Siirry sisältöön

Merkitse hirvieläinkolarin paikka ja soita 112

Merkitse onnettomuuspaikka ja soita hätänumeroon, jos kolaroit hirvieläimen kanssa.

Tapahtuneesta hirvieläinonnettomuudesta tulee ilmoittaa 112 hätänumeroon. Helpoiten ilmoitus hätäkeskukseen onnistuu soittamalla kolaripaikalta 112 Suomi -mobiilisovelluksella. Tällöin hätäkeskus saa tietoonsa tarkan tapahtumapaikan ja suurriistavirka-apu (SRVA) löytää perille.

– Soitto käynnistää tapahtumaketjun, jonka päätteeksi SRVA käy noutamassa kuolleen eläimen tai käynnistää loukkaantuneen eläimen jäljestyksen, riistasuunnittelija Reima Laaja Suomen riistakeskuksesta kertoo.

Kolaripaikka tulee merkitä riistaonnettomuusmerkillä tai muulla autosta löytyvällä tarvikkeella, esimerkiksi muovipussilla. Merkintä helpottaa kolarin jälkiselvittelyä ja loukkaantuneen eläimen jäljitystä. Merkki asetetaan kohtaan, jossa onnettomuudessa kuollut eläin on tai josta loukkaantunut eläin on kadonnut metsään. Jos eläin on kadonnut metsään, sidotaan merkki sille puolelle tietä, minne eläin katosi.

Näin toimit onnettomuuspaikalla

  1. Varoita muuta liikennettä
  2. Huolehdi loukkaantuneista taitojesi mukaan
  3. Soita 112
  4. Ilmoita kolaripaikka tarkasti
  5. Merkitse kolaripaikka
Peuravaaraliikennemerkki tien laidassa
Kuva: Mirja Rantala

SRVA poliisin apuna

SRVA on riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä organisaatio, joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua suurriistakonflikteissa. Tavallisimpia SRVA-tehtäviä ovat kolareissa loukkaantuneiden hirvieläinten, suurpetojen ja villisikojen jäljestäminen sekä suurpetojen karkotukset taajaan asutulta alueelta.

Toiminta perustuu poliisin ja riistanhoitoyhdistysten välisiin sopimuksiin sekä riistahallintolakiin. Hälytysjärjestelmä käynnistyy poliisin antamalla virka-apupyynnöllä. Mukana olevat metsästäjät, koiranohjaajat ja metsästysseurat toimivat vapaaehtoispohjalta.

– Käytännön toimijoita ovat alueen metsästysseurat, kokeneet suurriistan metsästäjät sekä koulutetut koiranohjaajat ja koirat, Laaja sanoo.

 

SRVA-toimintaa esittelevä video (riistainfo.fi)

 

Lisätietoja

Laaja, Reima

  • Riistasuunnittelija, Satakunta
  • Suurriistavirka-apu (SRVA)
  • 029 431 2322
  • reima.laaja@riista.fi