Siirry sisältöön

Afrikkalainen sikarutto levinnyt Saarenmaalle

Afrikkalaista sikaruttoa (ASF) on todettu ensimmäistä kertaa Viron Saarenmaalla. ASF todettiin 22. elokuuta isossa tuotantosikalassa. Sikalan kaikki 2700 sikaa on lopetettu.

Viron saaret ovat tähän asti olleet vapaita taudista ja ASF-rajoitusalueen ulkopuolella. Taudinpurkauksen ympärille on nyt perustettu suoja- ja valvontavyöhykkeet, joilla taudin leviäminen pyritään estämään. Syytä afrikkalaisen sikaruton leviämiseen Saarenmaalle ei vielä tiedetä.

Metsästysmatkailijat tarkkana

Jo puhjenneeseen tautiin ei ole hoitoa ja siksi sen varhainen toteaminen ja leviämisen tehokas estäminen on tärkeää. Villisikojen metsästysmatkoja tartunta-alueille on syytä välttää. Lisäksi Evira suosittelee, että metsästysmuistot kuten eläinten hampaat ja nahat käsitellään lähtömaassa huoneenlämmössä säilytettäviksi ja lähetetään sen jälkeen Suomeen.  Suositus on, ettei Suomeen tuoda lainkaan villisianlihaa eikä siitä valmistettuja elintarvikkeita Baltian maista ja Puolasta.

Jos metsästäjä on jo osallistunut metsästysmatkalle, hänen pitää puhdistaa itsensä, koiransa sekä desinfioida kaikki varusteensa huolellisesti. Suomen metsästysseurojen tulee tarjota Suomessa vieraileville metsästäjille varusteet Suomesta. Älä vieraile sikatiloilla äläkä osallistu villisian metsästykseen Suomessa ennen kuin paluustasi Suomeen on kulunut 48 tuntia. Vältä tänä aikana myös riistaruokinnan rehun ja petohaaskan käsittelyä, täydennystä tai ruokintapaikalla käymistä.

 

Lisätietoa afrikkalaisesta sikarutosta