Riistakolmiolaskennat nettiin, testausta helmikuussa

Riistakolmiolaskentojen aikaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen postiluukku käy tiuhaan. Noin tuhatkunta riistakolmioiden laskijaa palauttaa laskentatiedot paperilla postitse. Aluksi avataan kirjeet, sitten alkaa käsin tehtävä tietojen tallennus. Nyt laskentatietojen palauttamiseen on tulossa kaivattu muutos, myöhemmin uudistuu myös laskentojen raportointi.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on yhdessä Suomen riistakeskuksen kanssa kehittämässä riistakolmiot.fi -nimistä palvelua, johon laskijat voivat itse tallentaa kolmionsa riistahavainnot. Helmikuun loppupuolella palvelua pääsevät aluksi testaamaan noin 30 vapaaehtoista laskijaa. Kaikille laskijoille avoin palvelu on tarkoitus ottaa käyttöön tulevan kesän laskentoihin.

– Testivaiheesta saatu palaute on ensiarvoisen tärkeää. Sen perusteella palvelua kehitetään eteenpäin, korostaa hankkeen projektipäällikkö Katja Ikonen RKTL:stä.

Tieto tiedon käyttäjälle

Testivaiheessa palvelu ei tule vielä sisältämään kaikkia niitä ominaisuuksia, joita lopulliseen versioon on suunniteltu. Tässä vaiheessa järjestelmä käsittää laskentatietojen syötön. Jatkossa kehitetään myös raportointimahdollisuus, jolloin käyttäjät voivat itse hakea järjestelmästä tietoa milloin tahansa. Tieto tulee saataville myös karttamuodossa.

Uusi palvelu mullistaa riistakolmiotietojen käsittelyn. Se nopeuttaa tiedon keruuta, helpottaa tiedon säilyttämistä ja auttaa tiedon raportoinnissa. Tavoitteena on, että palvelusta löytyy myös aiempia, omien laskentojen tuloksia, ja tietoja on näin mahdollista verrata keskenään.

Palvelusta tehdään myöhemmin julkinen versio, joka saattaa tiedon entistä paremmin kaikkien sitä tarvitsevien saataville. Palvelun toivotaan olevan avuksi erityisesti metsästyksen säätelyssä ja sitä koskevassa päätöksenteossa.

Tiedote RKTL:n sivulla