Hallitus muutti lokakuussa metsästysasetusta niin, että urosteeren metsästys on sallittua 1.–20.1. osissa Suomea. Tarkoitus on sallia näillä alueilla urosteeren talvimetsästys tammikuussa sellaisina vuosina, jolloin teeriä on esiintynyt laskennoissa runsaasti.
Urosteeren metsästys on jatkossa sallittua 1.–20.1. Etelä-Pohjanmaan, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia. Metsästäjäjärjestöt ovat toivoneet teeren talvimetsästyksen sallimista, sillä se on perinteinen metsästysmuoto, jota etenkään nuoret metsästäjät eivät ole päässeet vielä kokeilemaan. Urosteeriä sai edellisen kerran metsästää talvisin 1980-luvulla.
Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle asetusluonnoksen, jossa esitetään, että urosteeren talvimetsästystä ei vielä sallittaisi tänä talvena millään alueella, koska pesimämenestys oli tämän kesän riistakolmiolaskentojen tulosten perusteella kehno. Teerikanta laski tänä vuonna lähes koko maassa.
Koska talvinen metsästys kohdistuisi syksyiseen metsästykseen verrattuna enemmän kannan tuottavaan osaan, olisi se kiellettävä metsästyslain 38 pykälän nojalla maa- ja metsätalousministeriön asetuksella, mikäli kannan tiheys laskisi pitkän aikavälin keskiarvon alapuolelle, tai kannan kääntyessä laskuun. Samalla tavoin varovaisuusperiaatteella talvinen metsästys olisi kiellettävä ministeriön asetuksella, mikäli joltain alueelta ei saataisi riittävän kattavaa laskentatietoa kannan tilasta.
Koska laskentatulosten perusteella kaikki talvimetsästyksen sallimisen edellyttämät kriteerit eivät täyty millään alueella, on varovaisuusperiaatteella urosteeren talvimetsästys tänä metsästysvuonna kiellettävä kaikilla alueilla.
Tiedote lisätietoineen maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilla
Asetusluonnos ja lausuntopyyntö