Suomen riistakeskus ei hyväksy laittomuuksiin kannustavia tai susivihaa lietsovia adresseja. Mahdolliset riistanhoitoyhdistysten toimihenkilöiden tai jäsenten piirissä tapahtuneet adressien levittämiset eivät edusta Suomen riistakeskuksen tai riistahallinnon kantaa.
Julkiset hallintotehtävät
Kannanhoidollisia poikkeuslupia haettiin 48 suden pyyntiin
Hoitosuunnitelman luonnoksessa esitetään, että vuodesta 2015 alkaen susia voidaan kaataa kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Tähän mennessä on saapunut 18 hakemusta, joilla haetaan lupaa yhteensä 48 suden metsästämiseen. Päätökset hakemuksiin voidaan tehdä maa- ja metsätalousministeriön asetuksen tultua voimaan.
Sudenpyynnin poikkeuslupien haku vuodelle 2015
Suomen susikannan hoitosuunnitelman luonnoksessa esitetään, että vuodesta 2015 alkaen susia voidaan kaataa kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Luvat tulee hakea 9.1. mennessä Suomen riistakeskukselta.
Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan yhden suden pyyntiin Toholammin ja Lestijärven hakemusalueelle
Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan yhden suden pyyntiin toistuvien pihakäyntien perusteella.
Riistakeskus myönsi Kainuuseen poikkeusluvan suden pyyntiin
Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan yhden suden pyyntiin Kainuussa. Poikkeuslupa-alueesta suurin osa on Sotkamon itäosassa. Mukana on myös hieman Kuhmoa kunnanrajan läheisyydestä.
Riistakeskus myönsi Pohjois-Karjalaan poikkeusluvan suden pyyntiin
Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan yhden suden pyyntiin Pohjois-Karjalassa. Poikkeuslupa on myönnetty Joensuun, Juuan ja Kontiolahden kuntien alueelle sijoittuvalle hakemusalueelle.
Lappilaiselle pyyntiluvan hakijalle tuomio väärän tiedon antamisesta
Käräjäoikeus on tuominnut lappilaisen pyyntiluvan hakijan sakkorangaistukseen väärän tiedon antamisesta Suomen riistakeskukselle hirven pyyntilupahakemuksessa.
Riistakeskus myönsi Tohmajärvelle poikkeusluvan suden pyyntiin
Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan suden pyyntiin Pohjois-Karjalassa. Poikkeuslupa on myönnetty Tohmajärvelle ja osin Kiteelle sijoittuvalle hakemusalueelle.
Karhusaalis hieman edellisvuotta pienempi
Lokakuun lopussa päättyneellä karhunmetsästyskaudella Suomessa saatiin saaliiksi 117 karhua. Saaliista 44 karhua saatiin poronhoitoalueen kiintiömetsästysalueelta. Ennen metsästyskautta Suomen karhukannaksi arvioitiin 1140–1270 yli vuoden ikäistä yksilöä.
Kahden suden pyytämiseksi myönnetty poikkeusluvat
Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan suden pyyntiin sekä Kainuussa että Pohjois-Karjalassa. Poikkeusluvat on myönnetty rajatulle alueelle, jossa vahinkoja ja ongelmia on eniten tapahtunut, ja ne ovat voimassa kolme viikkoa.