Siirry sisältöön

Ruokavirasto: Janakkalan tartuntavyöhykettä laajennetaan uusien fasaanitapausten vuoksi, myös ketulla todettu lintuinfluenssaa

Ruokaviraston tiedote

Ruokavirasto on laajentanut lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi Janakkalaan perustettua tartuntavyöhykettä, sillä paikkakunnalta löytyi myös toisen pitopaikan lähettyviltä tautiin kuolleita fasaaneja. Lisäksi Janakkalassa on löytynyt lintuinfluenssaa kuolleelta ketulta. Eläin löytyi samalta alueelta, jossa viime viikolla fasaaneissa todettiin linnuille korkeaa kuolleisuutta aiheuttavaa H5N1-tyypin lintuinfluenssaa. Fasaanit oli laskettu riistalinnuiksi luontoon lähistön fasaanitarhalta. Ruokaviraston tutkimuksissa varmistui, että ketulla oli samaa tyyppiä oleva korkeapatogeeninen H5N1-tartunta kuin fasaaneillakin.

Janakkalan tartuntavyöhykkeellä on kielletty muun muassa siipikarjan ja muiden lintujen ulkonapito ja siirrot sekä asetettu vaatimuksia lintujen pitopaikkojen suojaamiseksi tartunnalta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on yhteydessä jokaiseen alueelle rekisteröityyn lintujen pitopaikkaan ja antaa asiasta tarkemmat ohjeet. Kaikkien lintulajien metsästys ja riistalintujen kerääminen vyöhykkeeltä tarhattavaksi on kielletty. Ruokavirasto suosittelee, ettei metsästyskoirien koulutuksia tai kokeita järjestettäisi nyt alueilla, joissa on luontoon laskettuja riistalintuja tai riistalintujen tarhausta.

Lintuinfluenssan tarttuminen kettuun on harvinaista, mutta ei täysin poikkeuksellista. Kuluvan lintuinfluenssaepidemian aikana yksittäisiä kettujen H5N8- ja H5N1-tapauksia on raportoitu Iso-Britanniassa ja Alankomaissa. Koiriin ja kissoihin lintuinfluenssavirukset tarttuvat huonosti, mutta mikäli eläin on tahrinut itsensä linnun ulosteisiin, on lemmikki syytä pestä huolellisesti ja huolehtia omasta hygieniasta.

Lintujen riski saada lintuinfluenssa on nyt korkea

Varsinais-Suomessa ja Etelä-Suomessa on havaittu viimeisen viikon sisällä useampi suuri taudinpurkaus luontoon lasketuissa fasaaneissa. Janakkalan ja Salon lisäksi fasaanitartunta on varmistunut myös Orimattilassa yksittäisessä linnussa, ja Paraisilla korkeapatogeeninen H5N8 todettiin harmaahaikaralla. Lintuinfluenssaepidemian pitkittyminen ja luonnonvaraisten lintujen syysmuuton käynnistyminen ovat lisänneet lintuinfluenssa leviämisriskiä myös muualla Suomessa.

Ruokavirasto kehottaa yhä tehostamaan siipikarjatilojen ja muiden lintujen pitopaikkojen tautisuojausta tartuntojen estämiseksi koko maassa. Lintuinfluenssa leviää herkästi luonnonvaraisista linnuista siipikarjaan ja muihin lintuihin, jos linnut ovat suorassa tai epäsuorassa kontaktissa keskenään. Lintuinfluenssa voi levitä alueilta toisille myös epäsuorassa kontaktissa. Riistalintuja ei pitäisi ennen tilanteen rauhoittumista ottaa luonnosta tarhoihin.

Korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviäminen siipikarjan pitopaikkoihin aiheuttaisi suuria taloudellisia tappioita sekä sairastuneiden lintujen lopettamisen, hävittämisen ja tilojen saneerauksen vuoksi että kansainvälisen kaupan pysähtymisen seurauksena. Koska kaikki tartuntapitopaikan linnut joudutaan lopettamaan, on mahdollista, että menetetään myös arvokkaita jalostuseläimiä tai harrastelintuja.

Lintujen hoitoon osallistuvien kannattaa välttää kontakteja luonnonvaraisiin lintuihin luopumalla toistaiseksi lintujen metsästyksestä tai muista harrastuksista, joissa näiden lintujen kanssa ollaan kontaktissa. Lisäksi käyntejä muissa lintujen pitopaikassa tulee välttää. Ruokavirasto ei suosittele luonnonvaraisten sairaiden tai loukkaantuneiden lintujen hoitoon ottamista sellaisiin paikkoihin, joissa on kotieläimenä pidettäviä lintuja.

Tautiepäilyistä ilmoitettava virkaeläinlääkärille

Lintuinfluenssaan viittaavista tautiepäilyistä, mukaan lukien luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemat ja yksittäiset kuolleet petolinnut, tulee ilmoittaa kunnan- tai läänineläinlääkärille. Mikäli oireita havaitaan siipikarjassa tai muissa vankeudessa pidettävissä linnuissa, on asiasta välittömästi ilmoitettava kunnaneläinlääkärille. Muut yksittäiset kuolleena löydetyt linnut voi hävittää sekajätteenä.

Kunnaneläinlääkäri huolehtii tarvittavien näytteiden lähettämisestä Ruokaviraston Helsingin toimipaikkaan.

Lintuinfluenssavirukset tarttuvat huonosti ihmiseen, ja tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritteisiin.

Lisätietoja:

Yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu, p. 029 520 4436, etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi