Siirry sisältöön

Uudellemaalle viime vuotta vähemmän hirvieläinten pyyntilupia

Uudellemaalle myönnettiin ensi syksyn metsästyskaudelle viime vuotta vähemmän hirven ja valkohäntäpeuran pyyntilupia, mutta kuusipeuralupien määrä kasvoi hieman. Hirvitilanne vaihtelee maakunnan eri osissa. Valkohäntäpeurakannan hoidon tavoitteena on leikata edelleen kantaa Uudenmaan kaikilla hirvitalousalueilla.

Suomen riistakeskus Uusimaa on myöntänyt ensi syksyksi 1857 hirven ja 12 597 valkohäntäpeuran pyyntilupaa.  Hirvenpyyntilupien määrä laski viime vuodesta noin 8 prosenttia ja valkohäntäpeuralupien määrä pieneni noin 11 prosenttia. Yhdellä hirvieläimen pyyntiluvalla saa pääsääntöisesti kaataa yhden aikuisen eläimen tai kaksi vasaa. Kuusipeuran pyyntilupia myönnettiin 386 kappaletta eli noin 17 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Uudenmaan viidestä hirvitalousalueesta kolmella on saavutettu Uudenmaan alueellisen riistaneuvoston asettama hirvitiheystavoite. Yhdellä hirvitalousalueella kanta on tavoitetta hieman harvempi ja yhdellä edelleen tavoitetta tiheämpi. Uudellamaalla yhteenlaskettu hirvikannan tavoitekoko on noin 3 700 hirveä. Tavoitteen toteutumista seurataan Luonnonvarakeskuksen kanta-arviolla, jonka mukaan Uudellamaalla oli viime talvena noin 3 840 hirveä.

Tavoite leikata valkohäntäpeurakantaa edelleen

Valkohäntäpeuran kannanhoidolle asetettiin keväällä 2022 hirvitalousalueittaiset tiheystavoitteet. Uudenmaan kaikilla hirvitalousalueilla tavoitellaan kannan pienentämistä, vaikka kanta alkaa olla lähellä tavoitehaarukkaa varsinkin hirvitalousalueilla Uusimaa – Etelä-Häme ja Uusimaa 4. Luonnonvarakeskus arvioi Uudenmaan valkohäntäpeurakannan laskeneen selvästi maaliskuisessa kanta-arviossaan. Kanta-arvioon peilaten kannan leikkaaminen vaatii edelleen saalismäärän pitämistä korkealla erityisesti niillä alueilla, joilla peuroja esiintyy runsaasti. Viime kaudella kaadettiin 13 317 yksilöä. Uudenmaan peurakanta painottuu vahvasti läntiselle Uudellemaalle, jonne myös valtaosa pyyntiluvista on myönnetty. Itä-Uudellamaalla peurakanta on paikoin edelleen harva.

Suomen riistakeskus kannustaa varsinkin tiheiden peura-alueiden metsästäjiä aloittamaan valkohäntäpeuran pyynnin heti kauden alkaessa syyskuussa. Koska talvi voi olla vähäluminen kannattaa siihen varautua ottamalla käyttöön myös muita pyyntimuotoja kuin vahtimismetsästys. Esimerkiksi pyytämällä mahdollisuuksien mukaan vierailevia koiranohjaajia ja ampujia mukaan jahtiin voidaan lisätä pyyntitehoa lumettomien kelien seuruemetsästyksessä.

 

LISÄTIEDOT

Suomen riistakeskus Uusimaa, riistapäällikkö Visa Eronen, puh. 029 431 2331, sähköposti visa.eronen@riista.fi

Paikallisten riistanhoitoyhdistysten toiminnanohjaajat, yhteystiedot 

Lisätietoja

Eronen, Visa

  • Riistapäällikkö, Uusimaa
  • Suurpeto- ja hyljekantojen verotus
  • 029 431 2331
  • visa.eronen@riista.fi