Metsäkanalintujen elinympäristön suunnittelu

Metsäkanalintujen runsaudenvaihtelu vuodesta toiseen johtuu lukuisista eri syistä, kuten sään ja myyräkantojen vaihteluista, joihin emme voi vaikuttaa. Kantojen keskimääräinen runsaus puolestaan riippuu pääasiassa elinympäristöjen määrästä ja laadusta, joihin voidaan vaikuttaa.

Metsäkanalintujen elinympäristöjen ongelmat koskevat paljolti metsikön pensas- ja kenttäkerrosta. Reseptiksi tarjotaan ”hallittua hoitamattomuutta”. Parhaiten metsäkanalintujen ympäristövaatimukset täyttyvät rakenteeltaan vaihtelevassa sekametsässä. Monet elinympäristöjen hoitotoimet eivät maksa mitään – rahaa voi jopa säästyä metsätöitä vähennettäessä.

Metsäkanalintujen tarpeiden huomioon ottaminen taimikonhoidossa ja kasvatushakkuissa on nopein tapa saada tuloksia aikaan. Kasvatushakkuissa on ollut tapana raivata alikasvos turhankin perusteellisesti. Kaikki metsäkanalinnut kuitenkin tarvitsevat alikasvoksen tarjoamaa suojaa. Parannuskeinot ovat yksinkertaisia: säästetään alikasvospuita ja niiden muodostamia ryhmiä, riistatiheikköjä. Toista ääripäätä edustavat hoitamattomat nuoret metsät, jotka ovat liian tiheitä muille paitsi pyylle. Oikea-aikaiset harvennushakkuut olisivat eduksi myös kanalinnuille.

Mustikka tärkein

Mustikka on ylivoimaisesti tärkein kenttäkerroksen kasvi kaikenikäisille metsäkanalinnuille ja varsinkin poikasille. Pikkupoikaset syövät mustikanvarvikosta toukkia ja muita pikkueläimiä ja kasvinosia kuten kukkia ja lehtiä. Mustikan peittävyys yleensä romahtaa avohakkuun jälkeen. Maanmuokkaus ja uudempana ilmiönä kantojen korjuu katkovat mustikan maavarsia, joiden turvin se pääasiassa leviää.

Tehokkain keino varvikoiden turvaamiseksi on tehdä harvennushakkuut ajallaan, jolloin kenttäkerros saa lisää valoa ja varvikon toipuminen nopeutuu. Toinen konsti on jatkuvan kasvatuksen menetelmä, joka soveltuu kasvupaikoille, joilla puusto voidaan uudistaa alikasvoksesta, ilman maanmuokkausta.

Vaihettumisvyöhykkeet erityiseen huomioon

Mustikkaa kasvaa yleensä runsaasti suon ja kankaan vaihettumisvyöhykkeissä, jotka yhdessä korpien kanssa ovat poikueiden avainympäristöjä. Vaihettumisvyöhykkeitä ja korpia on kuivattu suuret määrät metsänkasvatukseen. Avainympäristöjen tilaa voidaan kohentaa kunnostusojitusten tarkemmalla suunnittelulla ja ennallistamalla.

Metsäriekon pelastaminen vaatii toimenpiteitä

Maan etelä- ja keskiosissa elinympäristöjen väheneminen ojitettujen soiden metsittyessä ja leudot talvet parina viime vuosikymmenenä ovat painaneet riekkokannan pohjalukemiin. Riekon kannalta parasta olisi säästää jäljellä olevat luonnontilaiset suojelemattomat suot. Riekkosoiden ennallistaminen on osoittautunut menestykseksi: ennallistetuille soille syntyy nopeasti uusia riekkoreviirejä.

Päivitetty 23.4.2013