Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti asetuksella ilveksen metsästyskiintiön kuluvalle metsästysvuodelle. Ilveksen metsästyskiintiö on 404 yksilöä.
Poronhoitoalueen karhunpyynti loppusuoralla
Suomen riistakeskus kehottaa metsästäjiä tarkkaavaisuuteen ja huomioimaan kiintiötilanteen karhun pyynnissä. Lakisääteinen saalisilmoitus tulee tehdä välittömästi kaadon jälkeen.
Seminaari afrikkalaisesta sikarutosta
Afrikkalainen sikarutto on vakava lakisääteisesti vastustettava eläintauti, joka leviää lähialueillamme. Aiheesta järjestetään seminaari Säätytalolla Helsingissä (Snellmaninkatu 1 A) tiistaina 18.10.2016 klo 9–13.
Pohjois-Savoon poikkeuslupa mehiläisvahinkoja aiheuttaneen karhun pyyntiin
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Savoon vahinkoperusteisen poikkeusluvan yhden karhun pyyntiin. Lupa on voimassa kaksi viikkoa.
Arvostettu Wildlife Estates -tunnus kahdelle suomalaistilalle ‒ ”Omaa ympäristöä pitää osata katsoa riistan silmin”
Kahdelle suomalaiselle tilalle on myönnetty eurooppalainen Wildlife Estates -tunnus. Toinen tunnuksen saajista on Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelijan Mikko Alhaisen maa- ja metsätila Hämeenlinnan Pirttikoskella.
Metsästäjän kalenterit kautta aikojen
Loppuvuoden näyttelynä Suomen Metsästysmuseossa katsellaan kalentereita museon kokoelmista. Metsästysmuseoon on vapaa pääsy voimassa olevalla metsästyskortilla.
Tunne biotalous
Biotaloudesta puhutaan paljon, mutta mitä se oikein tarkoittaa ja miten se koskettaa jokaista? Tämä selviää Metsämessujen biotalousosastolla, jonka muotoilijat rakentavat yhdessä maa- ja metsätalousministeriön sekä sen hallinnon alan organisaatioiden kanssa.
Ilveksen metsästys poronhoitoalueella alkaa
Suomen riistakeskus myönsi tänä vuonna yhteensä kuusitoista poikkeuslupaa. Ilveksistä neljätoista voidaan pyydystää Kainuussa, yksi Koillismaalla ja yksi Lapissa.
Hirvissä voi esiintyä ekinokokkoosia ja näivetystautia
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kehottaa metsästäjiä Itä-Suomessa tarkkailemaan hirvien keuhkoja ja maksaa ekinokokin aiheuttamien nesterakkuloiden varalta sekä Pohjois-Suomessa epänormaalisti käyttäytyviä hirvieläimiä mahdollisen näivetystaudin toteamiseksi.
Paikallinen infotilaisuus susista Tenholassa
Infotilaisuus susista ja susikannan hoidosta on suunnattu erityisesti Raaseporin ja Salon reviirialueella sekä sen läheisyydessä asuville ihmisille. Tilaisuus järjestetään 4. lokakuuta 2016 kello 18.