Siirry sisältöön

Poikkeusluvat talven ilvesjahtiin haettavissa

Poikkeusluvat ilveksen metsästykseen ovat haettavissa 10. syyskuuta alkaen Oma riista -palvelussa. Hakemukset tulee jättää viimeistään 30. syyskuuta.

Poikkeuslupahakemukset pyritään ratkaisemaan 23.10. mennessä, jotta ne ovat lainvoimaisia ennen joulukuussa alkavaa metsästyskautta. Lupahaku ei koske poronhoitoaluetta, jonne poikkeusluvat on haettu jo aiemmin kesällä.

Hakemus tehdään ilveksen osalta ensimmäistä kertaa Oma riista -palvelussa. Palvelu ohjaa kohta kohdalta täyttämään tarvittavat tiedot. Hakemusalue muodostetaan piirtotyökalulla rajaamalla, määrittelemällä lupaosakkaiden seuratunnuksin, liittämällä karttaliite tai kuvaamalla alue sanallisesti.

Ilveksen metsästyksen poikkeuslupa-alueen tulee olla riittävän suuri. Suomen riistakeskus ei myönnä samoille alueille päällekkäisiä poikkeuslupia. Poikkeusluvan hakijana tulee olla henkilö tai rekisteröitynyt metsästysseura, joka on alueella yhteisesti valittu luvanhakijaksi.

Poikkeuslupia ilveksen kannanhoidolliseen metsästykseen voidaan myöntää vain vahvan ilveskannan alueille, jotka määrittyvät Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion perusteella. Saaliin enimmäismäärä määrätään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Viimeisimmän kanta-arvion mukaan Suomessa on 1845–1955 yli vuoden ikäistä ilvestä.

Oma riista -palvelu

Luken kanta-arvio ilveskannasta

Ministeriön asetusluonnos

 

Lisätiedot

Sauli Härkönen, julkisten hallintotehtävien päällikkö, Suomen riistakeskus

029 431 2104, sauli.harkonen@riista.fi

Alueelliset lisätiedot riistapäälliköiltä