Metsähallituksen metsätalouden ympäristöseurannat viime vuodelta osoittavat, että uudistusalojen luontokohteiden ominaispiirteet ovat säilyneet erinomaisesti. Riistatiheikköjen määrä on lisääntynyt, mutta vielä on parannettavaa.
Metsästyssaaliin käsittelyyn oppia riistakurssilta
Ruralia-instituutti, Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu järjestävät Riistasaalis ja tieteelliset näytteet -kurssin huhtikuussa Seinäjoella. Osallistujat pääsevät esimerkiksi valkaisemaan pienpedon kallon.
Seminaari ase- ja ampumaratalainsäädännöstä huhtikuussa
Ampumaharrastusfoorumi ja Suomen Ampumaurheiluliitto järjestävät perjantaina 25. huhtikuuta Vantaalla seminaarin uusiintuvasta aseita ja ampumaratoja koskevasta lainsäädännöstä, ilmoittaudu mukaan.
Uutta tietoa valkohäntäpeuran levittämisestä Suomeen
Valkohäntäpeuran siirtoistuttaminen Suomeen on riistanhoidon menestystarina, josta on nyt saatu aivan uusia tietoja. Metsästäjä-lehti kertoo kaksiosaisessa sarjassaan, millaiset tekijät ovat olleet onnistumisen takana.
Susikannan hoitosuunnitelmaa päivitetään, osallistu ongelmien ratkaisujen kehittämiseen
Kaikille avoimella keskustelufoorumilla (www.sudenhoitosuunnitelma.fi) on mahdollisuus osallistua susikannan hoidon toimenpiteiden kehittämiseen kertomalla omista kokemuksistaan ja esittämällä omat perustellut näkemyksensä.
Suomen Metsästysmuseossa on koiran vuosi
Kesällä 2014 Suomen Metsästysmuseo täyttyy koirista, joita esitellään kahden näyttelyn voimalla. Lisäksi kesän aikana järjestetään lukuisia koiriin liittyviä tilaisuuksia. Metsästysmuseoon on vapaa pääsy voimassa olevalla metsästyskortilla.
Kuusipeuroja, metsäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi edellisvuotta vähemmän
Tammikuun lopussa päättyneellä metsästyskaudella kaadettiin 21 396 valkohäntäpeuraa, 59 kuusipeuraa, 11 metsäpeuraa ja 3 433 metsäkaurista. Valkohäntäpeura on taloudellisesti arvioituna Suomen toiseksi tärkein riistaeläin heti hirven jälkeen.
Riistaa suosivat metsänomistajat saavat metsänhoidon työoppaan
Uudet metsänhoidon suositukset sisältävät runsaasti ohjeita riistan suosimiseen metsänkäsittelyssä. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio tuottaa kuluvan vuoden aikana riistametsänhoidon keinoja esittelevän työoppaan.
Satakunnan toimialueella kaadettiin 28 ilvestä
Satakunnassa kaadettiin kannanhoidollisten poikkeuslupien nojalla yhteensä 28 ilvestä. Poikkeuslupia oli käytettävissä 37 ilvekselle, mutta poikkeuksellisen huonot lumiolot hankaloittivat metsästystä.
Vähäluminen talvi haittasi ilveksenpyyntiä Uudellamaalla
Helmikuun lopussa päättyneellä ilveksenmetsästyskaudella kaadettiin Uudellamaalla 32 ilvestä. Suomen riistakeskus myönsi Uudellemaalle poikkeusluvan 37 ilveksen kaatamiseksi. Poikkeuksellisen vähäluminen talvi vaikeutti ilvesjahtia.