Siirry sisältöön

Pohjois-Savoon 42 ilveksen kannanhoidollista poikkeuslupaa

Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Savoon kannanhoidolliset poikkeusluvat 42 ilveksen metsästämiseen. Poikkeuslupia kohdennettiin erityisesti maakunnan tiheimmän ilveskannan alueille. Riistakeskusalueen käytettävissä ollut poikkeuslupien määrä oli edellisvuotta pienempi, niinpä yhdelle hakemusalueelle, Maaningalla, annettiin kielteinen päätös.

 

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomen riistakeskus Pohjois-Savon toiminta-alueella oli 235–245 vuotta vanhempaa ilvestä ennen metsästyskautta 2021–2022.  Kanta-arvio on pienentynyt hieman edellisvuodesta. Arvio ilvesten määrästä perustuu petoyhdyshenkilöiden tarkastamiin ja Tassu-järjestelmään kirjaamiin pentuehavaintoihin. Arvioitu pentueiden määrä vuonna 2020 oli samaisella alueella 48–50, edellisen vuoden arvio oli 51–54 ilvespentuetta.

 

Havainnot suurpetojen pentueista tai asutuksen lähellä liikkuvista eläimistä tulee ilmoittaa tuoreeltaan lähimmälle petoyhdyshenkilölle. Yhteystiedot löytyvät Suomen riistakeskuksen sivuilta www.riista.fi.

 

Ilvesten poikkeuspyyntiä suositellaan kohdennettavan mahdollisen vahinkokohteen tai asutuksen läheisyydessä liikkuvaan yksinäiseen eläimeen.

 

Kaikkiaan Pohjois-Savossa haettiin poikkeuslupia yhteensä 108 ilveksen metsästämiseen 22 hakemuksella. Viime metsästyskaudella Pohjois-Savon ilvessaalis oli 45 eläintä. Ilveksen metsästysaika on 1.12.–28.2.

 

 

Luonnonvarakeskuksen raportti Ilveskanta Suomessa 2021: http://riistahavainnot.fi/suurpedot/kannanarviointi/lausunnot (riistahavainnot.fi)

 

Taulukko 1. Pohjois-Savon haetut ja myönnetyt ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat 2021 riistanhoitoyhdistyksittäin.

 

Poikkeusluvat, kpl
Poikkeusluvan pääpiirteinen alue Haettu Myönnetty
Iisalmen riistanhoitoyhdistys 4 1
Juankosken riistanhoitoyhdistys 2 1
Kaavin riistanhoitoyhdistys 4 3
Karttulan riistanhoitoyhdistys 4 1
Kiuruveden riistanhoitoyhdistys 5 2
Koillis-Savon riistanhoitoyhdistys 12 3
Kuopion riistanhoitoyhdistys 4 2
Lapinlahden riistanhoitoyhdistys 4 1
Leppävirran-Varkauden riistanhoitoyhdistys 5 3
Maaningan riistanhoitoyhdistys 5 0
Nilsiän riistanhoitoyhdistys 4 2
Pielaveden riistanhoitoyhdistys 7 3
Rautalammin riistanhoitoyhdistys 5 1
Rautavaaran riistanhoitoyhdistys 6 2
Siilinjärven riistanhoitoyhdistys 3 1
Sonkajärven riistanhoitoyhdistys 7 3
Suonenjoen riistanhoitoyhdistys 4 1
Tervon riistanhoitoyhdistys 4 1
Varpaisjärven riistanhoitoyhdistys 4 3
Vehmersalmen riistanhoitoyhdistys 4 2
Vesannon riistanhoitoyhdistys 4 2
Vieremän riistanhoitoyhdistys 8 3
108 42

Keiteleen riistanhoitoyhdistyksen alueelle ei haettu poikkeuslupaa.

Lisätietoja

Tanskanen, Jouni

  • Riistapäällikkö, Pohjois-Savo
  • Alueellinen viestintä
  • 029 431 2301
  • jouni.tanskanen@riista.fi

Kervinen, Matti

  • Erikoissuunnittelija, Pohjois-Savo
  • Riistatiedon määrittelyt
  • 029 431 2234
  • matti.kervinen@riista.fi