Siirry sisältöön

Ensimmäinen brusellabakteerilöydös villisiasta Suomessa

Suomessa on eristetty ensimmäistä kertaa brusellabakteeri villisiasta, joka oli pyydetty Lappeenrannan seudulla. Brusella aiheuttaa eläimissä sairauden, joka voi tarttua ihmiseen. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kehottaa noudattamaan hyvää hygieniaa, kun käsitellään villisikojen ruhoja ja lihaa. 

Brusellabakteeria esiintyy verraten yleisesti villisioissa ja rusakoissa Euroopassa. Ihmisellä bakteeri aiheuttaa vakavuusasteiltaan vaihtelevia tulehdustaudin oireita. Euroopassa villisioissa esiintyvä brusellatyyppi aiheuttaa vain harvoin tautia ihmisessä. Suomessa nyt eristetty kanta lähetetään jatkotutkimuksiin EU:n vertailulaboratorioon Ranskaan.

Ihminen voi saada tartunnan käsitellessään kuolleita villisikoja tai niiden ruhoja. Brusellabakteeri tuhoutuu lihassa, joka kypsennetään täysin kypsäksi. Raakoja ruhonosia ja elimiä ei suositella annettavaksi koirille.

Villisikojen brusellalaji tarttuu myös muihin sikoihin. Brusella aiheuttaa karjuilla kivestulehdusta ja emakoilla keskenporsimista sekä hedelmättömyyttä. Evira kehottaa kaikkia sikojen ja tarhattujen villisikojen pitäjiä varmistamaan tilansa tautisuojauksen ja erityisesti estämään kontaktit luonnonvaraisiin villisikoihin.

Brusellan esiintymistä tuotantoeläimissä seurataan jatkuvasti. Suomessa sioissa ei ole koskaan todettu brusellaa. Naudoissa brusellan aiheuttamaa luomistautia todettiin viimeksi vuonna 1960.

Brusellan esiintymistä luonnonvaraisissa villisioissa ei ole aiemmin tutkittu Suomessa. Evira tutkii parhaillaan afrikkalaisen sikaruton varalta lähetetyt näytteet myös brusellan varalta. Tästä tai muista näytteistä ei ole löytynyt afrikkalaista sikaruttoa.

Alkuperäinen tiedote Eviran verkkosivuilla

 

Lue lisää:

Bruselloosi

Ohjeita sikatilojen suojaamiseen afrikkalainen sikarutto -sivuilta

Bruselloosista Zoonoosikeskuksen sivuilla