Pyy-ympäristöt ja metsätalous

Metsäkanalinnuistamme pyy kaipaa eniten suojaa. Metso ja teeri pakenevat lähestyvää petoa, kun taas pyy valitsee paljon useammin lymyilyn. Tältä osin pyy poikkeaa isommista sukulaislajeistaan. Lajeilla on toki paljon enemmän yhteisiä ominaispiirteitä kuin eroja. Joiltakin osin pyy ja sen elinympäristöt ovat kenties jopa muita palkitsevampia hoidettavia.

Arkangelin pyyt

Venäjän puolella Arkangelin suunnalla muistelen jossain vaiheessa olleen alueita, jotka ovat aiemman metsätalouden jälkeen jääneet vuosikymmeniksi sen ulkopuolelle. Ne olivat kasvaneet valtavan tiheiksi nuoriksi metsiksi. Niistä puuttuvat muut kanalinnut miltei tyystin, mutta pyykannat siellä voivat paksusti. Alueen pyytiheydet taisivat olla jossain 40 yksilön paikkeilla neliökilometrillä, mikä on moninkertaisesti korkeampi luku kuin Suomessa keskimäärin. Hoitamaton metsä vetää puoleensa siis pyytä, mutta toki täysi hoitamattomuus johtaa helposti hankalaan tilanteeseen jopa pyyn – saatikka muiden metsäkanalintujen – suhteen. Mahdottoman runsas puusto tappaa varjostuksellaan varpukasvillisuuden. Isommilla linnuilla tiheys luultavimmin haittaa myös lentämistä. Varpukasvillisuuden katoaminen taas vie pyiltä ja muilta metsien kanoilta tärkeimmän ravinnonlähteen, mustikkavarvikon ja sen tarjoaman hyönteisravinnon. Arkangelin esimerkkiä ei siis kannattane seurata, mutta siitä voi ottaa oppia.

Kuva: Vastavalo

Pyynhoidon tulokset näkyvät helpoimmin

Metso ja teeri ovat metsästäjien eniten tavoittelemat lajit. Ne saavat apua riistametsänhoidosta, joskin hyvistä ratkaisuista koituva lintukannan parantuminen voi olla hankala havaita lajien suurista elinpiireistä johtuen. Pyy se sijaan on talousmetsän hoidon kannalta hyvä esimerkkilaji siksi, että sen elinpiirit ovat kanalinnuistamme suppeimpia ja sen suojan sekä peitteisyyden tarve on selkeä. Sopivaa rakennetta ei siis tarvitse saada luotua laajalle alueelle nähdäkseen vaikutukset. Ja jos jossain pyy viihtyy, niin alueella on melko varmasti ainakin paikallisesti riittävästi suojaa ajatellen myös metsoa ja teertä. Jos taas alueella viihtyy metso, niin ainakin pienellä lisäsuojan tarjoamisella alueelle saisi lukuisien pyyparien reviirit.

Miten auttaa pyytä?

Osa metsätiloista jää erinäisistä syistä johtuen talouskäytön ulkopuolelle. Nämä tilat pusikoituvat , tihenevät ja riukuuntuvat. Kovin suureksi tällaisten tilojen osuuden ei soisi nousevan edes metsäkanalintujen elinympäristöjen näkövinkkelistä katsoen – pyy kun on metsäkanalinnuistamme ainoa, joka voi hyötyä hallitsemattomasta hoitamattomuudesta. Sen sijaan taiten toimien ihan kaikki metsien kanat hyötyvät riistametsänhoidosta. Jos metsänomistaja haluaa vaalia aivan erityisesti metsänsä pyykantaa, on hänellä käytössään muutamia erityisen hyvin siihen sopivia keinoja. Ne liittyvät puulajisuhteisiin, metsäpeitteisyyteen ja turvallisiin kulkuyhteyksiin.

Pyy-ympäristön vaalija voi painottaa kuusen ja lepän tai koivun löytymistä vähintään sekapuuna mahdollisimman monelta kuviolta ja riistatiheikköjä voi säästää tavanomaista enemmän. Puustoa voi kasvattaa rahtusen normaalia tiheämpänä niin, ettei harvennusta tehdä ihan harvennusmallien alarajalle. Mutta tiheys ei ole se keskeisin osa, vaan oikeanlainen sekapuustoisuus ja pienialaisten tihentymien ketjuttaminen. Totta kai lisäksi kannattaa valita erirakenteisena kasvatus ainakin niille kuvioille, joilla on olemassa olevaa, hyvälaatuista taimiainesta. Erirakenteisena kasvatus pitää yllä korkeaa alueellista metsäpeitteisyyttä ja hyödyttää kaikkien metsäkanalintujen avainlajia, mustikkaa. Sopivassa paikassa se on myös se taloudellisesti kannattavin vaihtoehto. Riistatiheikköjen avulla taas luodaan pyylle sopivia tiheikköyhteyksiä ja sopivilla puulajivalinnoilla turvataan sen kipeästi kaipaama suoja sekä kesä- ja talvikauden ravinnonsaanti.