselle. Tutkimusten perusteella saalistus uhkaa maassa pesiviä lintuja ja sammakkoeläimiä.

Suomen riistakeskus kerää havainto- ja saalistietoja Lapin supikoirista.  Hyvä tilannekuva supikoiran esiintymisestä on tärkeää, jotta tehopyynti voidaan kohdentaa oikein.

Supikoiran pyynnin lisäksi nyt kannattaa ottaa loppukiri ketunpyyntiin, vaikka perinteisen lippusiimapyynnin merkeissä. Tehokkaalla pienpetopyynnillä voidaan yrittää turvata muun muassa metsähanhen pesimämenestystä.

Jos näet supikoiran Lapissa, saat saaliksi pantasupikoiran tai olet kiinnostunut koulutuksesta, soita Juha Mäkimartille (p. 050-3011 676).

Lisätietoja