Siirry sisältöön

Suomen riistakeskus on huolissaan Varsinais-Suomen epävarmasta valkohäntäpeuratilanteesta

Valkohäntäpeuroja on metsästetty Varsinais-Suomessa odotettua vähemmän hyvistä metsästysolosuhteista huolimatta. Vaikka valkohäntäpeura on Varsinais-Suomen tärkein riistalaji, tavoitteena on vähentää kantaa kolarivaaran takia.

Varsinais-Suomen peurakanta on ollut useita vuosia voimakkaassa kasvussa ja saalismääriä on järjestelmällisesti kasvatettu. Kevään 2022 kannanarvio osoitti, että kanta olisi kääntynyt loivaan laskuun tai pysynyt samalla tasolla kuin vuonna 2021. Kannan laskun varmistamiseksi kuluvan kauden tavoitteena on metsästää vähintään saman verran peuroja kuin viime kautena. Kokonaisuudessa Varsinais-Suomen syksyn tämänhetkinen saaliskertymä on kuitenkin tavoitteita perässä. Toisaalta paikoin ollaan saavuttamassa ennätyssaaliita.

Laajalla alueella tarkasteltuna kolarimäärä kuvaa parhaiten peurakannan kokoa. Monin paikoin metsästäjät raportoivat, että peurakanta on vähentynyt. Kolaritilastot eivät kuitenkaan tue käsitystä, sillä kolarimäärät ovat samoissa luvuissa tai jopa kasvaneet viime vuoteen verrattuna.

Kolarit näyttävät kasvaneen erityisesti Varsinais-Suomen läntisillä alueilla valtatie 8 tuntumassa ja sen länsipuolella. Myös Turun ja Salon seuduilla kolaritilasto näyttää kasvua. Hieman valoisammalta vaikuttaa tilanne Loimaan ja Pöytyän alueilla, joissa peurakanta perinteisesti on ollut vahvin. Myös saaristossa näkyy pientä vähennystä kolareissa.

Lisätietoja

Hermansson, Jörgen

  • vs. Riistapäällikkö, Varsinais-Suomi
  • Saaristo sekä pienten hirvieläinten kannanhoito
  • 029 431 2342
  • jorgen.hermansson@riista.fi