Siirry sisältöön

Alueet

Olemme mukana Pohjois-Suomen Erämessuilla

Suomen riistakeskus osallistuu Oulussa 14.—17.5.2015 pidettäville Pohjois-Suomen Erämessuille jo perinteisellä trofeenäyttelyllä. Tervetuloa Kisahalliin tutustumaan esimerkiksi hirvieläinten sarviin ja suurpetojen kalloihin.

Olemme mukana Erätaika-messuilla

Kuopiossa pidettävillä Erätaika-messuilla 24. – 26.4.2015 osastomme keskittyy riistatalouden luomaan hyvinvointiin. Tervetuloa hallin eteläpäätyyn tapaamaan asiantuntijoitamme ja tutustumaan Suomen riistakeskuksen monipuoliseen toimintaan.

Varsinais-Suomen alueellinen riistaneuvosto: ”Susiluvista valittamisen tulisi perustua todelliseen tietoon”

Varsinais-Suomen alueellinen riistaneuvosto vetoaa eri sidosryhmiin suden kannanhoitosuunnitelman maltillisen toteuttamisen puolesta. Riistaneuvosto kehottaa eri toimijoita perehtymään kannanhoitosuunnitelman linjauksiin ja alleviivaa, että hoitosuunnitelman eri toimenpiteiden perimmäinen lähtökohta on susikannan suotuisan suojelun tason turvaaminen.

Hirvikantatavoitteet asetettu hirvitalousalueille

Alueelliset riistaneuvostot ovat viime viikon aikana kuulleet koko maassa sidosryhmiä ja vahvistaneet lähivuosiksi hirvikannan hoitotavoitteet hirvitalousalueille. Koko maahan tavoitellaan keskimäärin 77 000 hirven talvikantaa, mikä vastaa monin paikoin arviota tämän hetkisestä hirvikannasta.