Siirry sisältöön

Ympäristöministeriö: Korvauksia rauhoitettujen lajien aiheuttamista vahingoista haettiin aiempaa vähemmän

 

ELY-keskukset maksoivat avustuksia rauhoitettujen eläinten vuonna 2016 aiheuttamista vahingoista yhteensä noin 500 000 euroa. Avustushakemuksia saatiin 140, mikä on noin 23 % edellisvuotta vähemmän. Maksettujen avustusten yhteenlaskettu summa laski noin 12 %.

”Tästä ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että itse vahingot olisivat pidemmällä tarkastelulla vähentyneet. Vuosittaiseen vaihteluun vaikuttavat muun muassa säätila, yksittäisten vahinkojen laajuus ja sijainti sekä viljelijöiden oma aktiivisuus avustusten hakemisessa”, kertoo erityisasiantuntija Hanne Lohilahti ympäristöministeriöstä.

Avustuksia maksettiin pääasiassa maataloudelle aiheutuneista vahingoista (noin 436 000 euroa). Eniten avustuksia maksettiin naakkojen ja valkoposkihanhien maataloudelle aiheuttamista vahingoista, yhteensä noin 347 500 euroa. Suurimmat avustukset maksettiin Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Karjalan ELY-keskusten alueille.

Ympäristöministeriö myöntää avustuksia edistääkseen rauhoitettujen lajien suojelua ja korvatakseen niiden aiheuttamia vahinkoja elinkeinonharjoittajille (ministeriön asetus 1626/1991). Avustukset maksetaan ELY-keskusten toimesta, vuosittain valtion tulo- ja menoarviossa ympäristöministeriölle osoitetun määrärahan puitteissa.

Vuonna 2017 tapahtuneista vahingoista korvausta on haettava maaliskuun 2018 loppuun mennessä alueelliselta ELY-keskukselta seuraavasti:

  • Hakemukset toimitetaan vuoden 2018 maaliskuun loppuun mennessä alueelliseen ELY-keskukseen.
  • Avustuksia voidaan myöntää maa-, metsä- ja kalataloudelle ja rakennuksille aiheutuneista vahingoista.
  • Hakemuksesta tulee käydä ilmi vahinkoja aiheuttanut laji, milloin ja missä vahinko on tapahtunut, vahingon laatu ja määrä ja vahingon korjaamisesta aiheutuneiden materiaalikulujen kuitit.
  • Viljelyvahingoista tulee esittää maaseutusihteerin arvio aiheutuneiden vahinkojen määrästä (pinta-ala, säilörehupaalien lkm. ym.) ja laadusta (vahingon aiheuttanut laji). Arvio tulee perustua oikea-aikaiseen ja paikan päällä tehtyyn vahingon todentamiseen.
  • Rakennusvahingoista tulee esittää vastaavasti rakennustarkastajan lausunto.
  • Muuna vahingon toteamisperusteena voidaan esittää esimerkiksi luonnontieteellisen keskusmuseon lausunto kalanviljelylaitokselle vahinkoa aiheuttavien kalasääskien määrästä.
  • Maataloudelle aiheutuneet vahingot lasketaan maaseutuviraston kasvilajien yksikköhinnoista ja normisadoista riistavahinkolain (105/2009) 10 §:n 3 momentin nojalla antamien määräysten perusteella.
  • Kustannukset viranomaisarviosta voidaan sisällyttää avustushakemukseen.

Ympäristöministeriön myöntämän avustuksen saamisen edellytyksenä on, että vahingonkärsijä on käytettävissään olevin kohtuullisin keinoin pyrkinyt estämään vahingon syntymisen tai sen laajenemisen. Avustuksia maksetaan vain suorista sadolle aiheutuneista vahingoista, eikä työkuluista aiheutuneita kustannuksia huomioida. Muita kuin maataloudelle aiheutuneita vahinkoja ei pystytä valtion tulo- ja menoarviossa osoitetun määrärahan puitteissa korvaamaan täysmääräisesti.

Korvaushakemuslomake pyydetään toimittamaan postitse tai skannattuna sähköpostin välityksellä oman alueen ELY-keskuksen kirjaamoon.

Lisätietoja:

Alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä ympäristöministeriö:

Ympäristöministeriö: erityisasiantuntija Hanne Lohilahti, 0295 250 374, etunimi.k.sukunimi@ym.fi

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus: ylitarkastaja Hannu Mahla, 0295 027 874, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Etelä-Savon ELY-keskus: luonnonsuojeluasiantuntija Jukka Välijoki, 0295 024 243, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Hämeen ELY-keskus: ylitarkastaja Esa Pynnönen, 0295 025 219, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus: luonnonsuojelubiologi Tuula Tanska, 0295 029 291, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kainuun ELY-keskus: ylitarkastaja Jouko Saastamoinen, 0295 023 889, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Keski-Suomen ELY-keskus: biologi Aulis Jämsä, 0295 024 749, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lapin ELY-keskus: ylitarkastaja Taina Kojola, 0295 037 379, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pirkanmaan ELY-keskus: ylitarkastaja Susanna Intke, 0295 036 335, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pohjois-Karjalan ELY-keskus: luonnonsuojeluasiantuntija Mika Pirinen, 0295 026 214, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus: ylitarkastaja Tupuna Kovanen 0295 038 357, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pohjois-Savon ELY-keskus: ympäristöylitarkastaja Antti Lammi, 0295 026 819, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Uudenmaan ELY-keskus: lakimies Tapio Korhonen, 0295 021 408, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Varsinais-Suomen ELY-keskus: ylitarkastaja Olli Mattila, 0295 022 902, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi